MAGYAR

A szegényember meg a gazdag

SUOMI

Köyhä mies ja rikas mies


Valaha régen, mikor még Krisztus a földön járt, történt, hogy egy este nagyon fáradtan ért Krisztus urunk egy faluba. Mindjárt a falu végén két ház volt szembe egymással, szép magas kőház az egyik, alacsony kis faház a másik. Gondolta Krisztus urunk, hogy bemegy a szép házba, ott bizonyosan gazdag ember lakik, az könnyebben adhat szállást. Oda megy, kopogtat az ajtón, a gazdag ember kinyitja az ablakot s kiszól: Ki az, mit keres itt?

- Szegény vándor vagyok, felelt Jézus Krisztus - szállást keresek az éjszakára.

Jól megnézte tetőtől-talpig a gazdag ember Jézus Krisztust s merthogy látta, hogy csakugyan szegény ember (kopott, avatag köpenyeg volt rajta) azt mondta nagy nyersen:

- Hiszen egyéb sem kellene, hogy minden jöttmentnek szállást adjak, elmehetnék koldulni. Keress másutt szállást.

Azzal becsapta az ablakot. Krisztus urunk egy pillanatig ott állott egy helyben, aztán ment a szegény ember házához s kopogtatott az ajtón. Abban a szempillantásban kinyilt az ajtó, a szegény ember betessékelte a vándort s szives szeretettel marasztotta éjjeli szállásra. Jó szivvel fogadta az asszony is s még ugyan kérte az engedelmet, hogy ők bizony szegény emberek, gazdag vacsorával nem traktálhatják meg, de a mit Isten adott, szivesen megosztják vele. Mindjárt feltett egy fazék burgonyát a tűzhelyre s míg a burgonya főtt, azalatt megfejte egyetlen kecskéjét. Mikor aztán megfőtt a burgonya, az asszony asztalt terített, hárman melléje telepedtek s Jézus Krisztusnak ugyancsak ízlett a sovány vacsora, mert látta, hogy jó szívvel adják s hogy ezeknek az embereknek csakúgy ragyog az arcán a megelégedés.

Vacsora után félreszólítja az asszony az urát s mondja neki:

- Hallá-e, ma szalmát terítek a földre, azon hálunk, az ágyat pedig átengedjük a vándornak. Látszik rajta, hogy nagyon fáradt, törődött szegény, hadd pihenje ki magát.

- Helyes, helyes, mondta a szegény ember s mindjárt fel is ajánlotta a vendégnek az ágyat. Jézus Krisztus huzódozott, hogy így meg úgy, csak feküdjenek ők az ágyba, mert ők már öregek, de hiába, mégis csak neki kellett az ágyba feküdni, a háziak pedig a szalmán töltötték az éjjelt.

Jókor reggel felkeltek s az asszony reggelit főzött a vendégnek, köménymag levest - egyéb bizony nem tellett, de Krisztus urunknak ez igazán jól esett, mert látta, hogy jó szívvel adják. Reggeli után útra készűlődött Krisztus urunk, megköszönte a szállást, a szives vendéglátást, de mikor éppen indulóban volt, azt mondja a szegény embereknek:

- Ti olyan jó szívvel láttatok el engem, hogy azt én soha el nem felejtem. Kívánjatok tőlem háromféle dolgot s én azt teljesítem.

Mondta az ember:

- Mit kivánhatnék egyebet az örök üdvösségnél? Na meg azt, hogy mind a ketten egészségesek legyünk s meglegyen a mi mindennapi kenyerünk. Nem is tudnám, hogy mit kivánjak harmadikúl.

Mondta Jézus Krisztus:

- Kívándd, hogy e helyett a régi ház helyett új házad legyen.

Felelt a szegény ember:

- Ha kigyelmednek módjában van az, bizony szívesen venném.

Még jó formán körűl sem nézhettek, már ott állott a régi helyett az új ház, szép magas kőház s azzal Krisztus urunk Istennek ajánlotta őket, ment tovább az ő vándorútján.

Eközben fölkelt a gazdag ember is, kinézett az ablakon s im látja, hogy az ő házával szemben egy új kőház van, szebb az övénél. Ámult, bámult a gazdag ember, nem mert hinni a szemének, szólítja a feleségét:

- Nézz csak ide, mi történt. Tegnap még egy rozoga kis házikó állott itt, most meg egy szép, piros, cserepes kőház. Szaladj át s tudakold meg, hogy s mint esett ez a dolog.

Átszalad az asszony, kérdi a szegény embert - hát itt mi történt? Az meg elbeszélte:

- Itt bizony az történt, szomszéd asszony, hogy tegnap este itt járt egy vándor ember, annak szállást adtunk s reggel, mikor bucsúzott, azt mondta: kívánjunk három dolgot s ő mind a hármat teljesíti.

- S ugyan bizony mit kért kegyelmed?

- Az örök üdvösséget; egészséget a mindennapi kenyér mellett s végezetűl egy új házat.

Szalad vissza az asszony, mondja az urának, hogy mit hallott.

- Hej, ha én azt tudtam volna! Ejnye, ejnye, szeretném fejbe ütni magamat. Hogy is tudtam olyan oktalan lenni. Ez a vándor nálam is járt s én bolond fejjel elutasítottam.

- Hamar, üljön lóra, biztatta az asszony, vágtasson utána, hívja vissza, megtraktáljuk s majd kelmednek is teljesíti három kivánságát.

Nosza, kétszer sem mondatta ezt a gazdag ember lóra pattant, csakhamar utólérte Krisztus urunkat, mézes-mázos szavakkal hívta, mentegetődzött, hogy így meg úgy, ő tegnap este is szívesen látta volna, de nem találta az ajtó kulcsát, azalatt meg ő kigyelme elment. De ha még egyszer lesz erre útja, csak térjen be hozzá bátran, jó szívvel látja.

- Jól van mondta Krisztus urunk, ha még egyszer erre járok, betérek kigyelmedhez.

De a gazdag ember addig is szerette volna megtudni, hogy vajjon az ő kívánságát teljesítené-e a vándor. Meg is kérdezte, hogy kívánhat-e ő is három dolgot, mint ahogy a szomszédja.

- Kívánni kívánhat, felelt Krisztus, de jobb lesz, ha nem kíván.

De, gondolta magában a gazdag ember, ő mégis csak kieszel valami jót, hármat, olyat, ami még gazdagabbá teszi.

- Hát csak menjen haza kigyelmed, mondotta Krisztus urunk s három kívánsága teljesülni fog.

Hej, örűlt a gazdag ember, nagy vígan ügetett hazafelé s mindazon gondolkozott, hogy ugyan mit is kívánjon. Amint ezen gondolkozott, tágra eresztette a kantárszárat, a ló meg elkezdett viháncolni, ugrálni, s ezzel folyton zavarta a gondolkozásban. Ráütött a ló nyakára s csendesítette, de a ló csak ugrált, viháncolt, helytelenkedett. Szörnyű dühös lett a gazdag ember s egyszer csak elkiáltotta magát: ó, hogy a nyakad szakadna meg!

Hiszen csak kívánnia kellett, a ló abban a szempillantásban megbotlott, elesett, a nyaka megszakadt. Úgy elterűlt a földön, hogy többet meg sem mozdúlt.

- No, ez megdöglék, morgolódott a gazdag ember. Az első kívánságom teljesedett. Hanem még van két kivánságom, majd jobban vigyázok ezután.

A kantárt kihúzta a ló fejéből, a nyerget leoldotta a hátáról, a maga hátára kötötte s úgy ment gyalogszerrel hazafelé. Eközben a nap mind feljebb, feljebb lángolt, rekkenő forróság lett, a gazdag ember majd elolvadt, alig lihegett, a nyereg erősen nyomta a hátát s még mindig nem tudta, hogy mit kívánjon. Elgondolta magában, hogy bezzeg de jó dolga van most az ő feleségének. Otthon ül a jó hűvös szobában s nem izzad, mint ő. Ez erősen bosszantotta őt, s hogy hogy nem, azt találta mondani:

- Bárcsak a feleségem ülne a nyergen s ne tudna róla leszállani, a helyett, hogy én a hátamon cipeljem.

Alig hogy kimondotta az utolsó szót, a nyereg lerepűlt a hátáról, eltűnt, mintha a föld nyelte volna el.

- Tyhűh, ilyen, olyan! szedtevettézett a gazdag ember. Ihol, teljesűlt a második kívánságom is! Most már csakugyan meggondolom, hogy mit kívánjak harmadszor.

Megfutamodott, hogy mihamarabb otthon legyen, beüljön a jó hűvös szobába, ott aztán gondolkozhatik nyugodalmasan. No, hazaér, benyit, s hát mit látnak szemei! A felesége ott ül a nyergen, jajgat, kiabál, erőlködik, ha valahogy le tudna szállani, de nem tud!

- Csak maradj ott, mondotta a gazdag ember, mert én a világ minden gazdagságát akarom most kívánni.

- Üssön belé a tüzes mennykő a kend kívánságába, - kiabált az asszony - mit ér nekem a világ minden gazdagsága, ha itt kell ülnöm a nyeregben halálom órájáig! Ha azt kívánta, hogy nyeregre kerűljek, kívánja most, hogy le is kerűljek innét!

Mit volt mit tenni, akarta, nem akarta, nem kívánhatott egyebet. Abban a pillanatban le is szállott az asszony a nyeregből. Mondta az urának:

- Nagy buta kend. Bezzeg másként csináltam volna én!

Bezzeg, hogy ő ott hagyta volna az urát a nyeregben. De nem is volt ettől fogvást békesség, nyugodalom a gazdag ember házában. Annál jobban éltek a szegény emberék: volt egészség, mindennapi kenyér, örök üdvösség, - mi kell még?
Ennen muinoin, jolloinka hyvä Jumalamme vielä vaelsi täällä maan päällä ihmisten joukossa, tapahtui kerta eräänä iltana, että häntä kovin väsytti. Yö oli jo tullut, mutta eipä hän vielä sattunut saamaan itsellensä yö-siaa. Nyt näkyi tien varrella, vasta-päätä toisiansa, kaksi asuntoa, toinen suuri ja komea, vaan toinen varsin pieni ja huono. Tuo komea oli rikkaan miehen talo, mutta se pieni mökki siinä köyhän asuntona. Tässä nyt 'Herra' ajatteli: "tuolle rikkaalle en minä varmaankaan tule vaivoiksi olemaan, sinneppä siis menen ovea koputtamaan." Kuultuaan, että joku ovea kolkutti, aukasi rikas akkunansa, kysyen vieraalta, mitä tuo tahtoi. 'Herra' vastasi: "minä vain sinulta pyytäisin yö-sijaa." Pohatta nyt tarkasteli matka-miestä kiireestä kanta-päihin saakka, mutta koska armias Jumala kulki huonoissa vaatteissa eikä siis näyttänyt liioin rahalliselta, ravisti rikas päätään, sanoen: "en saata teille yö-siaa antaa, sillä huoneeni ovat täynänsä viljaa ja kaikellaista kalua; jos minä talooni laskisin kaikki, jotka oveani kolkuttavat, niin saisimpa itse tarttua kerjäläis-sauvaan. Mene jonnekkin muualle." Näin ärjästen hän akkunan sulki ja antoi Jumalan seisoa ulkona. 'Herra' sentähden rikkaan jätti hänen omiin oloihinsa ja läksi köyhän ovea koputtamaan. Tuskin oli hän sen ennättänyt tehdä, jopa jo ovi avattiin ja köyhä mies käski mökkiinsä matkustajaa sekä tarjosi hänelle yö-siaa lausuen: "nyt on jo varsin pimeä, tänään ette enään edemmäksi saata kulkea." Tämä oli 'Herralle' otollista, ja hän siis meni sisälle. Tuon köyhän miehen vaimo antoi hänelle kättä, sanoen: "terve tultuanne," sekä käski häntä pitämään hyvänänsä mitä talossa oli tarjottavana, eipä heillä muka suuria varoja ollut, mutta mielellään he vieraalle jakaisivat, mitä heillä oli itsellänsäkkin. Sitten hän perunoita pani pataan ja meni sillä välin, kuin net kiehumassa olivat, kuttuansa lypsämään, saadaksensa vähän maitoakin illalliseksi. Ja kun ateria oli valmistunut, istui 'Herra' heidän kanssansa ruo'alle, ja maistuipa hänestä halpa illallinen varsin makuisalta, koska hän näki iloisia ihmisiä seurassansa. Kun sitten olivat syömästä päässeet ja maata-panon aika oli tullut, viittasi vaimo miestään luoksensa sekä kuiskasi hänelle: "kuules ukkoseni, sopiihan meidän ma'ata tämä yö oljilla, jotta matkustaja raukka pääsisi sänkyhymme oikein laillisesti lepäämään; hän on kulkenut koko päivän ja lienee siis varmaankin kovin väsyneenä." - "Sen aivan sydämmestäni suon," vastasi ukko, "menempä hänelle sitä ehdoittelemaan," sekä Iäksi nyt tarjoomaan vuodettansa lepo-sijaksi 'Herralle', jotta tämä, jos tuo olisi hänelle mieleen, saisi oikein virkistyttää väsyneet voimansa. Hyvä Jumala ei kuitenkaan tahtonut mennä heidän vuoteellensa lepäämään, mutta he hartaasti pyysivät, kunnes hän toki vihdoin meni; ja vanhukset itsellensä olki-vuoteen valmistivat laattialle. Seuraavana aamuna nousivat he jo ennen päivän koittoa ja valmistivat varainsa mukaisen eineen vieraallensa. Kun nyt aurinko kirkkaasti paistoi sisälle akkunasta ja rakas Jumala oli noussut yö-sijaltaan, istui hän syömään mökkiläisten kanssa sekä aikoi sitten lähteä matkoihinsa. Ovelle ehdittyään, hän kuitenkin vielä katsahti taaksensa, sanoen: "koska te olette näin hurskaat ja armahtavaiset, saatte toivoa itsellenne kolme asiaa, ja minä toivonne toteutan." Silloin sanoi köyhä mies: "mitäpä minä muuta itselleni toivoisin kuin iankaikkisen autuuden sekä että meillä molemmilla olisi terveyttä ja joka-päiväinen leipä niin kauan, kuin täällä elämme; kolmanneksi en tiedä mitä toivoisin." Sanoi siihen 'Herra': "etkö tahtoisi uutta huonetta vanhan sijaan?" Ukko vastasi: "aivanhan halustakin, jos vain saisin." 'Herra' toteutti hänen toivonsa, muuttaen uudeksi tuvaksi heidän vanhan mökkinsä, ja jätti tämän tehtyänsä heidät sekä läksi matkoihinsa.

Oli jo täysi päivä, kun tuo rikas nousi vuoteeltaan ja istahti akkunan ääreen. Silloin hän huomasi siinä vasta-päätä uuden kauniin huoneen, jossa oli punainen tiili-katto ja kirkkaat akkunat, ja joka seisoi ihan samalla paikalla, missä ennen oli matala mökkinen ollut. Nytpä mies oikein hämmästyi sekä huusi vaimoansa sanoen: "katsoppas tänne! kuinkahan tuo on käynyt päinsä? Vielä eilen illalla oli tuossa vanha mökki ja nyt siinä on korea asunto; juokse heti tuonne kuulemahan, mitenkä tämä on tapahtunut." Vaimo läksikin tiedustelemaan köyhältä, joka hänelle nyt jutteli: "eilen illalla eräs matka-mies tuli yö-sijaa pyytämään ja lupasi tänä aamuna lähteissänsä, että hän meille antaisi kolme asiaa, joita itsellemme toivoimme, nimittäin iankaikkisen autuuden, terveyttä ja joka-päiväistä leipää koko meidän elin-ajaksemme ja vieläpä uuden asunnon tuon vanhan hökkelin sijaan." Tämän kuultuansa rikkaan vaimo juoksi kotia miehellensä kertomaan, miten kaikki oli käynyt. Mies silloin huudahti: "oikein maar minun tulisi selkä-luitani koko kelpo lajilla löylyttää! Jospa sentään tämän olisin tietänyt! Tuo sama matkustaja kävi täälläkin, mutta minä hänen käskin mennä muualle." - "Joutuhun!" neuvoi vaimo, "istu heti hevosen selkään! ehkähän vielä saavutat miehen ja saat sinäkin toivoa itsellesi kolme asiaa."

Silloin rikas ratsunsa selkähän hyppäsi, saavutti Herran sekä puhutteli häntä varsin kohteliaasti ja ystävällisesti, pyytäen, ett'ei matkustaja pahaksensa panisi, vaikka ei häntä heti sisälle laskettu, sillä oltiinhan avainta juuri hakemassa, mutta olipa vieras sillävälin ennättänyt lähteä pois: "jos vain toiste tästä kuljette," kehoitti vielä rikas, "älkää suinkaan olko meille poikkeemata," - "Kyllä," vastasi Jumala, "jos tätä tietä palajan, tulempa varmaankin." Nyt kysyi tuo rikas, saisiko myös hän, kuten naapurinsakkin, toivoa itsellensä kolme asiaa, "Saat kuin saatkin," vastasi 'Herra', "vaan etpä tuosta liioin hyödy, paras siis, että tyydyt siihen, mitä sinulla on." Mutta rikas väitti kyllä ymmärtävänsä toivoa itselleen mitä hänelle hyväksi oli, jos vain tietäisi toivonsa toteutuvan. Silloin sanoi rakas Jumala: "ratsasta sinä kotia, ja kolme asiaa, mitä toivot, olet saava."

Täten tultuaan tarkoituksensa perille rikas nyt läksi kotia-päin ratsastamaan tuumaten, mitä hän itsellensä toivoisi. Pohatan näin miettiessä ohjakset hänen käsistään varsin höllällensä pääsivät, ja hevonen juoksemaan rupesi, joten miehen ajatukset ehtimiseen häiriytyivät eikä hän ollenkaan saanut rauhassa tuumia tuumittavaansa. Hän taputti ratsua kaulalle, sanoen: "hiljaa, Liisa!" mutta piampa hepo uudestaan pötkimään ja potkimaan. Tästä mies vihdoin suuttui, ja kun se taas nousi irstaisena taka-jaloilleen, hän aivan harmissaan huudahti: "soisimpa, että menisit nurin niskojasi!" Tuskin oli hän tämän ennättänyt sanoa, johan hevonen maahan kopahti, ja siinä se nyt liikahtamata makasi hengetönnä. Sillä tavalla hänen ensimmäinen toivonsa kävi totehen Mutta koska ukko oli saituri, eipä tahtonutkaan jättää satulaa kuolleen heponsa selkään, vaan leikkasi sen irti sekä pani olallensa roikkumaan, ja nyt täytyi hänen lähteä jalkaisin kotia. "Vielähän minulla on kaksi toivotusta toivottavissani," ajatteli mies, sillä itseänsä lohduttaen. Siinä hän nyt verkalleen astuskeli santaista polkua eteen-päin auringon pahtavassa helteessä, hänen tuli kovin palava ja joutuipa mies parka nyt aivan pahalle tuulelle; satula oli raskas kannettava eikä ukko vielä saanut päätetyksi, mitä toivoisi. "Vaikkapa toivoisinkin itsellein koko mailman valtakunnat ja aartehet," hän ajatteli, "muistuu kuitenkin mieleeni perästä-päin monta asiaa, joita haluaisin, sen kyllä ennaltaankin tiedän; mutta minä kaikki niin tarkkaan ensin mietin, ettei enään jää mitään toivottavaa." Sitten hän huo'aten sanoi: "jospa toki olisin tuo entinen talonpoika, joka myöskin sai toivoa itsellensä kolme asiaa, hän kyllä neuvon keksi ja toivoipa ensiksi olutta hyvin runsaasti, toiseksi niin paljon olutta, kuin hän juoda jaksoi, ja kolmanneksi vielä tynnyrillisen olutta." Monta kertaa pohatta jo luuli keksineensä, mikä paras toivottava olisi mutta tarkemmin tuumattuaan hän tuon huomasi liian halvaksi ja vähäpätöiseksi. Silloin muistui hänen mieleensä, miten hyvä oltava hänen vaimollansa oli kotona, tämä kun istui vilpoisessa kamarissaan eikä mistään vaivasta tietänyt. Sepä nyt ukkoa oikein harmitti, ja tarkemmin ajattelemata hän sanoa tokasi: "minä maar toivoisin, että akkani tuolla kotona istuisi tällä satulalla, sieltä mihinkään pääsemätä, jotta minun ei tarvitsisi sitä selässäni kanneskella." Tuskin ukko vielä oli suustansa saanut viimeisen sanansa, jopa satula oli poissa, ja hän siis huomasi, että häneltä nyt hänen toinenkin toivottavansa oli mennyt. Nytpä äijä parka vasta oikein hätä-hikehen joutui ja rupesi juoksemaan, päästäksensä pikemmin kotia ihan yksikseen istumaan kamarihinsa sekä siellä ajattelemaan jotakin oikein oivallista kolmanneksi toivottavaksensa. Mutta kun hän oven au'aistuaan astui tupahan, akka kirkuen ja parkuen siinä istui satulassa eikä millään kurin kyennyt sieltä pääsemään pois. Silloin sanoi mies: "malta mieltäs, minä toivon sinulle koko mailman rikkaudet, istu sinä vain alallasi." Mutta vaimo vastasi: "mitäpä minua hyödyttää koko mailman rikkaudet, jos minun täällä satulassa täytyy istua! sinä toivomisellasi olet minut tänne saattanut, ja sinun myöskin täytyy toimittaa minua täältä pois." Tässä nyt ei mikään auttanut, vaan miehen tahdosta väliä viisi, hänen täytyi kuin täytyikin toivoa, että vaimo satulasta pääsisi irti; ja heti tuo tapahtuikin. Koska nyt vaimo taas seisoi jaloillaan, hän kätensä puuskaan pisti sanoen: "sinä vasta pöllö-pää olet! paremmin minä asiani olisin ajanut." Näin ei siis rikas voittanut muuta kuin harmia, vaivaa sekä haukkumisia, ja päälle päätteksi oli hän vielä menettänyt hyvän hevosensakkin, mutta nuot köyhät elivät hiljaista, hurskasta ja tyytyväistä elämää autuaalliseen loppuunsa asti.




Hasonlítsa össze a két nyelv:













Donations are welcomed & appreciated.


Thank you for your support.