Il cane e il passero


Koira ja varpunen


Un mastino aveva un cattivo padrone che gli faceva patire la fame. Quando non ne pot‚ più, se ne andò via tutto triste. Per strada incontrò un passero che gli disse: "Fratello cane, perché‚ sei così triste?" - "Ho tanta fame," rispose, "e non ho niente da mangiare." Allora il passero disse: "Caro fratello, vieni con me in città: ti sfamerò." Così andarono insieme in città e quando giunsero davanti a una macelleria, il passero disse al cane: "Fermati qui, ti butterò giù un pezzo di carne." Si posò sul banco, si guardò intorno caso mai qualcuno lo stesse osservando, e a forza di beccate e di strattoni riuscì a far cadere un pezzo che si trovava sull'orlo. Il cane lo acchiappò, corse in un angolo e lo divorò. "Adesso vieni con me in un altro negozio," disse il passero. "Voglio riuscire a strappare un altro pezzo, così potrai saziarti." Quando il cane ebbe divorato anche il secondo pezzo, il passero domandò: "Fratello cane, sei sazio ora?" - "Carne, ne ho mangiata a sufficienza," rispose l'altro, "ma non ho ancora avuto del pane." E il passero: "Avrai anche quello, vieni con me." Lo condusse fino a una panetteria e con il becco fece rotolare giù un paio di panini; poi, dato che il compagno ne voleva ancora, lo condusse da un altro panettiere e fece cadere altro pane. Quando il cane l'ebbe mangiato, il passero chiese "Fratello cane, sei sazio adesso?" - "Sì," rispose quello, "andiamo un po' a passeggio fuori le mura."
Erään paimen-koiran oli isäntä häijy semmoinen, joka sitä nälällä kovin kiusasi. Kun ei se tätä kurjuutta kyennyt kau'emmin kestämään, se aivan huolissansa juoksi matkoihinsa. Maantiellä tuli vastaan varpunen, joka kysyi: "koira veljyeni, miksi noin olet surullinen." Tähän tuo vastasi: "minun on nälkä, enkä ollenkaan tiedä, mistä syötävää saisin." Varpunen silloin sanoi: "tule, veli kulta, kanssani kaupunkiin, kyllä minä sinulle ravintoa toimitan tarpeeksi." Yhdessä sitten sinne läksivät, ja kun liha-puodin edustalle ennättivät, varpunen koiralle sanoi: "jää sinä tänne seisomaan, minä sinulle tuolta nakkaan lihan-kappaleen," lensi tiskille istumaan, tähysteli sinne tänne, huomaisiko hänet kukaan, sekä nokki, nytki ja nykäsi reunimpana olevaa lihankappaletta niin kauan, kunnes se maahan luiskahti. Sen silloin koira kaappasi, juoksi nurkan taakse sekä söi lihan suuhunsa. Sanoi sitten varpunen: "lähtekäämme nyt toiseen puotiin, sieltä ai'on sinulle toimittaa vielä toisen kappaleen, että kyllikses saisit." Kun koira oli tuonkin syönyt, varpunen kysäsi: "koira veljyeni, joko nyt olet ravittu?" - "Lihaa kyllä olen tarpeeksi syönyt," tämä vastasi, "mutta leipää en vielä ole laisinkaan saanut." Siihen varpunen virkkoi: "kyllähän tuo pian on saatavissa, tule vain mukahani." Se sitten kumppaninsa saatettuaan leipä-puodin eteen, nokki pari pientä kyrsää, kunnes kadulle kierivät, ja koska koira vielä lisää kaipasi, se hänen vei edemmäksi ja sieppasi hänelle leivän myöskin toisesta puodista. Kun koira tämän oli saanut syödyksi, varpunen kysyi: "koira veljyeni, jokohan nyt lienet ravittuna?" - "Olen kuin olenkin," tuo vastasi, "entähän jos nyt kaupungista läksisimme hiukan kävelemään."

Così se ne andarono insieme sulla strada maestra. Faceva caldo e dopo un po' il cane disse: "Sono stanco e dormirei volentieri." - "Dormi pure," rispose il passero, "io nel frattempo mi poserò su un ramo." Il cane si sdraiò sulla strada e si addormentò profondamente. Mentre dormiva arrivò un carrettiere su di un carro con tre cavalli carico di due botti di vino. Ma il passero vide che non aveva intenzione di deviare dalla carreggiata in cui si trovava il cane e gli gridò: "Carrettiere non farlo, altrimenti ti ridurrò in miseria!" Ma il carrettiere brontolò fra s': "Non sarai certo tu a ridurmi in miseria." Fece schioccare la frusta e spinse il carro addosso al cane, che fu schiacciato dalle ruote. Allora il passero gridò: "Hai ucciso il mio fratello cane, ti costerà carro e cavalli." - "Sì, carro e cavalli!" disse il carrettiere. "Per il danno che puoi farmi tu!" e proseguì. Allora il passero si insinuò sotto la coperta del carro e si mise a beccare il tappo che chiudeva una delle due botti finché‚ riuscì a staccarlo e tutto il vino si versò senza che il carrettiere se ne accorgesse. Quando finalmente si voltò, vide che il carro gocciolava; esaminò le botti e trovò che una era vuota. "Ah, povero me!" esclamò. "Sì, ma non ancora abbastanza!" disse il passero; volò sulla testa di un cavallo e gli cavò gli occhi. A quella vista, il carrettiere tirò fuori la roncola per colpire l'uccello, ma questo si alzò in volo e il carrettiere colpì sulla testa il cavallo che stramazzò a terra morto. "Ah, povero me!" esclamò. "Sì, ma non abbastanza!" disse il passero; e quando il carrettiere proseguì con i due cavalli, si insinuò di nuovo sotto la coperta del carro e si mise a beccare il tappo della seconda botte, sicché‚ tutto il vino si rovesciò per via. Quando il carrettiere se ne accorse, gridò di nuovo: "Ah, povero me!" Ma il passero rispose: "Sì, ma non abbastanza!" Si posò sulla testa del secondo cavallo e gli cavò gli occhi. Il carrettiere arrivò di corsa levando la roncola, ma il passero si alzò in volo e il colpo prese il cavallo che stramazzò. "Ah, povero me!" - "Sì, ma non abbastanza!" disse il passero, si posò sulla testa del terzo cavallo e gli cavò gli occhi. Il carrettiere, furioso, si scagliò sul passero, alla cieca, ma non riuscì a colpirlo e abbatté‚ invece anche il suo terzo cavallo. "Ah, povero me!" gridò. "Sì, ma non abbastanza!" rispose il passero. "Ora ti porterò la miseria in casa!" e volò via.
Sinne sitten molemmin menivät maantietä astelemaan. Mutta oli päivä heltehinen, ja heidän käytyänsä kappaleen matkaa sanoi koira: "olen aivan väsyksissäni ja oikeinhan halusta hiukan nukahtaisin." - "No niin," varpunen vastasi, "laske sinä vain levolle, minä siksi aikaa istahdan tuonne oksalle." Koira nyt pani maantielle maata ja nukkui kohta sikeään unehen. Kun se siinä unen helmoissa loikoili, tuli ajaen ajuri, valjahissa kolme hevosta ja vankkureissa viiniä kaksi astiallista. Mutta huomattuaan, ett'ei hän ollenkaan väistää aikonut, vaan että pyörät yhä pysyivät siinä raitiossa, missä koira makasi, huudahti varpunen: "älä tee tuota tekoa, taikka minä sinut saatan perin köyhäksi." Ajuri ei kuitenkaan tästä huolinut, vaan mutisi itseksensä: "tuskinhan sinussa miestä lienee, minusta köyhää tekemään," huiskasi piiskallansa ja ajoi vankkurit koiran päälle, että pyörät sen rutistivat mäsäksi. Siitä varpunen kirkasemaan: "sinä kuoliaksi olet ajanut koiran, minun armahan veikkoseni, tuo työ sinulta on vievä hevoses ja vankkuris." - "Vai hevoset ja vankkurit," matki ajuri, "mitä maar vahinkoa sinä minulle voit tehdä," sekä ajoi eteen-päin. Varpunen silloin pujahti kuormanpeitteen alle ja nakutteli noukallaan toisen tapin juurta niin kau'an, että tappi viimein lävestä läksi ja astiasta kaikki viini maahan juoksi, ajurin sitä ollenkaan huomaamata. Ja kun hän sitten taaksensa katsahti, huomasi hän vankkureista jotakin tippuvan, rupesi sentähden astioitansa tarkastelemaan sekä havaitsi nyt toisen olevan aivan tyhjänä. "Voi minua, köyhää miestä!" huudahti ajuri. "Ethän vielä köyhä kylliksi," vastasi varpunen ja lensi hevosia kohden sekä hakkasi yhdeltä silmät päästä. Tämän nähtyänsä ajuri kuokkansa viskasi varpusta tavoittaaksensa, mutta lintu ylös ilmahan lensi ja kuokka kävi hevosta päähän niin pahasti, että se kuollehena maahan kaatui. "Voi minua onnetonta!" ajuri valitti. "Vielä sinua kohdannee kovemmatkin," varpunen virkkoi, ja kun ajuri kahdella hevosellansa edelleen ajoi, se kuorman-peittehen alle taas puikahti ja nakutti toisestakin astiasta tapin irralleen, joten siitä kaikki viini pulputti maantielle. Tämän huomattuansa ajuri taas valittamaan: "voi minua, köyhää miestä!" mutta varpunen vastasi: "eipä köyhyyttä vielä kylliksi," sekä nokki toiseltakin hevoiselta silmät päästä. Ajuri istuimeltaan hypähti ja nosti kuokkaansa, lintua lyödäkseen, mutta se korkealle lensi ja ukko hevosta päähän huimasi, ihan hengettömäksi. "Voi minua, mies parkaa!" - "Ethän kuitenkaan parka parahiksi," varpunen viserteli, lensi istumaan kolmannen hevosen korvien väliin ja puhkasi siltäkin silmät. Ajuri vihoissansa umpi-mähkään tokasi varpusta kohden, mutta eipä hän osannutkaan, vaan tappoi kolmannenkin hevosensa, "Voion voi kurjaa kurjuuttani!" mies huusi. "Sitä et vielä ole kylliksi kokenut," sanoi varpunen, "vasta tuolla kotonas minä sinut ai'on tehdä oikein köyhäksi," sekä lensi tiehensä.

Il carrettiere dovette abbandonare il carro e se ne andò a casa pieno di collera e di rabbia. "Ah," disse alla moglie, "che disgrazia mi è capitata! Il vino si è rovesciato per strada e sono morti tutti e tre i cavalli!" - "Ah, marito," rispose ella, "che uccello cattivo si è installato in casa nostra! Ha radunato tutti gli uccelli del mondo, e si sono gettati sul nostro grano, in solaio, e se lo stanno divorando!" Egli andò in solaio e trovò migliaia di uccelli che avevano divorato il grano; e il passero era in mezzo a loro. Allora il carrettiere esclamò: "Ah, povero me!" - "Sì, ma non abbastanza!" rispose il passero. "Carrettiere, ti costerà anche la vita!" e volò via.
Ajurin nyt täytyi jättää vankkurit maantielle, ja vihan vimmassa hän läksi kotia-päin tallustamaan. "Minä maar olen senkin seitsemän vastusta nähnyt!" huusi ukko vaimollensa, "viini on astioista juossut maahan ja hevoseni ovat kuollehet, kaikki kolme." - "Oi voi ukkoseni," vaimo puolestansa vaikeroitsi, "meille on vasta ilkeä lintu saapunut! se kaiken mailman linnut tänne on koonnut ja nuot nisu-vainiohomme ovat laskeuneet sekä syövät sen nyt putipuhtaaksi." Mies silloin pihalle meni, ja näkyipä pellolla lintuja tuhansittain, jotka nisun olivat suuhunsa syönet, ja varpunen siinä keskellä kökötti. Ajuri silloin valittamahan: "voi, voi, minua köyhää, vaivaista!" - "Vielä et ole kylliksi onneton," pani varpunen vastaukseksi, "ajuri parka! sinä piankin olet surman suuhun suistuva," sekä lensi matkoihinsa.

Il carrettiere aveva perduto tutti i suoi beni; scese nella stanza e andò a sedersi dietro la stufa, fortemente adirato. Ma il passero si era posato sul davanzale della finestra e gridò: "Carrettiere, ti costerà anche la vita!" Il carrettiere afferrò la roncola e la tirò dietro il passero, ma invece di colpirlo ruppe il vetro della finestra. Il passero saltellò fin dentro la stanza e si posò sulla stufa gridando: "Carrettiere, ti costerà anche la vita!" Pazzo e cieco per la collera, l'uomo spaccò la stufa e, man mano che il passero si spostava da un luogo all'altro, tutte le sue suppellettili: specchietto, sedie, panche, tavola, e infine le pareti della casa; senza tuttavia riuscire a colpirlo. Ma alla fine arrivò ad acchiapparlo. Allora sua moglie disse: "Devo ucciderlo?" - "No," gridò egli, "sarebbe troppo comodo! deve morire ben più atrocemente: lo ingoierò." E lo inghiottì in un boccone. Ma il passerò cominciò a svolazzargli in corpo, e svolazzando gli tornò in bocca, sporse la testa fuori e gridò: "Carrettiere, ti costerà anche la vita!" Il carrettiere diede allora la roncola alla moglie e le disse: "Moglie, ammazzami l'uccello in bocca." La donna colpì ma sbagliò il colpo e prese il marito proprio sulla testa, sicché‚ questi stramazzò a terra morto. Ma il passero volò via.
Ajurilta nyt oli mennyt kaikki hänen tavaransa, hän tupaan palasi sekä istui kiukaan äärehen, ollen kovin suutuksissansa ja vihoissaan. Mutta varpunen tuolla ulkona istui akkunan takana ja huusi: "ajuri hoi! sinä työlläs olet henkesikin menettänyt." Mies silloin sieppasi kuokan, varpusta tähdäten, mutta hän vain akkunan ruudut viskasi rikki eikä lintuhun osannutkaan. Varpunen särkyneestä akkunasta huonehesen hypähti, lentää lehahti kiukaalle istumaan sekä huusi sieltä: "ajuri hoi! sinä ta'atustikkin olet henkes menettänyt." Tämä nyt hurjan vihan sokaisemana ja vallan vimmattuna kiukahan hakkasi hajalle, ja koska varpunen paikasta toiseen lensi, hän järjestänsä särki kaikki huone-kalunsa, peilit, penkit sekä pöydät, hajoittipa viimein huonehensa seinätkin, mutta eipä osannutkaan varpuseen. Vihdoin hän sen kuitenkin sai käteensä kaapatuksi. Vaimo silloin kysyi: "kolahutanko tuon ilkiön kuoliaksi?" - "Äläppäs vainen!" änkytti ukko, "pääsisihän se silloin liian helpolla, kauheampi kuolema sen on kourihinsa kiskova, minä pahuksen syön suuhuni," ja hotkasi kitahansa linnun sekä nielasi sen kerrassaan ihan eheältä. Mutta varpunen miehen vatsassa rupesi pyrähtelemään ja pääsipä viimein sieltä ylös hänen suuhunsa, josta se sitten päänsä pisti näkyviin, huutaen: "piti, piti, ajuri parka! olethan kuitenkin kohta oleva kuoleman omana." Ajuri nyt vaimollensa kuokan kurotti ja kiljasi: "huimaise tuo lintu riivattu suustani kuoliaksi." Vaimo lyödä läjähytti, mutta eipä oikein osannutkaan, vaan kolhasi ajuria vasten naamaa niin pahan-päiväisesti, että tuo heti heitti henkensä. Mutta varpunen suusta lensi tipo tiehensä.