Bremenin soittoniekat


브레멘 음악대


Eräällä miehellä oli aasi, joka jo monta vuotta oli ahkeraan kanneskellut jyvä-säkkejä myllyyn, mutta jolta nyt voimat rupesivat loppumaan, jotenka se kävi työhön yhä kykenemättömämmäksi. Isäntä silloin sitä ajatteli tappaaksensa rehuja kuluttamasta, mutta aasi pahan päivän enteet huomasi ja pötki tiehensä, luntustaen Bremen'iin päin, siellä kaupungin musikantiksi muka ruvetaksensa. Kappaleen matkaa kuljettuansa se koiran tapasi, joka tiellä makasi läähöttäen, kuten juoksemisesta väsynyt ainakin. "No mitäs noin läähöttelet, Musti parka?" kysäsi aasi. "Vou, vou," vastasi koira, "koska olen vanha ja voimani päivästä päivään riutuvat enkä enään kykene metsästys-retkillä kyllin kiiruusti kiitämään, aikoi isäntäni minun tappaa, ja minä pakohon pötkähdin; mutta mitenkä nyt saisin elatusta itselleni hankituksi?" - "Tiedäppäs," aasi virkkoi: "minä Bremen'iin menen kaupungin-musikantiksi; tule minun kanssani ja rupee sinäkin soittokuntahan. Minä kanteletta soitan, sinun sopii rumpua päristellä." Tähän koira kohta suostui ja sitten yhdessä läksivät liikkeelle. Kauaksi eivät ehtineet, jopa näkyi kissa, joka tiellä istui myrryisenä, kuin kolkko sade-päivä. "No vanha viiksien-pesiä, mikähän sinulla nyt vastuksena?" sanoi aasi. "Kuka maar iloisena, kun kurkkua kysytään," vastasi kissa; "koska jo ikä rupee rasittamaan sekä hampaani tylstymään ja minä mieluummin takalla istun hyrräämässä, kuin hiiriä nurkissa ahdistelen, on emäntäni päättänyt minun hukuttaa. Minä kyllä kohta koipeni korjasin, mutta nytpä hyvä neuvo tarpeen; minne on mun lähteminen?" - "Tule meidän kanssamme Bremen'iin, osaathan sinä serenaadeja pitää, siellä kyllä pääset kaupungin-musikantiksi." Kissa tästä neuvosta mielissään yhtyi joukkohon. Kulkipa sitten nuot kolme karkuria erään talon ohitse; siellä istui portin päällä kukko laulamassa, pannen aivan parastansa. "Kirkasethan siinä, että oikein sydäntä viilasee," virkkoi aasi, "miksi noin huudat?" - "Täällä olen," vastasi kukko, "poutaa ennustellut, koska tänään on keväinen Maarian-päivä, jolloin tuo äiti armas on Kristus-lapsensa paidat pessyt, ja nyt hän net kuiviksi tahtoo; mutta koska huomenna tänne sunnuntaiksi tulee vieraita, on emäntä säälimätä, surkelemata sanonut kyökki-piialle, että hän huomiseksi minut soppahan tahtoo syötäväksi, ja tänä iltana minulta kaula katkaistaan. Nyt täyttä kurkkua laulelen niin kau'an, kuin vielä käypi laulaminen." - "Voi sinuas, Punaharja parkaa!" sanoi aasi, "tule meidän kanssamme Bremeniin, on maar parempaa, kuin kuolema, sinulle kaikkialla tarjona; onhan sinulla hyvä ääni, ja jos yhdessä soittajaisia panemme toimeen, tuosta taatustikkin jotain oivallista syntyy." Tämä tuuma kukolle mieleen, ja nytpä he, kaikki neljä, läksivät eteen-päin astumaan.
Mutta yhtenä päivänä eivät saattaneet Bremenin kaupunkiin ennättää, vaan tulivatpa illalla erähäsen metsään, jonne aikoivat jäädä yöksi. Aasi ja koira puun juurelle panivat maata, kissa ja kukko ylös puuhun puikahtivat, mutta kukko kuitenkin aina latvahan lensi, koska siellä muka oli turvallisin oltava. Ennen-kuin se nukkuakseen ummisti silmänsä, se kuitenkin vielä kerran joka taholle katsahti ympärillensä, ja olipa kukon mielestä, ikään kuin kaukaa näkyisi pieni valon-kipinä; se sentähden huusi kumppaneillensa, että lähistössä varmaankin oli joku ihmis-asunto, koska näkyi valkeaa. Tähän sanoi aasi: "nouskaamme siis, sinne lähteäksemme, sillä onhan tämä maja-paikka jotenkin huono." Koira arveli, että pari lihaista luuta sille maistuisi aivan hyvältä. Nyt sentähden kaikin läksivät liikkeelle sinne-päin, mistä valo tuli, ja pian sen näkivät paremmin loistavan sekä yhä enenevän, kunnes saapuivat kirkkahasti valaistun ryövärien-asunnon edustalle. Aasi isoimmakseen akkunaa läheni ja katsoi siitä sisälle. "Mitäs näet, Hiiro?" kysyi kukko. "No näkeehän täältä jotakin," vastasi aasi, "ompa tuolla pöytä parahinta ruokaa ja juomaa täpö täynnänsä, ja ryöväreitä pöydän ympärillä istuu, syöden sekä juoden." - "Kas tuollahan meidän vasta kelpaisi olla!" huokasi kukko. "Kelpaisipa niinkin," sanoi aasi, "mutta mitenkä sinne pääsisimme?" Sitten siinä kaikin keskustelivat, millä kurin saisivat huoneesta ryövärit karkotetuksi, ja keksivätpä viimein keinon hyvänkin. Aasi etu-jaloillaan akkunan-laudalle astui, koira aasin selkään hyppäsi, kissa kiipesi koiran niskoille ja kukko ylimmäksi lensi sekä istahti kissan pään päälle. Tämän tehtyänsä nuot kaikki yht'aikaa rupesivat jos jommoistakin ääntä laskemaan: aasi kiljui, koira haukkui, kissa naukui ja kukko lauloi; sitten akkunasta huonehesen hyökkäsivät, että ruudut pirstaleina laattiaan kilahtivat. Ryövärit tätä hirveää meteliä säikähtäen hypähtivät pystyhyn, luullen pahan-hengen tunkeuneen tupaan, sekä pakenivat pahasti pelästyneinä kiiruusti metsään. Nyt nuot neljä toveria pöydän ääreen istui, ja siinä net sitten hyvänänsä pitivät, mitä ryöväreiltä oli jäänyt, sekä söivät niin tavattomasti, kuin jos olisi neli-viikkoinen paasto juuri ollut edessä.
Syömästä päästyään musikantit sammuttivat kynttilät sekä hakivat itselleen makuu-paikan, kukin luontonsa mukaisen. Aasi pani tunkiolle maata, koira oven taakse, kissa hiipi takalle tuhkahan ja kukko lensi ylös kurki-hirrelle istumaan, ja koska pitkästä matkasta olivat aivan väsyksissänsä, he piankin nukkuivat. Kun sitten puoli-yö oli mennyt ja ryövärit kaukaa huomasivat, ett'ei valkeaa enään huoneessa palanut eikä ääntä mitään kuulunut, sanoi päällikkö: "ehkähän suotta pötkimmekin käpälä-mäkeen," sekä käski tovereistansa yhden lähteä huonetta tutkielemaan. Tuo lähettiläs ei hiiskaustakaan sieltä kuullut sekä meni kyökkiin kynttilää sytyttämään, ja koska hän kissan kiiluvat silmät luuli tulisiksi hiiliksi, pisti hän toisehen tuli-tikun, saadakseen siihen valkeaa. Mutta kissassa ei leikin-laskiaa, se miestä vasten silmiä hypähti, sylkein ja kynsien. Tästä tuo pahan-päiväisesti pelästyi ja läksi juoksemaan, aikoen perä-ovesta ulos, mutta koira, joka oven edessä makasi, kavahti seisoalle sekä puri häntä sääreen, ja kun hän pihan poikki tunkion sivuitse kippasi, aasi hänelle taka-jalallaan antoi kelpo kolauksen; mutta kukko, joka melusta oli vallan virkeäksi herännyt unestaan, huusi kurki-hirreltä: "kukkukeekkuu!" Silloin ryöväri kiiruimman kautta juoksi päällikkönsä luoksi ja sanoi hänelle: "voi hirveätä! huoneessa istuu julma noita joka minua vasten suuta puhalsi sekä pitkillä sormillaan kynsi kasvojani, ja oven edessä seisoo mies, veitsi kädessä, hän minua sääreen pisti; pihalla makaa musta kummitus, se minua puu-nuijalla kolhasi, ja katolla kököttää tuomari, joka huusi: 'ota kiinni tuo lurjus.' Minä maar silloin koetin luuni korjata." Eikä siitä hetkestä saakka ryövärit enään uskaltaneet tuohon huonehesen palata, mutta nuot neljä Bremiläistä musikanttia siinä niin hyvin viihtyi, ett'eivät enään sieltä muuttaneetkaan. Ja joka tämän viimeiseksi kertoi, hänen suussansa vielä kieli liikkuu.
한 남자가 예전부터 짐을 열심히 마구간으로 옮겼던 당나귀를 갖고 있었습니다. 힘이 다한 당나귀는 더 이상 쓸모가 없어졌습니다. 그래서 그는 당나귀에게 사료를 주었습니다. 그러나 당나귀는 안 좋은 기류를 감지하고 바로 브레멘으로 달려갔습니다. 당나귀는 음악대가 될 수 있다고 생각했습니다. 그 당나귀가 잠깐 앞으로 갔을 때 사냥개가 있는 것을 봤습니다. 그 개는 힘든 길을 달린 것처럼 헐떡이고 있었습니다.
"너 왜 이렇게 헐떡거리니, 파카만?"
당나귀가 물었습니다.
사냥개가 말했습니다.
"내가 늙어서 그래. 하루하루 지날수록 더 허약해지지. 더 이상 사냥을 못하게 되자 주인이 날 죽이려고 했어. 그래서 도망쳤어. 근데 이제 뭐 먹고 살지?"
"그거 아니? 난 브레멘으로 가서 음악단이 될 거야 나랑 같이 가서 음악단이 되자. 난 류트를 연주 할 테니 넌 팀파니를 쳐."
개는 좋아하며 동참했습니다.
그들은 오래 지나지 않아 고양이를 만났습니다. 고양이는 삼일 내내 비를 맞은 듯 안 좋은 안색이었습니다.
"무슨 일이니, 수염이 있는 늙은 청소부야?" 당나귀가 말했습니다.
"목숨이 달린 일을 누가 기쁘게 할 수 있겠니. 고양이가 대답했습니다.
"시간이 지날수록 내 이빨이 약해져서 고양이를 잡는 것 보다 난로 뒤에 앉아서 갸르릉 거리는 게 낫기 때문에 내 주인 아주머니가 나를 익사시키려고 했어. 그래서 서둘러 도망가야 하는데 어디로 가야할지 모르겠어."
"그러면 우리 같이 브레멘으로 가자. 너는 세레나데를 잘 이해하니까 브레멘 음악대 단원이 될 수 있어!"
고양이는 그 아이디어를 좋다고 여겨 같이 갔습니다. 세 명의 도망자들은 농장을 지나갔습니다. 거기서 그들은 문 위에서 열심히 외치고 있는 수탉을 봤습니다.
"너는 뼈와 다리를 뚫을 정도로 소리치고 있구나. 무슨 일이야?"
수탉이 말했습니다.
"내가 여성의 날에 셔츠를 빨고 말릴 정도로 좋은 날씨를 예언했는데 내일 일요일에 손님이 온대. 그래서 셰프가 날 잡아서 스프로 만들라고 했더니 주인이 날 불쌍히 여기지도 않고 잡아먹는다고 해. 오늘 저녁에 내 머리가 잘려 나갈 거야. 그래서 지금 내가 할 수 있는 한 목청껏 소리 지르고 있어."
당나귀가 말했습니다.
"수탉아 우리랑 같이 출발하는 것이 낫겠다. 우리는 브레멘으로 가고 있어. 거기서 너는 지금보다 나은 것을 찾을 수 있을 거야. 너의 좋은 목소리로 좋은 음악을 완성시키자."
수탉은 제안을 마음에 들어 하여 다 같이 출발했습니다.
그러나 그들은 하루 안에 브레멘에 도착 할 수 없었습니다. 대신 그들은 잠을 잘 수 있는 숲에 도착했습니다. 당나귀와 개는 큰 나무 아래 누웠고, 고양이와 수탉은 나뭇가지 위에 앉았습니다. 그런데 수탉은 자신에게 가장 안전한 나무 꼭대기로 날아갔습니다. 수탉이 잠들기 전에 사방을 둘러봤습니다. 그때 수탉은 먼 곳에 작은 불꽃을 발견했습니다. 그리고 친구들에게 소리쳤습니다.
"집이 별로 먼 것 같지 않아. 저기 빛이 빛나고 있어!" 당나귀가 말했습니다.
"우리 이제 일어나서 집 안으로 들어가자. 여기는 너무 여건이 안 좋아." 개가 말했습니다.
"거기 있는 뼈와 고기는 맛있을 거야."
그들은 불빛을 찾아 갔습니다. 불빛은 밝은 도둑들의 집에 다다를 때 까지 점점 밝아지고 커졌습니다. 리더로서 당나귀는 창문으로 가 그 안을 들여다보았습니다.
"뭘 봤니 당나귀야?" 수탉이 물었습니다.
"내가 뭘 봤냐고? 좋은 음식과 마실 것으로 가득 찬 식탁 앞에 앉아있는 도둑들을 봤어. 편해 보이더라. 우리에게도 잘 맞을 거야." 수탉이 말했습니다.
"응 응 우리가 거기 있으면 좋겠다." 당나귀가 말했습니다.
그래서 동물들은 도둑들을 쫓아내고 음식을 얻기 위해서 어떻게 할 지 상의했습니다. 당나귀가 앞발로 창문에 서야 했고 개는 당나귀의 등 위에 뛰어올랐습니다. 고양이는 개 위에 기어올랐고 마지막으로 수탉은 그 위로 날아서 고양이 위에 앉았습니다. 그리고 그때 그들은 함께 음악을 만들기 시작했습니다. 당나귀는 이히힝 울부짖었고 개는 왈왈 짖고 고양이는 야옹야옹 울고 수탉은 꼬끼오 울었습니다. 그리고 나서 그들은 창문을 향해 돌진했고 창문은 덜컹거렸습니다. 도둑들은 무서워서 비명을 지르며 높은 곳으로 달려갔습니다. 그들은 다른 것이 아니라 유령이 왔다고 생각해 숲으로 도망갔습니다. 네 마리의 음악대원들은 식탁위에 앉아 남겨진 음식들을 먹으며 만족했습니다.
네 마리의 음악대원들은 다 먹고 나서 불을 끄고 각자 편안한 곳에 잠자리를 찾았습니다. 당나귀는 똥 위에 앉았고 개는 문 뒤에, 고양이는 벽난로에 있는 잿더미 위에, 수탉은 닭장의 홰 위에 앉았습니다. 긴 여정에 피곤했던 그들은 깊은 잠에 들었습니다.
아침이 되고 도둑들은 멀리서 집에 더 이상 불이 밝혀져 있지 않고 조용하다는 것을 알게 됐습니다.
"우리는 무서워할 필요가 없었어." 대장이 말했습니다.
그들은 다시 집으로가 집을 살펴보기로 했습니다. 집에 간 도둑은 집이 조용하다는 것을 알아냈습니다. 그리고 부엌으로 들어가 불을 켰습니다. 그가 아직 불씨가 꺼지지 않은 재로 보이는 고양이의 이글거리는 눈을 봤을 때 장작을 잡고 불을 피웠습니다. 그러나 고양이는 농담을 이해하지 못하고 그의 얼굴로 뛰어들어 침을 뱉고 할퀴고 다리를 물었습니다. 놀란 그는 뒷문으로 달려갔습니다. 뒷문에 있던 개가 깜짝 놀라 뛰어 올라 그를 물었습니다. 물린 그는 또 놀라 분뇨가 있는 농장으로 갔습니다. 당나귀는 그를 뒷발로 세게 때렸습니다. 시끄러운 소음에 깬 수탉은 닭장의 홰 위에서 소리쳤습니다. "꼬꼬댁 꼬꼬꼬꼬!"
그는 대장에게 뛰어가 말했습니다. "아! 집안에 소름 돋는 마녀가 있어요. 마녀는 나에게 호통을 치고 그 긴 손가락으로 나의 얼굴을 할퀴었어요. 그리고 문 앞에 칼을 들고 어떤 남자가 서서 내 다리를 찔렀어요. 또 농장에 나무 곤봉으로 나를 때리는 검은 괴물이 있어요. 또한 지붕위에 판사가 '나에게 배신자를 데리고 와라!' 소리쳤어요. 그래서 내가 도망쳐왔어요."
그 이후로 도둑들은 더 이상 집에 가려고 하지 않았습니다. 그래서 네 마리의 음악대원들은 더 이상 쫓겨 다니지 않아도 돼서 좋다고 생각했습니다.