Holle Rouva


Mor Hulda


Eräällä leskellä oli kaksi tytärtä, joista toinen oli kaunis ja ahkera, toinen ruma ja laiska. Mutta äiti tuota rumaa ja laiskaa piti paljonkin rakkaampana, sillä se hänen oikea, oma tyttärensä oli, mutta toisen täytyi olla kyökkyrinä sekä tehdä talon kaikki työt. Joka päivä tyttö paran täytyi istua valta-tien varrella kaivon ääressä sekä kehrätä niin ahkeraan, että vertä sormista juoksi. Tapahtuipa nyt kerta, että puola aivan vereen tuli; silloin hän, sitä viruttaaksensa, vettä kohden kumartui, mutta puola hänen kädestänsä luikahti ja putosi kaivoon. Tyttö tästä itkemään, juoksi sitten äiti-puolensa tykö ja kertoi hänelle, kuinka oli onnettomasti käynyt. Tämä tyttöä kovasti torui ja sanoi julmistuneena: "koska puolan olet veteen pudottanut, mene itse noutamaan sitä sieltä ylös." Silloin tyttö kaivolle palasi ymmärtämätä, mikä neuvoksi, ja kovassa tuskassansa hän kaivohon hypähti, puolaa hakemaan. Siinä hän tainnuksiin meni, ja kun sitten tuosta taas virkosi sekä oli entisellensä tointunut, huomasi hän ihanalla niityllä olevansa; siellä auringon- paiste kirkas ja kukkia tuhansittain. Tyttö nyt niittyä astelemaan, ja sattuipa hänen eteensä uuni, joka oli leipiä täynnä; mutta leivät huusivat: "ota meidät ulos, ota meidät ulos, muutoin pahasti palamme, aikaa jo kypsiksi kypsyimme." Silloin hän leipi-lapiolla net kaikki uunista otti. Sieltä sitten meni edemmäksi ja näkipä puun, jossa oli omenia äärettömästi ja joka huusi: "pudista minua, pudista minua, omenani kaikki kypsiä ovat." Tyttö nyt puuta pudistelemaan, että omenoita sieltä ikään-kuin sateli maahan, ja siksi hän siinä pudisteli, ettei puussa enään omenaa ainoatakaan; ja yhteen läjään kaikki koettuansa läksi hän polkua pitkin eteen-päin. Viimein hän edessänsä huomasi huoneen, josta kurkisteli vanha rouva; ja koska tämän suusta torrotteli tavattoman pitkät hampaat, pelästyi tyttö pahasti sekä aikoi juosta tiehensä. Mutta rouva hänelle huusi; "miksi pelkäät, lapsi kulta? jää minun luokseni! jos sinä kaikki talon työt tarkasti toimitat, olet hyvin menestyvä; se vain tärkein tehtäväsi, että vuoteeni huolellisesti valmistat ja polstareita kelpo tavalla pöyhielet, niin että niistä höyheniä tuoksuu oikein tuoksumalla, sillä silloin maahan lunta satelee; minä olen Holle rouva." [Siksi Hessissä sanotaan, kun lunta sataa: Holle rouva vuodettansa pöyhii.] Koska akka häntä noin ystävällisesti puhutteli, rohkaisi tyttö mielensä ja suostui palvelukseen rupeemaan. Hän myöskin kaikki tehtävänsä toimitti rouvan mieliksi ja pöyhi polstarit niin kovasti, että höyheniä huoneessa lenteli, kuten pyry-ilmalla lumi-höytyviä; sempä tähden hänen olikin siellä oikein hyvä oltava, pahaa sanaa ei hänelle sanottu, ja joka päivä hän syötäväksensä sai sekä keitettyä että paistettua. Kau'an aikaa tyttö sitten Holle rouvan luona oleskeli, mutta rupesipa vähitellen alakuloiseksi käymään, vaan ei ensin itsekään tietänyt, mikä häntä vaivasi. Vihdoin hänelle toki selveni, että häntä kalvasi koto-ikävä; ja vaikka hänellä nyt siellä kylläkin oli tuhat vertaa parempi oltava, kuin mikä kotona häntä odotti, toivoi hän kuitenkin tuonne pääsevänsä. Hän sentähden rouvalle sanoi: "minun on tullut kova ikävä kotiani, ja vaikka täällä kaikin puolin on hyvä ollakseni, en kuitenkaan enään millään muotoa viihdy tänne jäämään, minun täytyy palata omaisteni luoksi." Tähän Holle rouva vastasi: "sepä minulle mieleen, että sinua kotikin haluttaa, ja koska olet minua uskollisesti palvellut, tahdon itse saattaa sinut ylä-ilmoille takaisin." Sitten tämä tyttöä otti kädestä ja vei hänet ison portin eteen. Tuopa nyt aukeni, ja juuri kun tyttö portista astui, tuli aika kulta-sade, ja kaikki kulta tyttöhön tarttui, peittäen hänet kiireestä kanta-päihin. "Se sinulle palkaksi siitä, että olet uskollinen ollut," virkkoi Holle rouva ja antoi myöskin puolan, joka tytöltä oli kaivoon pudonnut. Sitten portti kiinni suljettiin, ja samassa tyttö oli maan päällä, likellä äitinsä huonetta, ja kun hän pihalle tuli, seisoi kukko kaivon kannella, laulaen:
Der var engang en enke, som havde to døtre, den ene var smuk og flittig og den anden grim og doven. Hun holdt imidlertid mest af den grimme, der var hendes rigtige datter, og den anden måtte gøre alt arbejdet og være Askepot derhjemme. Den stakkels pige sad hver dag på gaden ved en brønd og spandt og spandt, så blodet sprang hende ud af neglerødderne. En dag, da tenen var blevet helt blodig, bukkede hun sig ned for at skylle den i brønden, og hun var da så uheldig at tabe den i vandet. Hun løb grædende hjem og fortalte det til sin stedmor, som blev meget vred og sagde: "Når du har smidt den i vandet, må du gå ned og hente den." Pigen gik tilbage til brønden og vidste ikke, hvad hun skulle gøre, og i sin angst sprang hun ned i brønden for at hente tenen. Da hun kom til sig selv igen, lå hun på en eng med dejlige blomster, og den klare sol skinnede. Hun gik ned over engen, og på vejen kom hun forbi en bagerovn fuld af brød. "Tag mig ud, tag mig ud, ellers brænder jeg op," råbte brødet. Hun skyndte sig at gøre det og gik derpå videre. Kort efter kom hun til et æbletræ, der råbte til hende: "Ryst mig, ryst mig, alle mine æbler er modne." Hun gik straks hen og rystede træet og æblerne regnede ned til alle sider. Da hun havde samlet dem sammen i en bunke, gik hun videre, og kom snart til et lille hus. I vinduet sad der en gammel kone, med store hugtænder ud af munden. Pigen blev bange og ville løbe sin vej, men den gamle råbte til hende: "Du skal ikke være bange, min pige, bliv kun hos mig. Hvis du vil være flittig og flink, skal du få det godt. Du skal bare rede min seng og ryste dynerne, så fjerene flyver op, så sner det oppe på jorden. Jeg hedder mor Hulda." Pigen blev beroliget og tog tjeneste hos den gamle kone. Hun gjorde sit arbejde ordentligt og rystede dynerne, så fjerene fløj. Derfor havde hun det også godt og fik dejlig mad hver dag. Da hun havde været i nogen tid hos mor Hulda, begyndte hun at blive i dårligt humør. Først kunne hun ikke forstå, hvad det kom af, men så mærkede hun, at hun havde hjemve, skønt hun havde det tusind gange bedre her end hjemme. Til sidst sagde hun det til mor Hulda. "Det er rigtig pænt af dig, at du længes efter dit hjem," svarede den gamle kone, "og siden du har tjent mig så trofast, skal du nok få dit ønske opfyldt." Hun gik nu med hende hen under en stor port, og der begyndte det at regne med guld, så pigen blev forgyldt fra top til tå. "Det skal du have, fordi du har været så flink," sagde mor Hulda og gav hende også tenen, hun havde tabt. Så gik de udenfor porten, og i samme nu stod pigen oppe på jorden, ikke ret langt fra sin mors hus. Hun gik derhen, og da hun kom ind i gården, sad hanen på brønden og galede:

"kukkelikeeka!
"Kykeliky!

tänne palannut on meidän kultainen piika."
den gyldne jomfru er kommen til by."

Siitä hän huonehesen astui äitinsä etehen, ja koska hän kokonaan oli kullassa, otti sekä äiti että sisar häntä aivan ystävällisesti vastaan.
Hun gik nu ind i stuen til sin mor, og fordi hun havde alt det guld på sig, tog de godt imod hende.

Nytpä tyttö kaikki kertoi, miten hänen oli käynyt, ja kuultuansa, millä tavoin tuo oli suuren rikkautensa saanut, tahtoi äiti toimittaa rumalle ja laiskalle tyttärellensäkkin samallaisen onnen. Hän siis kaivon äärehen asetettiin kehräämään; ja jotta puola vereen tulisi, leikkasi hän sormeensa haavan sekä pisti orjantappura-pensahasen kätensä. Sitten hän puolan viskasi kaivoon ja hyppäsi itse perästä. Kuten toinenkin tyttö, tuli hän kauniille niitylle ja astui samaa polkua eteen-päin. Kun hän sittemmin uunin kohdalle ennätti, huusi taas leivät: "ota meidät täältä pois, ota meidät pois, muuten peräti palamme; me jo aikaa olemme kypsiksi kypsyneet." Mutta tuo laiskuri vastasi: "ei minua haluta tahria vaatteitani, jääkää te sinne, kunnes mustaksi muututte." Tulipa siitä omena-puulle, joka huusi "voi, pudistele minua, pudistele, kaikki omenat minussa kypsiä ovat." Mutta tyttö vastaukseksi tokasi: "vieläkö mitä, saattaisipa joku päähäni pudota," sekä asteli edemmäksi. Tultuansa Holle rouvan huoneen edustalle ei hän ollenkaan pelännyt, koska jo oli akan pitkistä hampaista kuullut, vaan rupesi kohta hänen piiaksensa. Ensimmäisenä päivänä hän pahat tapansa hillitsi, oli uskollinen sekä noudatti tarkoin mitä Holle rouva käski, sillä hän ajatteli tuota kullan paljoutta, jota rouva muka oli hänelle lahjoittava; mutta toisena päivänä hän jo laiskottelemaan rupesi ja kolmantena vielä enemmän, koska ei sinä aamuna vuoteelta nouseminen tahtonut ollenkaan häneltä menestyä. Holle rouvan vuodetta ei hän säälliseksi tehnyt eikä niin pöyhinyt polstareita, että niistä höyheniä sinkoili. Sempä tähden rouva piankin häneen suuttui sekä pani hänet palveluksesta pois. Tyttö laiskuri tuosta oli aivan iloissansa, ajatellen: "nythän varmaankin kulta-sateen vuoro." Holle rouva hänen sitten veikin portille, mutta kun tyttö porttihin pääsi, eipä kultaa satanutkaan, vaan pikiä aimo kattilallinen hänen niskoihinsa ryöpsähti. "Se sinulle palkaksi palveluksestas," sanoi Holle rouva sekä salpasi portin kiinni. Sitten tuo laiska tyttö, kotia tuli ylt'yleensä piessä, ja häntä nähdessänsä kukko kaivon kannelta lauloi:
Pigen fortalte nu, hvordan det var gået hende, og da moderen hørte, hvordan hun var kommet til al den rigdom, ville hun gerne forsøge, om det ikke kunne gå hendes egen datter ligesådan. Hun måtte nu også sætte sig ved brønden og spinde, og for at hendes ten skulle blive blodig, stak hun sig i fingeren og rev sig på en tornebusk. Så kastede hun tenen i brønden og sprang selv bagefter. Hun vågnede også op nede på engen og gav sig til at gå hen ad stien. Da hun kom til bagerovnen råbte brødet: "Tag mig ud, tag mig ud, ellers brænder jeg." - "Det manglede bare, jeg skulle grise mine hænder til," svarede den dovne pige og gik videre. Lidt efter kom hun til æbletræet, der råbte: "Ryst mig, ryst mig, alle mine æbler er modne." - "Jeg skulle stå der og lade æblerne dratte ned i hovedet på mig," sagde hun, "det kunne aldrig falde mig ind." Da hun kom til mor Huldas hus, var hun ikke bange, fordi hun allerede havde hørt om hugtænderne, og tog straks tjeneste hos hende. Den første dag gjorde hun sig umage og var flittig, fordi hun tænkte på alt det guld, hun så ville få, den anden dag gik det allerede trevent, og den tredie morgen ville hun aldeles ikke stå op. Det blev mor Hulda snart ked af og sagde hende op. Den dovne pige var meget tilfreds med det og tænkte, at nu kom guldet vel. Mor Hulda tog hende også med hen til porten, men i stedet for guld faldt der en hel masse beg ned over hende. "Der har du lønnen for din tjeneste," sagde mor Hulda og slog døren i. Den dovne pige kom nu op på jorden igen, men hun var helt bedækket af beg, og da hanen på brønden så hende, galede den:

"kukkelikeeka!
"Kykeliky!

tänne palannut on meidän likainen piika."
den skidne jomfru er kommen til by."

Mutta piki jäi tyttöhön istumaan eikä hänestä lähtöä tehnyt koko hänen elin-kautenansa.
Og beget blev siddende på hende, så længe hun levede.