SUOMI

Löytölintu

ITALIANO

Ucceltrovato


Oli muinoin metsän-vartia, joka metsälle meni, ja metsään tultuansa hän mielestänsä kuuli lapsen poraavan, hän tuota porun-ääntä kohden astui ja näkipä viimein korkean puun, jonka latvassa pieni tyttönen istui. Äitinensä tämä oli puun juurelle nukkunut ja peto-lintu havainnut äitinsä sylissä makaavan lapsen; lintu silloin oli sinne lentänyt, napannut noukkaansa lapsi paran sekä vienyt sen tuonne korkealle latvahan.

Metsän-vartia puuhun kiipesi ja toi sieltä alas lapsen, ajatellen: "tämän minä kotia vien ja tahdompa häntä Leenuni kumppanina kasvattaa." Hän siis kotihinsa vei tytön ja molemmat lapset sitten yhdessä kasvoivat. Mutta puusta löydetylle lapselle pantiin _Löytölintu_ nimeksi, koska lintu sen oli äidin helmasta vienyt. Löytölinnusta ja Leenusta oikein tuli ystävykset, ja jopa niin hellästi rakastivat toisiansa, että toinen, milloinka ei toista nähnyt, aina oli suruissansa.

Mutta metsän-vartialla oli vanha kyökki-piika, joka eräänä iltana rupesi kahdella ämpärillä vettä kantamaan, eikä hän ainoastaan yhtä kertaa käynyt kaivolla, vaan raahasi sieltä monta ämpärillistä. Leenu tämän näki ja kysyi: "kuuleppas vanha Sanna, miksi noin paljon vettä tupaan kannat?" - "Jollet sitä kenellekkään ilmoita, minä sinulle kyllä syyn selitän." Leenu silloin vakuutti, ett'ei hän ainoallekkaan ihmiselle tuota kertoisi, ja nytpä sanoi Sanna: "huomen-aamulla, kun on isäntä metsästämään lähtenyt, minä veden panen kiehumaan ja, kun se kattilassa kihisee kuumimmallansa, viskaan sinne keitettäväksi Löytölinnun."

Seuraavana aamuna metsän-vartia varahin nousi sekä läksi metsälle, ja hänen lähdettyänsä lapset vielä vuoteellaan makasivat. Silloin Leenu Löytölinnulle kuiskasi: "jollet sinä minua hylkää, minä en sinusta luovu." Löytölintu vastasi: "en nyt enkä koskaan." Tuohon lausui Leenu: "tiedänhän sinulle ilmoittaa tärkeän asian; eilen illalla vanha Sanna vettä tupahan kantoi monta ämpärillistä, ja kysyttyäni, mitä tuo tiesi, sain vastaukseksi, että hän kyllä sen selittäisi, jos minä puolestani lupaisin, ett'en tuota kellekkään kertoisi. Tähän minä vastasin, ett'en sitä suinkaan ainoallekkaan ihmiselle ilmoittaisi, ja silloin Sanna sanoi aikovansa aamulla varahin, isän mentyä metsästämään, kuumaksi kiehuttaa vettä kattilallisen sekä sitten syöstä sinut sinne keitettäväksi. Mutta nyt vilppaasti vuoteelta vaatteihin, ja sitten yhdessä kiiruusti rientäkäämme täältä pois."

Molemmat lapset siis kohta nousivat, pukivat vaatteensa ylleen sekä juoksivat tiehensä. Kun sittemmin kattilassa vesi oli kiehumaan ruvennut, meni kyökki-piika makuu-kamariin, noutaaksensa Löytölintua vesi-pataan viskattavaksi. Mutta kun hän huonehesen tultuansa vuoteen äärehen astui, oli sieltä molemmat lapset poissa; hän silloin kamalaan tuskaan joutui ja mutisi itseksensä: "mitähän nyt puolustuksekseni keksin, kun isäntä kotia tulee ja näkee, että lapset ovat kadonneet? Kiiruusti vain heitä hakemaan, ehkä vielä käypi löytäminen."

Silloin kyökki-piika kolme renkiä liikkeelle lähetti hakemaan lapsia. Mutta nämät metsän rinteellä istuivat, ja kun kaukaa näkivät hakiain heitä kohden juoksevan, sanoi Leenu Löytölinnulle: "jollet sinä minua hylkää, minä en sinusta luovu." Löytölintu vastasi: "en nyt enkä koskaan." Silloin lausui Leenu: "muuttuos sinä ruusu-pensaaksi ja minusta tuohon pensahasen ruusu tulkoon." Kun sitten nuot kolme renkiä metsiin rinteelle ennätti, ei siellä muuta ollut mitään kuin ruusu-pensas ja siinä ruusu-kukkanen, mutta eipä lapsia missään näkynyt. He silloin sanoivat: "eihän täällä hakemisesta kostu," sekä menivät kotia ja kertoivat kyökki-piialle, ett'eivät siellä ensinkään ollehet muuta nähneet, kuin ainoastaan ruusu-pensahan ja siinä ruususen. Tästä heitä vanha kyökki-piika torumaan: "te senkin tolvanat! teidän olisi pitänyt hakata pensas poikki sekä taittaa siitä tuo ruusu ja tuoda se tänne kotia; vilppaasti sinne takaisin tuota tekemään!" Heidän siis täytyi toistamiseen lähteä hakuu-retkelle. Mutta lapset jo kaukaa näkivät heidän tulevan, ja lausuipa silloin Leenu: "Löytölintuseni! jollet sinä minua hylkää, en minäkään sinusta luovu." Tähän Löytölintu vastasi: "en nyt enkä koskaan." Sanoi siihen Leenu: "muuttuos sinä siis kirkoksi ja minusta tuonne kirkkohon kruunu tulkoon." Kun sitten nuot kolme renkiä sinne saapui, eipä siellä muuta kuin kirkko ja kirkossa kruunu. He sentähden keskenänsä puhuivat: "mitähän meidän täällä tekemistä! palatkamme takaisin kotia." Kun sitten olivat kotihin tulleet, kysyi kyökki-piika, löysivätkö mitään, johonka rengit vastasivat, ett'eivät tuolla muuta nähneet, kuin kirkon, jossa oli kruunu. "Te vasta pöllö-päiset!" kyökki-piika tähän tiuskasi, "miksi ette kirkkoa hajoittaneet ja kruunua tänne tuoneet." Nyt vanha Sanna itse läksi liikkeelle, ottaen mukahansa nuot kolme renkiä, sekä meni lapsia hakemaan. Mutta nämät kaukaa näkivät renkien tulevan, sekä kyökki-piian heidän perässänsä vaapustelevan. Leenu silloin lausui: "Löytölintu kulta! jollet sinä minua hylkää, en minäkään sinusta luovu." Vastasipa Löytölintu: "en nyt enkä koskaan." Virkkoi tuosta Leenu: "muuttuos sinä lammikoksi ja minusta tulkoon suorsa lammikkoon." Kun sitten kyökki-piika sinne tultuansa lammen näki, hän polvillensa kyykistyi, aikoen juoda sen kuiville. Mutta suorsa vikkelästi tuli uiden, tarttui noukallaan hänen hiuksiinsa sekä veti hänet vetehen; ja sinne tuo akka ilkeä hukkui. Lapset sitten ihan iloissansa kotia menivät yhdessä, ja siellä he vieläkin elävät, jolleivät jo ole kuolleet.
C'era una volta un guardaboschi che andò a caccia nella foresta e, come vi giunse, gli sembrò di sentir gridare un bambino piccolo. Seguì la direzione delle grida e giunse infine a un grande albero sul quale vi era un piccino. La madre si era addormentata con il bambino in grembo ai piedi dell'albero e un uccello rapace l'aveva visto, gli era piombato addosso e, presolo nel becco, l'aveva portato sull'albero. Il guardaboschi salì a prenderlo e pensò: "Porterai il bambino a casa e lo alleverai insieme alla tua Lena-. Lo portò a casa e i due bambini crebbero insieme. Ma quello che avevano trovato sull'albero e che era stato rapito da un uccello fu chiamato Ucceltrovato. Ucceltrovato e Lena si volevano bene, tanto ma tanto che, se non si vedevano, diventavano tristi. Ma il guardaboschi aveva una vecchia cuoca che una sera prese due secchi e incominciò a recarsi alla fonte; ma non ci andò una volta sola, bensì più volte. Lena la vide e disse: -Senti un po', vecchia, perché‚ porti tanta acqua?-. -Se non lo dici a nessuno, te lo dirò.- E quando Lena promise che non l'avrebbe detto a nessuno, la cuoca rispose: -Domattina presto, quando il guardaboschi sarà a caccia, scalderò l'acqua; e quando bollirà ci butterò dentro Ucceltrovato per farlo cuocere-. La mattina dopo il guardaboschi si alzò di buon'ora per andare a caccia. Quando fu uscito i bambini erano ancora a letto, e Lena disse a Ucceltrovato: -Se non mi lasci, neppure io ti lascerò-. Ucceltrovato rispose: -N‚ ora n‚ mai-. Allora Lena disse: -Ti dirò che ieri sera la vecchia portava in casa tanti secchi d'acqua; allora le chiesi perché‚ e lei mi rispose che me l'avrebbe detto se io non l'avessi rivelato a nessuno. Io promisi che non avrei fiatato con nessuno, allora ella disse che questa mattina, dopo che il babbo fosse partito per la caccia, intendeva far bollire il paiolo, buttarti dentro e cuocerti. Alziamoci, presto, vestiamoci e scappiamo insieme-. Così i due bambini si alzarono, si vestirono in fretta e scapparono. Quando l'acqua bollì in pentola, la cuoca andò nella camera da letto per prendere Ucceltrovato e buttarvelo dentro. Ma quando entrò e si avvicinò ai letti, i bambini non c'erano più; allora le venne una gran paura e disse fra s‚: -Cosa dirò mai, quando il guardaboschi torna a casa e vede che non ci sono più i bambini? Presto, bisogna rincorrerli e riacciuffarli!-. La cuoca mandò tre servi a inseguire di corsa i bambini. Ma questi erano seduti al margine del bosco e, quando videro i tre servi venire di corsa da lontano, Lena disse a Ucceltrovato: -Se non mi lasci, neppure io ti lascerò-. E Ucceltrovato rispose: -N‚ ora n‚ mai-. Allora Lena disse: -Diventa un rosaio e io una rosellina!-. E quando i tre servi arrivarono davanti al bosco, non c'era che un rosaio con una rosellina, ma di bambini neanche l'ombra. Allora dissero: -Qui non c'è niente da fare- e se ne ritornarono a casa dicendo alla cuoca che non avevano visto nient'altro che un rosaio e una rosellina. Allora la vecchia li rimproverò aspramente e disse: -Babbei!, avreste dovuto spezzare il rosaio, cogliere la rosellina e portarla a casa: sbrigatevi a farlo!-. Così, per la seconda volta, i servi dovettero andare a cercarli. Ma i bambini li videro venir da lontano e Lena disse: -Ucceltrovato, se non mi lasci, neppure io ti lascerò!-. E Ucceltrovato rispose: -N‚ ora n‚ mai!-. Allora Lena disse: -Diventa una chiesa, e io la lumiera!-. Quando giunsero i tre servi, non c'era altro che una chiesa e, dentro, una lumiera. Dissero fra loro: -Cosa stiamo a fare qui? Torniamocene a casa!-. Quando furono a casa la cuoca domandò se non avessero trovato nulla, ed essi risposero che no, null'altro che una chiesa con dentro una lumiera. -Stupidi!- urlò la cuoca -perché‚ non avete distrutto la chiesa e portato a casa la lumiera?- Questa volta la vecchia cuoca si mise lei stessa in cammino e andò alla ricerca dei bambini con i tre servi. Ma i bambini videro venire di lontano i tre servi con la cuoca che barcollava dietro a loro. Allora Lena disse: -Ucceltrovato, se non mi lasci, neppure io ti lascerò!-. E Ucceltrovato rispose: -N‚ ora n‚ mai!-. Disse Lena: -Diventa uno stagno e io l'anitra nello stagno-. Quando la cuoca arrivò e vide lo stagno, si distese sulla riva e voleva berlo tutto. Ma l'anitra accorse a nuoto, la prese con il becco per la testa e la tirò in acqua: e così la vecchia strega dovette annegare. Poi i bimbi se ne tornarono a casa tutti contenti e, se non sono morti, sono ancora viventi.




Vertailla kahta kieltä:













Donations are welcomed & appreciated.


Thank you for your support.