Bé Fundevogel


Löytölintu


Ngày xửa ngày xưa có một người lục lâm vào trong rừng đi săn. Vừa mới đi được một quãng thì bác nghe thấy có tiếng trẻ con khóc. Theo hướng tiếng khóc bác đi tới. Tới nơi bác thấy trên cây cao có một đứa bé đang đu trên cành mà khóc.
Câu chuyện xảy ra như sau: Hai mẹ con đang ngủ ngon lành dưới gốc cây. Có một con đại bàng bay qua, nó nhìn thấy đứa bé đang ngủ ngon trong lòng mẹ, mà mẹ cũng đang ngủ say. Chim sà xuống cắp đứa bé mang theo, nó đặt đứa bé trên ngọn cây.
Người lục lâm trèo lên, đưa đứa bé xuống. Bác nghĩ:
- Mình có thể đưa đứa bé này về nuôi cùng với Lenchen con mình cho chúng có bạn bè.
Bác mang đứa bé về nhà nuôi. Hai đứa bé từ đó sống vui vẻ bên nhau, chúng lớn lên trông thấy. Vì đứa bé tìm thấy ở trên ngọn cây nên nó được đặt tên làFundevogel. Hai đứa bé rất quyến luyến nhau. Chúng thương nhau đến nỗi, nếu đứa này vắng nhà một lúc là đứa kia mặt buồn rười rượi vì nhớ.
Bếp núc trong nhà người lục lâm do một bà già đảm nhiệm. Vào một buổi tối kia, hai tay xách hai cái xô bà ra giếng lấy nước. Thấy bà lấy nước nhiều lần hơn mọi ngày. Lenchen hỏi:
- Bà ơi, bà Sanne ơi, sao hôm nay bà xách nhiều nước thế?
- Bà kể cho cháu nghe điều này nhé, nhưng cháu không được kể lại cho ai biết nhé.
Lenchen hứa sẽ giữ mồm, không nói cho ai biết. Bà già nói:
- Sớm mai, khi bố cháu ra khỏi nhà, vào rừng đi săn, bà sẽ đun chảo nước, nước sôi bà ném thằng Fundevogel vào chảo mà nấu.
Sớm tinh mơ người lục lâm kia đã dậy đi săn. Khi bác đi khỏi nhà thì hai đứa bé hãy còn nằm ở trong giường. Lúc đi Lenchen nói với Fundevogel:
- Nếu bạn không bỏ mình thì mình cũng không bao giờ xa bạn một bước.
Fundevogel đáp:
- Không, không bao giờ tớ bỏ rơi bạn.
Lenchen nói tiếp:
- Giờ tớ nói cho bạn nghe điều này nhé, bà Sanne tối qua xách rất nhiều nước đổ chum, thấy vậy mình mới hỏi bà, tại sao bà lại xách nhiều nước thế, bà nói nếu mình giữ kín câu chuyện thì bà sẽ nói cho mà nghe. Mình nói, mình hứa sẽ không nói cho ai biết. Lúc đó bà bảo: ngày mai, khi chủ nhà vào rừng đi săn, lúc đó bà sẽ đun chảo nước nóng và quẳng bạn vào trong chảo nước sôi mà đun. Giờ chúng mình phải dậy ngay, mặc quần áo và trốn đi thật nhanh.
Thế là cả hai bật dậy thay quần áo, và trốn thật nhanh ra khỏi buồng ngủ. Khi người lục lâm đi khuất, mụ già chất bếp, tính vào bắt Fundevogel ném vào chảo nước sôi. Nhưng vào tới trong buồng ngủ mụ thấy buồng trống. Biết ngay là hai đứa trẻ đã đi trốn nên mụ đâm ra hoảng, mụ lẩm bẩm:
- Biết ăn nói sao với chủ nhà bây giờ khi ông biết lũ trẻ chạy trốn vì sợ ta, tốt nhất là ta hãy mau đuổi theo, bắt chúng lại.
Mụ sai ba tên người hầu chạy đuổi theo hai đứa bé. Hai em ngồi ở bên cánh rừng. Nhìn thấy ba tên người hầu đang đi ở phía xa, lúc đó Lenchen nói với Fundevogel:
- Nếu bạn không bỏ mình thì mình cũng không bao giờ xa bạn một bước.
Fundevogel đáp:
- Không, không bao giờ mình bỏ rơi bạn.
Lenchen nói tiếp:
- Bạn sẽ thành bụi hồng gai và mình là bông hồng.
Khi ba tên người hầu tới bên cánh rừng thì chỉ thấy bụi hồng gai, giữa bụi là một bông hồng mới nở, ngó quanh chẳng thấy có đứa bé nào. Chúng nói với nhau:
- Có bóng dáng đứa nào đâu mà tìm.
Về tới nhà chúng bảo mụ đầu bếp, chúng chẳng thấy gì ngoài bụi hồng gai có một bông hồng mới nở ở giữa bụi. Bực mình mụ la mắng chúng.
- Tụi bay ngu ngốc cả lũ. Đáng lẽ tụi bây phải chặt trụi bụi hồng gai, ngắt bông hồng kia mang về. Đi mau, có thế mà cũng không xong.
Chúng hộc tốc kéo nhau ra cánh rừng, nhìn thấy chúng từ xa, Lenchen nói với Fundevogel:
- Nếu bạn không bỏ mình thì mình cũng không bao giờ xa bạn một bước.
Fundevogel đáp:
- Không, không bao giờ mình bỏ rơi bạn.
Lenchen nói tiếp:
- Bạn sẽ là hồ nước và mình là vịt bơi trên hồ.
Tới bên cánh rừng mụ đầu bếp chỉ thấy hồ nước và vịt, mụ với tay ra định dìm vịt xuống. Nhưng vịt bơi ra xa hơn, lấy mỏ cắn chặt mớ tóc của mụ và kéo mụ đầu bếp xuống hồ nước. Mụ đầu bếp quái ác ngã xuống hồ và chết đuối.
Vui mừng hai anh em lại kéo nhau về nhà.


Dịch: Lương Văn Hồng, © Lương Văn Hồng
Oli muinoin metsän-vartia, joka metsälle meni, ja metsään tultuansa hän mielestänsä kuuli lapsen poraavan, hän tuota porun-ääntä kohden astui ja näkipä viimein korkean puun, jonka latvassa pieni tyttönen istui. Äitinensä tämä oli puun juurelle nukkunut ja peto-lintu havainnut äitinsä sylissä makaavan lapsen; lintu silloin oli sinne lentänyt, napannut noukkaansa lapsi paran sekä vienyt sen tuonne korkealle latvahan.
Metsän-vartia puuhun kiipesi ja toi sieltä alas lapsen, ajatellen: "tämän minä kotia vien ja tahdompa häntä Leenuni kumppanina kasvattaa." Hän siis kotihinsa vei tytön ja molemmat lapset sitten yhdessä kasvoivat. Mutta puusta löydetylle lapselle pantiin _Löytölintu_ nimeksi, koska lintu sen oli äidin helmasta vienyt. Löytölinnusta ja Leenusta oikein tuli ystävykset, ja jopa niin hellästi rakastivat toisiansa, että toinen, milloinka ei toista nähnyt, aina oli suruissansa.
Mutta metsän-vartialla oli vanha kyökki-piika, joka eräänä iltana rupesi kahdella ämpärillä vettä kantamaan, eikä hän ainoastaan yhtä kertaa käynyt kaivolla, vaan raahasi sieltä monta ämpärillistä. Leenu tämän näki ja kysyi: "kuuleppas vanha Sanna, miksi noin paljon vettä tupaan kannat?" - "Jollet sitä kenellekkään ilmoita, minä sinulle kyllä syyn selitän." Leenu silloin vakuutti, ett'ei hän ainoallekkaan ihmiselle tuota kertoisi, ja nytpä sanoi Sanna: "huomen-aamulla, kun on isäntä metsästämään lähtenyt, minä veden panen kiehumaan ja, kun se kattilassa kihisee kuumimmallansa, viskaan sinne keitettäväksi Löytölinnun."
Seuraavana aamuna metsän-vartia varahin nousi sekä läksi metsälle, ja hänen lähdettyänsä lapset vielä vuoteellaan makasivat. Silloin Leenu Löytölinnulle kuiskasi: "jollet sinä minua hylkää, minä en sinusta luovu." Löytölintu vastasi: "en nyt enkä koskaan." Tuohon lausui Leenu: "tiedänhän sinulle ilmoittaa tärkeän asian; eilen illalla vanha Sanna vettä tupahan kantoi monta ämpärillistä, ja kysyttyäni, mitä tuo tiesi, sain vastaukseksi, että hän kyllä sen selittäisi, jos minä puolestani lupaisin, ett'en tuota kellekkään kertoisi. Tähän minä vastasin, ett'en sitä suinkaan ainoallekkaan ihmiselle ilmoittaisi, ja silloin Sanna sanoi aikovansa aamulla varahin, isän mentyä metsästämään, kuumaksi kiehuttaa vettä kattilallisen sekä sitten syöstä sinut sinne keitettäväksi. Mutta nyt vilppaasti vuoteelta vaatteihin, ja sitten yhdessä kiiruusti rientäkäämme täältä pois."
Molemmat lapset siis kohta nousivat, pukivat vaatteensa ylleen sekä juoksivat tiehensä. Kun sittemmin kattilassa vesi oli kiehumaan ruvennut, meni kyökki-piika makuu-kamariin, noutaaksensa Löytölintua vesi-pataan viskattavaksi. Mutta kun hän huonehesen tultuansa vuoteen äärehen astui, oli sieltä molemmat lapset poissa; hän silloin kamalaan tuskaan joutui ja mutisi itseksensä: "mitähän nyt puolustuksekseni keksin, kun isäntä kotia tulee ja näkee, että lapset ovat kadonneet? Kiiruusti vain heitä hakemaan, ehkä vielä käypi löytäminen."
Silloin kyökki-piika kolme renkiä liikkeelle lähetti hakemaan lapsia. Mutta nämät metsän rinteellä istuivat, ja kun kaukaa näkivät hakiain heitä kohden juoksevan, sanoi Leenu Löytölinnulle: "jollet sinä minua hylkää, minä en sinusta luovu." Löytölintu vastasi: "en nyt enkä koskaan." Silloin lausui Leenu: "muuttuos sinä ruusu-pensaaksi ja minusta tuohon pensahasen ruusu tulkoon." Kun sitten nuot kolme renkiä metsiin rinteelle ennätti, ei siellä muuta ollut mitään kuin ruusu-pensas ja siinä ruusu-kukkanen, mutta eipä lapsia missään näkynyt. He silloin sanoivat: "eihän täällä hakemisesta kostu," sekä menivät kotia ja kertoivat kyökki-piialle, ett'eivät siellä ensinkään ollehet muuta nähneet, kuin ainoastaan ruusu-pensahan ja siinä ruususen. Tästä heitä vanha kyökki-piika torumaan: "te senkin tolvanat! teidän olisi pitänyt hakata pensas poikki sekä taittaa siitä tuo ruusu ja tuoda se tänne kotia; vilppaasti sinne takaisin tuota tekemään!" Heidän siis täytyi toistamiseen lähteä hakuu-retkelle. Mutta lapset jo kaukaa näkivät heidän tulevan, ja lausuipa silloin Leenu: "Löytölintuseni! jollet sinä minua hylkää, en minäkään sinusta luovu." Tähän Löytölintu vastasi: "en nyt enkä koskaan." Sanoi siihen Leenu: "muuttuos sinä siis kirkoksi ja minusta tuonne kirkkohon kruunu tulkoon." Kun sitten nuot kolme renkiä sinne saapui, eipä siellä muuta kuin kirkko ja kirkossa kruunu. He sentähden keskenänsä puhuivat: "mitähän meidän täällä tekemistä! palatkamme takaisin kotia." Kun sitten olivat kotihin tulleet, kysyi kyökki-piika, löysivätkö mitään, johonka rengit vastasivat, ett'eivät tuolla muuta nähneet, kuin kirkon, jossa oli kruunu. "Te vasta pöllö-päiset!" kyökki-piika tähän tiuskasi, "miksi ette kirkkoa hajoittaneet ja kruunua tänne tuoneet." Nyt vanha Sanna itse läksi liikkeelle, ottaen mukahansa nuot kolme renkiä, sekä meni lapsia hakemaan. Mutta nämät kaukaa näkivät renkien tulevan, sekä kyökki-piian heidän perässänsä vaapustelevan. Leenu silloin lausui: "Löytölintu kulta! jollet sinä minua hylkää, en minäkään sinusta luovu." Vastasipa Löytölintu: "en nyt enkä koskaan." Virkkoi tuosta Leenu: "muuttuos sinä lammikoksi ja minusta tulkoon suorsa lammikkoon." Kun sitten kyökki-piika sinne tultuansa lammen näki, hän polvillensa kyykistyi, aikoen juoda sen kuiville. Mutta suorsa vikkelästi tuli uiden, tarttui noukallaan hänen hiuksiinsa sekä veti hänet vetehen; ja sinne tuo akka ilkeä hukkui. Lapset sitten ihan iloissansa kotia menivät yhdessä, ja siellä he vieläkin elävät, jolleivät jo ole kuolleet.