SUOMI

Löytölintu

MAGYAR

Lelencfiók


Oli muinoin metsän-vartia, joka metsälle meni, ja metsään tultuansa hän mielestänsä kuuli lapsen poraavan, hän tuota porun-ääntä kohden astui ja näkipä viimein korkean puun, jonka latvassa pieni tyttönen istui. Äitinensä tämä oli puun juurelle nukkunut ja peto-lintu havainnut äitinsä sylissä makaavan lapsen; lintu silloin oli sinne lentänyt, napannut noukkaansa lapsi paran sekä vienyt sen tuonne korkealle latvahan.

Metsän-vartia puuhun kiipesi ja toi sieltä alas lapsen, ajatellen: "tämän minä kotia vien ja tahdompa häntä Leenuni kumppanina kasvattaa." Hän siis kotihinsa vei tytön ja molemmat lapset sitten yhdessä kasvoivat. Mutta puusta löydetylle lapselle pantiin _Löytölintu_ nimeksi, koska lintu sen oli äidin helmasta vienyt. Löytölinnusta ja Leenusta oikein tuli ystävykset, ja jopa niin hellästi rakastivat toisiansa, että toinen, milloinka ei toista nähnyt, aina oli suruissansa.

Mutta metsän-vartialla oli vanha kyökki-piika, joka eräänä iltana rupesi kahdella ämpärillä vettä kantamaan, eikä hän ainoastaan yhtä kertaa käynyt kaivolla, vaan raahasi sieltä monta ämpärillistä. Leenu tämän näki ja kysyi: "kuuleppas vanha Sanna, miksi noin paljon vettä tupaan kannat?" - "Jollet sitä kenellekkään ilmoita, minä sinulle kyllä syyn selitän." Leenu silloin vakuutti, ett'ei hän ainoallekkaan ihmiselle tuota kertoisi, ja nytpä sanoi Sanna: "huomen-aamulla, kun on isäntä metsästämään lähtenyt, minä veden panen kiehumaan ja, kun se kattilassa kihisee kuumimmallansa, viskaan sinne keitettäväksi Löytölinnun."

Seuraavana aamuna metsän-vartia varahin nousi sekä läksi metsälle, ja hänen lähdettyänsä lapset vielä vuoteellaan makasivat. Silloin Leenu Löytölinnulle kuiskasi: "jollet sinä minua hylkää, minä en sinusta luovu." Löytölintu vastasi: "en nyt enkä koskaan." Tuohon lausui Leenu: "tiedänhän sinulle ilmoittaa tärkeän asian; eilen illalla vanha Sanna vettä tupahan kantoi monta ämpärillistä, ja kysyttyäni, mitä tuo tiesi, sain vastaukseksi, että hän kyllä sen selittäisi, jos minä puolestani lupaisin, ett'en tuota kellekkään kertoisi. Tähän minä vastasin, ett'en sitä suinkaan ainoallekkaan ihmiselle ilmoittaisi, ja silloin Sanna sanoi aikovansa aamulla varahin, isän mentyä metsästämään, kuumaksi kiehuttaa vettä kattilallisen sekä sitten syöstä sinut sinne keitettäväksi. Mutta nyt vilppaasti vuoteelta vaatteihin, ja sitten yhdessä kiiruusti rientäkäämme täältä pois."

Molemmat lapset siis kohta nousivat, pukivat vaatteensa ylleen sekä juoksivat tiehensä. Kun sittemmin kattilassa vesi oli kiehumaan ruvennut, meni kyökki-piika makuu-kamariin, noutaaksensa Löytölintua vesi-pataan viskattavaksi. Mutta kun hän huonehesen tultuansa vuoteen äärehen astui, oli sieltä molemmat lapset poissa; hän silloin kamalaan tuskaan joutui ja mutisi itseksensä: "mitähän nyt puolustuksekseni keksin, kun isäntä kotia tulee ja näkee, että lapset ovat kadonneet? Kiiruusti vain heitä hakemaan, ehkä vielä käypi löytäminen."

Silloin kyökki-piika kolme renkiä liikkeelle lähetti hakemaan lapsia. Mutta nämät metsän rinteellä istuivat, ja kun kaukaa näkivät hakiain heitä kohden juoksevan, sanoi Leenu Löytölinnulle: "jollet sinä minua hylkää, minä en sinusta luovu." Löytölintu vastasi: "en nyt enkä koskaan." Silloin lausui Leenu: "muuttuos sinä ruusu-pensaaksi ja minusta tuohon pensahasen ruusu tulkoon." Kun sitten nuot kolme renkiä metsiin rinteelle ennätti, ei siellä muuta ollut mitään kuin ruusu-pensas ja siinä ruusu-kukkanen, mutta eipä lapsia missään näkynyt. He silloin sanoivat: "eihän täällä hakemisesta kostu," sekä menivät kotia ja kertoivat kyökki-piialle, ett'eivät siellä ensinkään ollehet muuta nähneet, kuin ainoastaan ruusu-pensahan ja siinä ruususen. Tästä heitä vanha kyökki-piika torumaan: "te senkin tolvanat! teidän olisi pitänyt hakata pensas poikki sekä taittaa siitä tuo ruusu ja tuoda se tänne kotia; vilppaasti sinne takaisin tuota tekemään!" Heidän siis täytyi toistamiseen lähteä hakuu-retkelle. Mutta lapset jo kaukaa näkivät heidän tulevan, ja lausuipa silloin Leenu: "Löytölintuseni! jollet sinä minua hylkää, en minäkään sinusta luovu." Tähän Löytölintu vastasi: "en nyt enkä koskaan." Sanoi siihen Leenu: "muuttuos sinä siis kirkoksi ja minusta tuonne kirkkohon kruunu tulkoon." Kun sitten nuot kolme renkiä sinne saapui, eipä siellä muuta kuin kirkko ja kirkossa kruunu. He sentähden keskenänsä puhuivat: "mitähän meidän täällä tekemistä! palatkamme takaisin kotia." Kun sitten olivat kotihin tulleet, kysyi kyökki-piika, löysivätkö mitään, johonka rengit vastasivat, ett'eivät tuolla muuta nähneet, kuin kirkon, jossa oli kruunu. "Te vasta pöllö-päiset!" kyökki-piika tähän tiuskasi, "miksi ette kirkkoa hajoittaneet ja kruunua tänne tuoneet." Nyt vanha Sanna itse läksi liikkeelle, ottaen mukahansa nuot kolme renkiä, sekä meni lapsia hakemaan. Mutta nämät kaukaa näkivät renkien tulevan, sekä kyökki-piian heidän perässänsä vaapustelevan. Leenu silloin lausui: "Löytölintu kulta! jollet sinä minua hylkää, en minäkään sinusta luovu." Vastasipa Löytölintu: "en nyt enkä koskaan." Virkkoi tuosta Leenu: "muuttuos sinä lammikoksi ja minusta tulkoon suorsa lammikkoon." Kun sitten kyökki-piika sinne tultuansa lammen näki, hän polvillensa kyykistyi, aikoen juoda sen kuiville. Mutta suorsa vikkelästi tuli uiden, tarttui noukallaan hänen hiuksiinsa sekä veti hänet vetehen; ja sinne tuo akka ilkeä hukkui. Lapset sitten ihan iloissansa kotia menivät yhdessä, ja siellä he vieläkin elävät, jolleivät jo ole kuolleet.
Egyszer volt, hol nem volt, volt egyszer egy vadász. Ez a vadász kiment az erdőbe vadászni s a mint bódorgott az erdőben, egyszerre csak megállott, elkezdett hallgatózni. Sírást hallott, még pedig gyermeksírást. Nosza, elindult abba az irányba, honnét a sírást hallotta s hát csakugyan megtalálta a gyermeket: ott ült egy magas fának két ága közt.
- Hát ez ugyan hogy kerülhetett ide? - tűnődött a vadász. Bizonyosan felkapta a sas s idehozta, nem lehet az másként.
Már akárhogy történt, itt nem hagyhatja. Felmászott a fára, levette, haza vitte. Volt neki egy kis leánykája, Rózsika, gondolta ezzel szépen fölnevelkedik. Hiszen éppen jól gondolta, mert a két gyermek úgy megszerette egymást, mintha édes testvérek lettek volna, egyik a másik nélkűl nem tudott ellenni, együtt feküdtek, együtt keltek: úgy éltek, mint két gilice madár. Az ám, a talált gyermeknek Madárka nevet adtak, mivelhogy madár vitte a fára.
Nos, mondom, Madárka s Rózsika úgy szerették egymást, mint két gilice madár. Volt azonban a vadásznak egy vén boszorkány szakácsnéja, ez bezzeg nem szerette Madárkát. Egyszer, mikor a vadász nem volt otthon, látja Rózsika, hogy a vén banya nagy szorgosan hordja a kútból a vizet, tölti egy nagy üstbe. Kérdi Rózsika:
- Ugyan bizony, nénike, minek hordja azt a sok vizet?
- Megmondom, ha senki léleknek meg nem mondod.
- Dehogy mondom, dehogy mondom, - fogadkozott Rózsika.
- Hát annak hordom a vizet, hogy holnap reggel, mikor apád vadászni megy, felforralom s megfőzöm benne Madárkát.
Hej, édes Istenem, elszomorodott Rózsika, de egy szó nem sok, annyit sem szólt a banyának. Egész éjjel le nem hunyta a szemét, s mikor reggel az apja vadászni ment, felébresztette Madárkát s mondta neki:
- Hallod-e, Madárka, ne hagyj el engem s én sem hagylak el téged.
- Dehogy hagylak, soha, soha! - mondotta Madárka.
- Hát tudd meg, Madárka, hogy a szakácsné forralja a vizet egy nagy üstben s abban meg akar főzni téged. Kelj fel hamar, menjünk világgá.
Abban a szempillantásban kiugrottak az ágyból, nagy hirtelen felöltöztek s úgy elszaladtak, hogy a lábuk sem érte a földet.
Megy a vén banya a leánykák szobájába, akarja vinni Madárkát, de volt Madárka, nincs Madárka. Az ám: volt Rózsika, nincs Rózsika!
De bezzeg megijedt a vén boszorkány. Mit mondjon most a gazdájának, ha hazajön. Elékiabálta a szolgákat az istállóból, küldötte utánuk s keményen meghagyta, hogy haza ne jöjjenek a gyermekek nélkűl.
Eközben a gyermekek az erdő szélére értek, ott leültek s látták messziről, hogy jőnek a szolgák, keresik őket. Mondja Rózsika Madárkának:
- Ne hagyj el engem, s én sem hagylak el téged.
- Hát én hogy hagynálak el? Soha, soha!
- Jól van, mondta Rózsika, hát légy te most rózsatővé, én meg rózsa leszek rajtad.
Abban a pillanatban rózsatő lett Madárkából s rajta rózsa Rózsikából. Jőnek a szolgák, néznek erre, néznek arra, de nem látnak egyebet, csak a rózsatőt s rajta a rózsát. Haza mentek s mondták, hogy sehol sem látták a gyermekeket, nem is láttak egyebet, csak egy rózsatőt s azon egy rózsát.
- Ejnye, ostobák, - szitkozódott a vén banya, miért nem vágtátok ketté a rózsatőt, a rózsát meg hoztátok volna haza. Tudjátok meg, hogy az a rózsatő Madárka volt s rajta a rózsa Rózsika. Hamar, menjetek vissza, vágjátok ketté a rózsatőt s hozzátok a rózsát haza.
Szaladtak is a szolgák, de a gyermekek messziről meglátták s mondta Rózsika:
- Madárka, ne hagyj el engem s én sem hagylak el téged.
- Dehogy hagylak, sohasem hagylak el!
- Legyen hát belőled most templom, én meg oltár leszek benne.
Templom lett Madárkából, oltár benne Rózsikából s mikor a szolgák odaértek, nem találtak egyebet, csak a templomot s benne az oltárt. Tűvé tették az egész erdőt, nem találták a gyermekeket, s lefittyent orral hazamentek.
- Mi az! Hát most sem találtátok meg? - förmedt rájuk a vén banya. - Mit láttatok?
- Láttunk egy templomot, abban egy oltárt; egyebet semmit.
- Oh, világ bolondjai! Tudjátok-e, hogy az a templom Madárka, s benne az oltár Rózsika! Szaladjatok vissza, bontsátok le a templomot, törjétek, zuzzátok össze, az oltárt meg hozzátok haza.
Szaladtak a szolgák, de a gyermekek messziről meglátták s mondta Rózsika:
- Madárka, ne hagyj el engem s én sem hagylak el téged.
- Ne félj, Rózsika, ne félj, soha el nem hagylak!
- Legyen hát tó belőled, s én meg kacsa leszek rajta.
De most már a vén banyának sem volt otthon maradása, a szolgák után surrant s bezzeg ő mindjárt tudta, hányadán van, a mint meglátta a tavat s rajta a kacsát. Uccu, beleszaladt a tóba, hogy kifogja a kacsát, de a kacsa sem vette tréfára, hirtelen megkapta csőrével a vén banya orrát, annál fogva belerántotta a tóba. A vén banya elmerült, többet elé sem kerűlt. Akkor a tóból megint Madárka, a kacsából Rózsika lett. Nem találták helyüket nagy örömükben, hogy megszabadúltak a vén banyától. Haza mentek s azután éltek vígan, boldogan.
Holnap Madárka s Rózsika legyen a ti vendégetek.




Vertailla kahta kieltä:













Donations are welcomed & appreciated.


Thank you for your support.