SUOMI

Kalastaja ja hänen vaimonsa

日本語

漁師とおかみ


Oli muinoin kalastaja vaimoinensa, he pytyssä asuivat meren rannalla, ja kalastaja kävi joka päivä ongella; ja hän onkimistansa onkieli.

Näimpä hän kerta onkimassa istui, yhä tuijotellen kirkkahasen vetehen; ja hän istumistansa siinä istuskeli.

Silloin koukku pohjahan temmaistiin, kau'as alas syvyyteen, ja kun hän sen sieltä sai ylös vedetyksi, näkyi koukkuun tarttuneena iso kammelias. Tuo nyt lausueli: "kuuleppas, kalastaja, minä sinua rukoilen, suo minun elää, minä en oikea kammelias olekkaan, vaan olempa kalaksi noiduttu prinssi. Mitä sinä siitä hyödyt, jos minun tapat? Ei minussa kuitenkaan maukasta lihaa; laske minut taas veteen ja päästä uimaan pois." - "Vai niin," sanoi ukko, "suotta sinä siinä pitkiä puheita latelet, sillä sellaisesta kammeliaasta, joka puhua osaa, en minä kumminkaan huolisi, vaan lähteköhön se uimaan vaikka minne," sekä viskasi kalan takaisin tuonne kirkkahasen veteen. Ja kammelias kohta pohjaan pulahti, jättäen jälkeensä pitkän veri-juonen. Sitten kalastaja sieltä liikkeelle suorihe ja palasi vaimonsa luoksi pyttyhyn.

"No ukkoseni," vaimo kysäsi, "oletko tänään saanut mitään?" - "Empä niinkään," mies vastasi, "sainhan kyllä kammeliaan, joka sanoi olevansa kalaksi noidutun prinssin, mutta sen minä menojansa menemään laskin." - "Tottahan toki itselles jotakin toivoit!" akka tokasi. "Mitä maar," sanoi ukko, "enhän minä toivottavaa tiedä mitään." - "Voi sinuas," vaimo valitti, "kurjalta kuitenkin vetää ainainen pytyssä-asuminen, täällä häijyltä haisee ja ompi ilkeä oltava; olisit edes pikku tupasen meille pyytänyt! Riennä heti rantaan, huuda kammeliasta ja sano sille: 'me halusta pienen tuvan tahtoisimme;' semmoisen tuo varmaankin on meille antava." - "Oi voi," pani mies vastaukseksi, "ehkähän sentään lienee parasta olla menemätä?" - "Älä siinä turhias mötise," tuiskasi akka, "olethan sinä sen saanut onkeesi ja taas päästänyt tiehensä uimaan, varmaankin se pyyntöhös suostuisi. Kierrä vain vilppaasti koipias!" Ukkoa ei oikein haluttanut, mutta eipä hän uskaltanutkaan akkaansa vastustella, vaan läksi, kuin läksikin, rantaan päin tassuttelemaan.

Hänen päästyänsä perille meri ylt'yleensä oli keltaisen viheriänä eikä se enään kirkkahana kiiltänyt kuten äsken, ja ukko nyt sanoa tokasi:

"Timppi, timppi timpissä,
kampelainen meressä!
akkaseni Rikissa
pitää oman tahtonsa."

Silloin kammelias tuli uiden ja sanoi: "noh mitähän tuo sitten tahtoo?" - "Ah voi," vastasi mies, "sainhan minä sinut toki koukkuhuni, ja nytpä muijani väittää, että minun olisi pitänyt jotakin itselleni toivoman. Häntä ei enään maita pytyssä asuminen, hän halusta tupasen tahtoisi." - "Pötki sinä kotihis," sanoi kammelias, "jo semmoinen on hänellä."

Silloin kalastaja meni kotia eikä hänen vaimonsa enään venynytkään pytyssä, vaan olipa siinä pieni tupanen, ja vaimo penkillä istui oven edustalla. Akka ukkoa kohta kädestä kaappasi sanoen: "tuleppas toki katsomaan, onhan meillä nyt paljonkin parempi oltava." Sitten he sisälle menivät, ja oli maar huoneuksessa pikku porstua ja kaunis pieni tupa kamarineen, siinä kumpaakin varten sievä vuode, sekä kyökki ruoka-komeroineen, niissä seinät kaunihisti täynnänsä parahimpia talon-kaluja, tina- ja messinki-astioita sekä mitä muuta talossa tarvitaan. Huoneen takana oli pieni piha, siinä kanat ja ankat, sekä sievä yrtti-tarhanen, jossa kasvoi ruoka-kasveja ja hedelmiä. "Katsoppas vain," sanoi vaimo, "eiköhän tämä kaikki ole oikein soman somaa?" - "Niimpä niinkin," ukko vastasi, "tämmöiseksi tämä myös jääköhön: kyllä nyt meidän kelpaa tässä elää vallan tyytyväisinä." - "Sopineehan tuota ajatella," jupisi akka. Ja sitten vähän syötyänsä laskivat levolle.

Kului tuosta kahdeksan ehkäpä neljätoistakin päivää. Silloin sanoi vaimo: "kuuleppas ukkoseni, täällä kuitenkin asumme aivan ahtahalla, pihakin on pieni ja yrtti-tarha liian vähänen; olisihan kammeliaan sopinut meille hankkia isompaakin taloa. Minä tahdon asua uljaassa kivi-linnassa, mene sinä kammeliasta hakemaan, se kyllä meille linnan lahjoittaa." - "Voi vaimoseni," lausui ukko, "ompa talomme hyvä kylliksi; emmehän me mitään linnaa kaipaa," - "Vaiti sinä," vastasi akka, "lähde vain liikkeelle, totta maar kammelias tuon meille toimittaa," - "Empä niinkään, akkaseni," väitti äijä, "äskeisinhän se meille talon antoi enkä siis nyt tahdo taas mennä pyytämään, sillä siitä kammelias ehkä suuttuisi." - "Mitä vielä," sanoi vaimo, "eihän antaminen sille paljoa maksa ja aivan halusta se on mieltäs noudattava; joudu sinä vain menemään." Tuosta ukko alakuloiseksi eikä tahtonut mennä; hän itseksensä mutisi: "väärinhän tuo," mutta menipä kuitenkin.

Kun ukko rantahan saapui, oli vesi punertavaa, tumman-sinistä, harmaata ja sakeaa eikä enään, kuten viime kerralla, keltaisen viheriänä, mutta meri kuitenkin tyynenä makasi. Hän silloin suustansa laski:

"Timppi, timppi timpissä,
kampelainen meressä!
akkaseni Rikissa
pitää oman tahtonsa."

"No mitähän tuo sitten tahtoo," kysyi kammelias. "Voi," virkkoi mies vallan surkean-näköisenä, "hän tahtoo asua isossa kivi-linnassa." - "Mene sinä kotia, akkas jo seisoo linnan oven edessä," sanoi kammelias.

Silloin ukko tiehensä läksi, kotiin palataksensa, mutta olipa, hänen sinne päästyänsä, siellä iso kivinen palatsi, ja hänen vaimonsa seisoi portahilla sisälle menemäisillään sekä tarttui hänen käteensä, sanoen: "tule tänne, ukkoseni." Yhdessä sitten sisälle menivät, ja linnassa oli marmoriset laattiat, oikeimpa kihisi palvelioita, jotka avasivat heille nuot isot ovet, seinissä oli kiiltävän kaunihit tapetit, ja pöydät sekä tuolit olivat kaikki pelkästä kullasta tehtyjä, katosta riippui kristalliset kynttilä-kruunut, ja kaikki laattiat olivat matoilla peitetyitä; pöydät parasta ruokaa ja parahimpia viinejä täpö täynnänsä. Linnan takana oli iso piha, tallit ja navetat sekä vaunuja mitä komeimpia, ja olipa siellä iso, ihana puutarha, jossa kaunihimpia kukkia ja harvinaisimpia hedelmä-puita kasvoi, sekä runsaan puolen peninkulman pitkä huvi-puisto, jossa viljavalta vilisi hirviä, metsä-kauriita, jäniksiä ja jos joitakin otuksia. "Noh," sanoi akka, "eiköhän tämä nyt kaunista." - "Ompa oivallista." ukko vastasi, "ja tämmöiseksi myös jääköön; tässä kauniissa linnassa nyt tahdomme asua sekä pysyä tyytyväisinä." - "Käypihän tuota ajatteleminen," virkkoi vaimo, "mutta ensiksi makuulle, sillä uni hyvät neuvot tuopi." Ja he laskivat vuoteelle maata.

Seuraavana aamuna päivän valjetessa akka ensimmäiseksi heräsi ja näki vuoteeltansa, miten ihana oli hänen edessänsä maisema. Ukko vielä nukkui ja akka häntä kyynäspäällä kylkeen kolhasi sanoen; "nouse pois, äijäseni, ja kurkista akkunasta pikkasen. Sopisihan meidän olla koko tämän maan kuninkaana. Mene kammeliaan luoksi, me tahdomme kuninkaaksi." - "Voi vaimoseni," ukko virkkoi, "miksi me pyrkisimme kuninkaaksi, eipä minua semmoiseksi haluta." - "Noh," vastasi akka. "kosk'ei kuninkuus sinulle kelpaa, tahdonhan minä ruveta siihen virkaan. Kiiruhda kammeliaan luoksi, minä kuninkaaksi tahdon." - "Vaimo kultaseni," väitti mies, "mitähän sinä kuninkaaksi? tuota minä en mene pyytämään." - "Miksi et," ärjäsi akka, "riennä ihan kohta, minun täytyy kuninkaaksi päästä." Silloin ukko läksi menemään, ollen kuitenkin kovin mieli-pahoillaan siitä, että hänen vaimonsa pyrki kuninkaaksi, sekä mutisten itseksensä: "väärinhän tämä, väärinhän tämä." Hän ei tahtonut mennä, mutta menipä kuitenkin.

Ja kun hän rantahan tuli, oli meri aivan mustan-harmaana ja kuohui hirveästi. Siinä hän sitten sanomaan tokasi:

"Timppi, timppi timpissä,
kampelainen meressä!
akkaseni Rikissa
pitää oman tahtonsa."

"No mitäpä hän tahtoo?" kysyi kammelias. "Voi, voi! hän kuninkaaksi tahtoo," ukko vastasi. "Riennä sinä kotia," sanoi kammelias, "jo hän on kuninkaana."

Silloin ukko kotihin päin palasi, ja kun hän palatsin edustalle ennätti, jopa linna oli entistä isompana, siinä korkea torni ja kauniit koristukset; oven edessä seisoi vartia, ja vallampa vilisi sota-miehiä rumpuineen torvineen. Hän sitten sisälle astui ja siellä kaikki marmoria ja pelkkää kultaa, siellä samettiset peitot ja isot kultaiset tupsut. Silloin salin ovet aukenivat; salissa oli koko hovikunta, siellä istui korkealla, kullasta ja timanteista tehdyllä valta-istuimella hänen vaimonsa, päässä iso kulta-kruunu sekä kädessä pelkästä kullasta ja kalleista-kivistä valmistettu valtikka, ja ringissä seisoi valtaistuimen vieressä kummallakin puolin kuusi neitsyttä, toinen toistansa aina päätä lyhyempi. Ukko silloin sanoiksi virkkoi: "vaimo kultaseni, oletko nyt kuninkaana?" - "Olen niinkin," vastasi akka, "olenhan minä nyt kuningas." Siinä äijä sitten seisoi vaimoansa katsellen, ja kappaleen aikaa tuossa töllisteltyänsä hän virkahti: "oi akkaseni, sinä kuninkaana vasta kaunis! älkäämme nyt enään muuta mitään toivoko." - "Äläppäs vielä, ukko parka," vastasi vaimo, tullen kovin levottomaksi, "aika minusta jo rupee pahan-päiväisen pitkäksi käymään enkä kauemmin enään tätä kestä. Mene sinä kammeliaan luoksi, kuningas minä nyt kyllä olen, mutta keisariksi minun täytyy päästä." - "Mitäs nyt, rakkahimpani," kysyi mies, "miksi sinä keisariksi pyrit?" - "Kiiruhusti vain kammeliaan luoksi," käski akka, "minä tahdon keisariksi." - "Voi vaimo kulta," vakuutti ukko. "keisaria on mahdoton saada sinusta, sitä en arvaa kammeliaalta pyytää; onhan valtakunnassa keisari jo ennaltaan; keisariksi ei kammelias voi sinua tehdä, eipä toden totta voikkaan." - "Vai niskoitteletko!" kiljasi vaimo, "olenhan minä kuningas ja sinä minun mieheni, korjaa kohta täältä koipes äläkä siinä vetkottele! heti sinne! koska tuo minun on voinut kuninkaaksi tehdä, piampa se kuninkaasta keisarin kyhää, minä keisariksi tahdon kuin tahdonkin; heti kohta liikkehelle!" Silloin ukko paran täytyi mennä. Siinä sitten juosta luntutessansa oli hän kovin huolissaan ja jupisi itseksensä: "ei tästä hyvää synny, eipä vainenkaan; hävyttömältähän vetää keisariksi tahtominen, kerran kammelias toki suuttunee noihin pyyntöihini."

Kun tuosta sitten ukko rantahan saapui, oli meri aivan musta ja sakea, korkealle loiski lainehet ja tuuli kamalasti vinkui; ja mies raukkaa kovin kauhistutti. Mutta hän kuitenkin lausui:

"Timppi, timppi timpissä,
kampelainen meressä!
akkaseni Rikissä
pitää oman tahtonsa."

"Mikä nyt taas hänen tahtonsa?" kysäsi kammelias. "Noh voi," vastasi ukko, "vaimoni keisariksi tahtoo." - "Mene kotia," kammelias virkkoi, "jo hän on keisarina."

Nyt ukko läksi astumaan, ja kun hän kotiin pääsi, olipa koko linna kiiltävästä marmorista, siinä alabasteriset kuvat ja kultaiset koristeet. Portahien edessä sota-miehiä marssieli, torvia toitotettiin ja rumpuja päristeltiin, huonehissa palvelioina liikkui paroneja, kreivejä ja herttuita; nämät ukolle avasivat ovet, jotka olivat pelkästä kullasta tehtyjä. Ja kun hän sisälle astahti, istuipa hänen vaimonsa siellä valta-istuimella, joka oli yhdestä kulta-lohkareesta kyhätty ja koko kahden peninkulman korkuinen; päässä hänellä oli kolmen kyynärän korkea, rubineilla sekä muilla kalleilla kivillä koristettu, iso kultainen kruunu, toisessa kädessä valtikka, toisessa valtio-omena, ja valta-istuimen molemmin puolin seisoi kaksi riviä henki-vartioita, toinen aina järjestään toistansa lyhyempi, alkain pisimmästä, kahden peninkulman mittaisesta jättiläisestä jopa aina pienimpään kääpiöhön, joka tuskin oli sakari-sormen pituinen. Ja hänen edessänsä seisoi iso parvi ruhtinaita ja hertuita. Ukko sitten likemmäksi astui ja sanoi; "no vaimoseni, oletko nyt keisarina." - "Olen niinkin," tämä vastasi, "olenhan minä keisari." Silloin ukko asettihe häntä oikein katselemaan, katsoa tuijotteli siinä kotvasen ja sanoi sitten: "hoi, vaimo kulta, mitenkä olet keisarina kaunis!" - "Hoi, ukko rahjus!" akka tuohon tiuskasi, "mitäs siinä seisoa töllöttelet? minä nyt olen keisarina, mutta tahdon paaviksi ruveta, mene kammeliaan luoksi!" - "Mitä, akka armaani!" vastasi mies, "jopa nyt jotakin tahdot! paaviksi sinun on mahdoton päästä, ei semmoista ole koko kristikunnassa useampaa kuin yksi ainoa, paavia ei kammelias voi sinusta tehdä." - "Lähde liikkeelle, mies," ärjäsi vaimo, "minä paaviksi tahdon, mene heti, vielä tänään täytyy minun paaviksi päästä." - "Empä niinkään," väitti mies, "sitä en ota pyytääkseni, tuommoisesta ehkä vielä paha meidät perii, sillä julmastihan se liialta vetää, eihän kammeliaassa ole miestä tekemään sinusta paavia." - "Turhaa lorua tuo," akka vihoissaan kirkasi, "joka keisariksi kykenee tekemään, se voipi myöskin paaviksi tehdä. Riennä vilppahasti! olempa minä keisari ja sinä minun mieheni, kyllä minä sinut panen liikkeelle." Nytpä ukko pahasti pelästyi ja läksi menemään, mutta kovasti oli hän nuloillansa sekä vapisi ja värisi, tuskin pystyssä pysyen. Raju myrsky ankarasti riehui, taivas pilvehen peittyi ja tulipa pimeä, kuten illalla, lehdet puista sinne tänne lentelivät, meri ikään-kuin kiehuen tavattomasti kohisi, loiskuen rantaa vasten korkealle ilmahan, ja kaukana näkyi laivoja, joista hätä-ampuna kuului, ja jotka auttamattomissa aalloilla ajelehtivat. Keski-taivaalla kuitenkin vielä oli sininen kohta, mutta etelästä uhkasi kova raju-ilma. Silloin ukko pahassa tuskassa ja pelko povessa astui rantahan sanoen:

"Timppi, timppi timpissä,
kampelainen meressä!
akkaseni Rikissä
pitää oman tahtonsa."

"Noh mitäpä hän tahtoo?" sanoi kammelias. "Voi," vastasi mies, "hän paaviksi tahtoo." - "Palaa sinä kotia, jo hän on paavina," pani kammelias vastaukseksi.

Nyt ukko kotihin pötki, ja kun hän sinne pääsi, siellä iso kirkko, paljaita palatseja ympärillä. Hän sitten väki-joukon läpitse kirkkohon tunkeusi; mutta siellä sisällä tuhansia kynttilöitä valoansa levitteli, entistä korkeammalla valtaistuimella siinä hänen vaimonsa istui kultaisissa vaatteissa ja päässä kolme isoa kulta-kruunua, hänen ympärillänsä kaikkialla vallitsi komeinta kirkollista komeutta, molemmin puolin valta-istuinta oli kynttilöitä kaksi riviä, isoin isoimman tornin kokoinen, pienin taas pienimmän silmä-neulan suuruinen, ja kaikki keisarit sekä kuninkaat hänen jalkainsa juuressa pölyisillään ryömivät, suudellen hänen kenkiänsä. "Vaimoni," sanoi ukko, suoraan luoden silmänsä hänehen, "oletko nyt paavina?" - "Olen kuin olenkin," tämä vastasi, "paavi minä nyt olen." Silloin mies häntä oikein katselemaan asettui, ja tuntuipa ukosta, ikään-kuin olisi kirkasta aurinkoa katsellut. Siinä sitten hetken aikaa töllöteltyänsä huudahti hän: "oi vaimoseni, nythän vasta ihanan ihana olet, paaviksi tultuas!" Mutta akka, kankeana kuin puu, tuossa jäykkänä istui eikä rahtuakaan liikahtanut. Silloin ukko sanoa tokasi: "no akkaseni, pysy nyt tyytyväisenä, olethan nyt paavi, ja ihan mahdoton sinun on enään päästä paremmaksi." - "Tahdonhan tuota ajatella," vastasi vaimo. Sitten molemmat läksivät levolle, mutta akka ei tyytyväinen ollut eikä ahneudelta saanut nukutuksi, hän aina vain mietti, miksikä hänen vielä kävisi pyrkiminen.

Ukko, joka päivän pitkän oli juoksennellut, vaipui kohta sikeään uneen, mutta vaimo ei hiukkaakaan nukahtanut, vaan vääntelihe, kääntelihe vuoteellansa koko yön, yhä aina ajatellen, miksi merkilliseksi hän vielä tahtoisi, mitään mieluista kumminkaan enään keksimätä. Silloin päivä valkenemista teki, ja aamu-ruskoa huomatessaan kohotti hän päätänsä, akkunasta ulos katsellaksensa, ja kun hän nyt näki auringon nousevan, pöllähti kohta hänen mieleensä: "ahah, entä jos minustakin tulisi auringon ylentäjä, kuun kullan kuljettaja." - "Ukko hoi!" hän sitten kohta huusi, kolhasten miestänsä kylkehen, "herää pian ja riennä kammeliaan luoksi! minä elävän Jumalan vertaiseksi tahdon." Ukko vielä oli unen horroksissa, mutta pelästyi niin pahan-päiväisesti, että hän vuoteelta kolahti laattialle. Hän luuli väärin kuulleensa, hieroi silmiään ja kysäsi: "mitä sanoit, vaimo kulta?" - "Voi ukkoseni," vastasi akka, "jollen auringon ylentäjäksi, kuun kuljettajaksi pääse, on minun ihan mahdotonta tätä tuskaani kau'emmin kestää; enhän ilon hetkistäkään enään tule näkemään, ellen itse kykene noita taivan-valoja ohjaamaan." Sitten hän niin julman vihaisesti ukkoon katsahti, että äijä parkaa oikein rupesi pöyristyttämään, sekä lisäsi: "heti kohta liikkeelle! minä elävän Jumalan vertaiseksi tahdon." - "Oi rakkahimpani," mies virkahti ja lankesi polvilleen hänen eteensä, "tuota ei kammelias voi, vaikka hän sinusta on keisarin, jopa paavinkin tehnyt. Hartahimmasti sinua rukoilen, pysy paavina äläkä pyri mahtavammaksi!" Silloin akka niin silmittömäksi suuttui, että päässä hiukset vihasta paisuivat pörrölleen, kavahti sängystä seisoalle sekä potkaisi ukkoa, kirkuen kamalasti: "tuommoista en kau'emmin kärsi, empä vainen kärsikkään; korjaa kiiruhusti koipes, taikka --!" Nytpä ukko housut jalkahan ja sitten hullun hurjasti juoksemaan.

Mutta ulkona niin tavaton tuuli raivosi, että äijä rahjus tuskin pystyssä pysyi, huoneita kukistui, puita kumohon kaatui, vuoret tutisivat, kallion-lohkareita mereen vyöri, taivas oli piki-mustana, ukkonen ankarasti jyrisi, salamoita leimahteli ja meri niin kamalasti kuohui, että sen mustat lainehet kirkontornin- ja vuoren-korkuisina sekä valko-, vaahtopäisinä pilviä kohden kohosivat. Ukko ei saattanut edes omia sanojaan kuulla, kun sitten rantahan tultuaan hurjasti huusi:

"Timppi, timppi timpissä,
kampelainen meressä!
akkaseni Rikissä
pitää oman tahtonsa."

"Noh mitä tuo nyt vieläkin tahtoo?" kysyi kammelias. "Voi sentään," ukko valitti, "tahtoopa hän elävän Jumalan vertaiseksi." - "Tassuta sinä kaunihisti kotia," kuului vastaukseksi, "akkas jo taas pytyssä istuu." Ja siellä he vielä tänäkin päivänä istuvat.
昔、海のすぐちかくの豚小屋に、漁師がおかみさんと一緒に住んでいました。漁師は毎日魚釣りにでかけ、釣って、釣って、ひたすら釣りました。あるとき、竿を垂れて座り、きれいな水を眺めながら、ひたすら座っていました。すると糸がグイッと下がってずっと下までおりました。糸を引き上げてみると大きなヒラメがかかっていました。するとヒラメが言いました。「聞いてください、漁師さん、お願いです。命を助けてください。私は本当はヒラメではなく、魔法にかけられた王子なのです。私を殺して何になりますか。私を食べてもおいしくないです。また水に戻して、放してください。」「まあ、いいだろ」と漁師は言いました。「そんなに言わなくてもいいよ。口をいう魚なんてどっちにしても放してやるさ。」そう言って漁師はヒラメをきれいな水に戻しました。ヒラメは後ろに長い血のすじを残して、底に行きました。

それから猟師は立ち上がって豚小屋のおかみさんのところに帰りました。「あんた」とおかみさんは言いました。「今日は何もとれなかったの?」「ああ」と亭主は言いました。「実はヒラメを釣ったんだがね、そいつが魔法にかけられた王子だというもんだから、逃がしてやったよ。」「先に願い事を言わなかったのかい?」とおかみさんは言いました。「ああ、言わなかった。」と亭主は言いました。「何を願うんだい?」「まあ」とおかみさんは言いました。「こんな豚小屋でいつまでも暮らさなくちゃならないなんてとんでもないわ。臭くて胸が悪くなる。小さな家を願ってもよかったわよ。戻ってヒラメを呼んでごらんよ。それで小さい家が欲しいって言ってよ。きっとやってくれるわ。」「ええと」と亭主は言いました。「なんでまたそこへ行かなくちゃならないんだい?」「何で?」とおかみさんは言いました。「あんたはヒラメをつかまえたんだよ。そんでまた放してやったんじゃないか。きっとやってくれるから。すぐ行ってよ。」

亭主はやはりあまり行きたくありませんでしたが、おかみさんと争いたくもなかったので、海に行きました。そこに着くと海はすっかり緑と黄色になっていて、もう穏やかではありませんでした。それで漁師は立ったままで、「ヒラメ、海のヒラメ、お願いだ、聞いてくれ、うちのかみさんのイザベルがおれのいうことをきかないから。」と言いました。するとヒラメが泳いでやってきて、「それでおかみさんは何を望んでいるんだい?」と言いました。「それがね」と漁師は言いました。「おれはたしかにあんたをつかまえたよ。それでかみさんは本当はおれが願い事をすればよかったと言うんだ。かみさんはもう豚小屋に住みたくないんだ。小さい家が欲しいって言うんだ。」「それじゃ、帰りな。」とヒラメは言いました。「もうおかみさんには小さな家があるよ。」

漁師が家に帰ると、おかみさんはもう豚小屋にはいませんでした。その代わりに小さな家が立っていて、おかみさんは戸口の前のベンチに座っていました。おかみさんは亭主の手をとり、「中に入って。ほら、ね、ずっといいでしょ?」と言いました。それで二人は入りましたが、小さな玄関、かわいい小さな居間と寝室、台所、食料置き場があって、最高の家具も備え付けてあり、錫や真鍮でできた最も美しい調理器具など何でもそろっていました。小さな家の後ろには小さな裏庭もあり、めんどりやあひるがいて、花や果物のなる木がある小さな庭園もありました。「ほら、すてきじゃない?」とおかみさんは言いました。「そうだな」と亭主は言いました。「ずっとそのままにしておこう。もうすっかりいい暮らしができるな。」「それは考えておきましょう。」とおかみさんは言いました。それで食事をして寝ました。

一、二週間万事うまくいったあと、おかみさんが、「ねえ、あんた、この家は狭すぎるし、畑も庭も小さいわ。ヒラメはもっと大きい家をくれたってよかったのに。大きな石作りのお城に住みたいな。ヒラメのところに行って、お城をくれって言ってよ。」と言いました。「なあ、お前」と亭主は言いました。「この小さい家で十分だよ。何でお城に住むんだ?」「何だって?」とおかみさんは言いました。「いいから行って来なさいよ。ヒラメはいつだってやってくれるさ。」「だめだよ、お前」と亭主は言いました。「ヒラメはおれたちにこの家をくれたばかりじゃないか。そんなに早く戻りたくないよ。ヒラメは怒るだろうよ。」「行けってば。」とおかみさんは言いました。「ヒラメは簡単にできるんだし、喜んでやってくれるさ。いいから行けってば。」

亭主は気が重く、行きたくありませんでした。心の中で「こんなの、おかしいよな」といいましたがそれでもでかけました。海に来ると水はすっかり紫と紺と灰色で濁っていて、もう緑と黄色ではありませんでしたが、それでも穏やかでした。漁師はそこに立って、「ヒラメ、海のヒラメ、お願いだ、聞いてくれ、うちのかみさんのイザベルがおれのいうことをきかないから。」と言いました。するとヒラメが泳いでやってきて、「それで今度はおかみさんは何を望んでいるんだい?」と言いました。「ああ」と漁師は、半分びくびくして言いました。「かみさんは大きな石作りのお城に住みたいんだ。」「では帰りな。おかみさんは戸口の前に立っているよ。」とヒラメは言いました。

それで漁師は立ち去り、前の小さな家に帰るつもりでいましたが、そこに着いてみると、大きな石作りの宮殿がありました。おかみさんは階段に立って中に入ろうとしていて、亭主の手をとり、「入って」と言いました。それで亭主はおかみさんと一緒に入りました。お城の中に大理石を敷いた大広間があり、たくさんの部屋には純金の椅子やテーブルが並べられ、水晶のシャンデリアが天井から下がっていました。部屋や寝室にはどこもカーペットがしいてあり、最上の食べ物やワインがどのテーブルにもどっさりのっていて、重さでテーブルがくずれそうなくらいでした。家の後ろにも、大きな中庭があり、たくさんの馬や牛の小屋やとてもりっぱな馬車が並んでいました。とても美しい花々や実のなる木々があるすばらしい大きな庭園もあれば、半マイルもある公園があり、雄鹿や小鹿やうさぎなど欲しいなと思う動物がいました。「ねっ」とおかみさんは言いました。「すばらしくない?」「本当にな」と亭主は言いました。「今度はずっとこのままにしておこう。この美しい城で暮らして満足しよう。」「それは考えておきましょう。」とおかみさんは言いました。「まあ眠ってみてね。」それで二人は寝ました。

次の朝、おかみさんは先に目を覚まし、丁度夜明けで、ベッドから、目の前に広がる美しい土地が見えました。亭主はまだ伸びをしていたので、おかみさんはひじでわき腹をつつき、「起きて。あんた、窓から外を覗いてごらんな。見てごらん。私たち、あの土地みんなを治める王様になれないのかな?ヒラメのところに行って。王様になろうよ。」と言いました。「あのなあ、お前」と亭主は言いました。「何で王様にならなくちゃいけないんだよ。おれは王様になんかなりたくないよ。」「じゃあ」とおかみさんは言いました。「あんたがならないんなら、私がなるわ。ヒラメのところに行って。私は王様になるんだから。」「なあ、お前」と亭主は言いました。「お前はどうして王様になりたいんだ?おれはそんなことヒラメに言いたくないよ。」「いいじゃないのさ?」とおかみさんは言いました。「さっさと行って。私は王様にならなくちゃいけないの!」

それで亭主はでかけましたが、おかみさんが王様になりたいのですっかり落ち込んでいました。(こんなのおかしいよ、こんなのおかしいよ)と考えました。行きたくありませんでしたがやはり行きました。海に着くと、すっかり黒っぽい灰色になっていて、水が下から上がってきて、腐ったにおいがしました。それで亭主はそのそばに行って立ち、「ヒラメ、海のヒラメ、お願いだ、聞いてくれ、うちのかみさんのイザベルがおれのいうことをきかないから。」と言いました。「それで今度はおかみさんは何を望んでいるんだい?」とヒラメが言いました。「ああ」と亭主は言いました。「王様になりたがっているんだ。」

「おかみさんのところにお帰り。もう王様だよ。」それで亭主は行き、宮殿に着くと、お城はさらに大きくなっていて、大きな塔と素晴らしい飾りがついて、戸口には門番が立っていました。それにたくさんの兵士がいて太鼓やラッパをもっていました。亭主が家の中にはいってみると、何でも本物の大理石と金でできていて、びろうどのカバーと大きな金の房がついていました。それから広間の戸が開けられ、豪華な宮廷があり、おかみさんが、金の大きな王冠を頭にのせ、純金と宝石でできた(しゃく)を手に持ち、金とダイヤでできた高い玉座に座っていました。両側には侍女が列を作り、それぞれが頭一つ前の人より背が低くなっていました。それで、亭主はおかみさんの前に行って立ち、「なんとまあ、お前、もう王様なんだね。」と言いました。「そうよ」とおかみさんは言いました。「もう王様よ。」それで立ったままおかみさんを見て、しばらくながめたあと、亭主は言いました。「お前は王様なんだから、他はみんなそのままにしておこうな。もう何も欲しいものはないよな。」

「違うよ、あんた」とおかみさんは、すっかりむしゃくしゃして言いました。「時間の経つのが遅くて遅くて。もう我慢ならないよ。ヒラメのところへ行って。わたしゃ王様だけど皇帝にもならなくちゃ。」「なんと!お前なあ、なんで皇帝になりたいんだ?」「あんた」とおかみさんは言いました、「ヒラメのところへ行って。皇帝になるんだから。」「ああ、お前」と亭主は言いました。「ヒラメはお前を皇帝にできないよ。それを魚に言ってはいけないよ。皇帝は国に一人しかいないんだ。皇帝にヒラメはできないよ。できないにきまってる。」「何だって?」とおかみさんは言いました。「私は王様だよ。あんたはただの亭主じゃないか。今すぐ行くのよ。さっさと行って。王様にできるんなら皇帝にできるさ。皇帝になるの。すぐ行って。」それで亭主は行くしかありませんでした。

ところが、亭主は歩きながら、悩んでいて、「こんなの無事に済むわけない、こんなの無事に済むわけない、皇帝なんて恥知らずもいいところだ。ヒラメもとうとう嫌になるさ」と思っていました。そう考えながら、海につきました。海はすっかり黒く濁っていて、下からぼこぼこ沸き上がって泡が立っていました。その海の上を肌を突き刺すような冷たい風が吹いて泡が固まりました。亭主は恐ろしく思いました。それからそばに行って立ち、「ヒラメ、海のヒラメ、お願いだ、聞いてくれ、うちのかみさんのイザベルがおれのいうことをきかないから。」と言いました。「それで今度はおかみさんは何を望んでいるんだい?」とヒラメが言いました。「ああ」と亭主は言いました。「皇帝になりたがっているんだ。」 「おかみさんのところにお帰り。もう皇帝だよ。」

それで亭主は行き、そこに着くと、宮殿はつやつや光った大理石でできており、雪花石膏の像が立ち、金の飾りがいろいろついていました。兵士たちが入口の前でラッパを吹いたりシンバルや太鼓をたたいたりして行進していました。家の中には男爵、伯爵、公爵が家来として行き来していました。それから亭主に戸をあけてくれましたが、その戸は純金でできていて、高さがたっぷり2マイルはありました。おかみさんは、3ヤードの高さのダイヤやザクロ石をちりばめた大きな冠をかぶり、片手に笏を、もう一方の手には宝珠をもっていました。それで両側には二列の親衛兵が並び、だんだん前の人より背が低くなっていったので、一番大きい2マイルの巨人から、一番小さい私の小指くらいしかない小人までいました。その前に大勢の王子や公爵がいました。

それで亭主は行ってその人たちの間に立ち、言いました。「お前、もう皇帝なのか?」「そうよ」とおかみさんは言いました。「私は皇帝よ。」それで立ったままおかみさんをよく見て、しばらくながめたあと、亭主は言いました。「なあ、お前、満足してくれ、もうお前は皇帝なんだからな。」「あんた」とおかみさんは言いました。「どうしてそこにつっ立ってるの?今私は皇帝よ。だけど私は法王にもなるの。ヒラメのところに行って。」「えっ、お前」と亭主は言いました。「それは望めないよ。お前は法王になれない。法王はキリスト教徒全部の中でたった一人だけだ。ヒラメはお前を法王にはできないよ。」「あんた」とおかみさんは言いました。「わたしゃ、法王になるんだよ。すぐ行っといで。今日すぐに法王になるんだから。」「だめだ、お前」と亭主は言いました。「そんなことヒラメに言いたくないよ。そんなのよくないよ。あんまりだ。ヒラメはお前を法王にできないさ。」「あんた」とおかみさんは言いました。「馬鹿なことを言うんじゃないの!皇帝を作れるんなら、法王だって作れるわ。すぐ行って。私は皇帝よ。あんたはただの亭主じゃない。すぐに行け。」

それで亭主はこわくなりでかけましたが、もうすっかり気が抜けてぼうっとなり、体が震え、膝や脚はがくがくしていました。暴風が陸地に吹きあれ、雲が飛んで、夕方にかけて辺りは暗くなり、葉っぱが木々から落ち、水は沸きかえっているように上がってごうごう唸り、岸にはね返りました。遠くに何隻か見える船が波間に揺れ、難破して大砲を撃っていました。それでも空の真ん中にはまだ、ひどい嵐のようにまわりは赤かったけれども、小さい青空がありました。それで、絶望感でいっぱいになりながら、亭主はひどくおびえて行って立ち、言いました。「ヒラメ、海のヒラメ、お願いだ、聞いてくれ、うちのかみさんのイザベルがおれのいうことをきかないから。」と言いました。「それで今度はおかみさんは何を望んでいるんだい?」とヒラメが言いました。「ああ」と亭主は言いました。「法王になりたがっているんだ。」「おかみさんのところにお帰り。もう法王だよ。」とヒラメは言いました。

それで亭主は帰り、そこに着くと、宮殿にかこまれた大きな教会のようなものが見えました。亭主は人がきをかき分けて進みました。ところで、中は何千何万というろうそくで明るく照らされていました。おかみさんは金を身にまとい、ずっと高い玉座に座り、三つの大きな冠をかぶり、まわりは宗教的な荘厳さにつつまれていました。両側には一列のろうそくがたっていて、一番大きいのはとても高い塔くらいあり、一番小さいのは台所のろうそくくらいでした。皇帝や王様たちがおかみさんの前に膝まづいて靴に口づけしていました。「お前」と亭主は言い、注意しておかみさんを見ました。「もう法王なのか?」「そうよ」とおかみさんは言いました。「私は法王よ。」それで亭主は立ったまま、おかみさんを眺めましたが、まるでまばゆい太陽を見ているようでした。こうして短い間おかみさんを立って見た後、「あのなあ、お前、お前が法王なら、こうしておこうな。」と言いました。しかしおかみさんは柱のようにこわばってみえ、ちっとも動かないで生きているように見えませんでした。それで亭主は「お前、もう法王なんだから、満足してくれ。もうこれ以上のものになれないよ。」と言いました。「考えてみるわ。」とおかみさんは言いました。

それで二人は寝ましたが、おかみさんは満足していませんでした。他になるものが残っていないかとずっと考え、欲張っていたので眠れませんでした。亭主の方はぐっすり眠りました。というのは日中たくさん走り回っていたからです。しかしおかみさんは全く眠れなくて、一晩じゅうあちこち寝返りをうって、もっとなれるものが残ってないのか考えてばかりいましたが、他に何も思い浮かびませんでした。

とうとう太陽が昇り始め、おかみさんは夜明けの赤い空をみると、ベッドに起きあがり、じっとそれを眺めました。そのとき、窓から、太陽がこんなふうに昇っていくのが見え、「私も太陽や月に昇る命令をだせないかしら?」と言いました。「ねえ、あんた」とおかみさんはひじで亭主のわき腹をつつき言いました。「目を覚ましてよ。ヒラメのところに行って。私は神様と同じになりたいんだから。」亭主はまだ半分眠っていましたが、あまりにぎょっとしてベッドから転げ落ちました。

何か聞き間違いをしたんだと思い、目をこすり、言いました。「お前、何を言ってるんだい?」「あんた」とおかみさんは言いました。「太陽や月に昇る命令をだせなくて、太陽や月が昇るのを眺めなくちゃいけないのは我慢できないのよ。自分で昇らせなければ一時も幸せだって思えない。」それから亭主をとても恐ろしい目で見たので、亭主はぞっとしました。おかみさんは「直ぐに行ってよ。神様みたいになるんだから。」と言いました。「ああ、お前なあ」と亭主はおかみさんの前に膝まづきながら言いました。「ヒラメはそんなことできないさ。皇帝や法王はできるよ。お願いだよ。今のままでいてくれ。法王でいろよ。」するとおかみさんはひどく怒り、髪の毛を振り乱し、自分の胴着をバリっと破り広げ、亭主を足で蹴り、喚きました。「がまんできない、もう我慢できないんだよ。さっとと行け」

それで亭主はズボンを履き狂ったように走っていきました。しかし、外は大嵐が荒れ狂っていて、風がものすごく、ほとんど立っていられませんでした。家や木が吹き倒され、山々は揺れ、岩が海に転げ落ちました。空は真っ暗で雷が鳴り稲妻が走りました。海は教会の塔や山ほど高く黒いうねりになっておしよせ、上は白い泡になっていました。それで亭主は叫びましたが、自分の言葉がきこえませんでした。「ヒラメ、海のヒラメ、お願いだ、聞いてくれ、うちのかみさんのイザベルがおれのいうことをきかないから。」と言いました。「それで今度はおかみさんは何を望んでいるんだい?」とヒラメが言いました。「ああ」と亭主は言いました。「神様と同じになりたがっているんだ。」「おかみさんのところにお帰り。また豚小屋に戻っているよ。」そしてそこに二人は今も住んでいます。




Vertailla kahta kieltä:













Donations are welcomed & appreciated.


Thank you for your support.