SUOMI

Lintujen kuningas ja karhu

DEUTSCH

Der Zaunkönig und der Bär


Kesällä oli kerta karhu ja susi metsässä kävelemässä. Silloin kuuli karhu aivan ihanan linnun-laulun ja sanoi: "susi veljyeni! mikä lintu tuo lienee, joka noin suloisesti visertelee?" - "Sehän on lintujen kuningas," vastasi susi, "häntä meidän tulee kumartaa:" mutta olipa tämä peukalokitti. "Koska hän on tuommoinen pohatta," sanoi karhu, "minä mielelläni tahtoisin hänen kuninkaallista palatsiansa katselemaan; tule nyt ja saata minut sinne." - "Eipä tuo niin näppärästi käy, kuten sinä luulet," väitti susi, "sinun täytyy malttaa mieltäs, kunnes Rouva Kuningatar kotia saapuu." Hetkisen kuluttua tämä tuli, kuin tulikin, tuoden ruokaa noukassansa, sekä hänen seurassaan Herra Kuningas, ja he poikasiansa aikoivat syöttää. Karhu halusta olisi nyt kohta mennyt tuonne sisälle, mutta susi otti häntä hiasta kiinni, sanoen: "äläppäs vielä! sinun täytyy odottaa, kunnes kuningas puolisoinensa taas on lähtenyt tiehensä." He sentähden panivat mieleensä luolan, missä pesä oli, ja juosta jolkuttivat pois. Mutta eipä karhu saanut hengen rauhaa, sitä vain halutti nähdä tuota kuninkaallista palatsia ja hetken päästä se sinne palasi takaisin. Kuningas ja kuningatar silloin olivatkin jo pois lentäneet; karhu pesähän kurkisteli ja näki viisi, ehkä kuusi poikaista, jotka siinä makasivat. "Vai tämmöinenkö se kuninkaallinen palatsi onkin!" murahti hän, "tämä vasta palatsiksi on viheliäinen! ja tuskimpa te oikeita kuninkaan-lapsia olettekaan, vaan ken-tiesi kenenkin kakaroita." Tämän kuultuansa nuot nuoret peukalokitit silmittömäksi vihastuivat ja huusivat: "sinä varsin valehtelet! me emme mitään hulttiojen kakaroita ole, vaan kunniallisten vanhempain lapsia: näistä sanoistas sinä, karhu, vielä olet joutuva pahempaan kuin pulaan." Karhu ja susi nyt aivan hämille tulivat, kiersivät tiehensä ja menivät kykyttämään kumpikin luolaansa. Mutta nuoret peukalokitit yhä vain huusivat ja melusivat sekä sanoivat vanhemmillensa, kun nuot taas kotia palasivat, ruokaa tuoden: "vaikka nälkähänkin nääntyisimme, emme koske edes yhteen kärpäsen-sääreenkään ennen, kuin te ensin olette toteen näyttäneet, olemmeko kunniallisia lapsia vai emmekö! tuo karhu ilkeä on täällä käynyt meitä herjaamassa." Isä kuningas silloin sanoi: "olkaa vain huoleti, kyllä minä tämän seikan piankin suoritan." Sitten hän puolisoinensa lensi karhun luolan suuhun ja huusi tuonne sisälle: "kuuleppas sinä siellä, vanha murisia-kontio! miksi olet minun lapsiani herjannut? siitä sinun vielä on paha perivä, sillä verisellä sodalla me sen tahdomme kostaa." Sotaa nyt siis karhulle julistettiin, ja tuo neli-jalkaiset eläimet kokohon kutsui, härät ja lehmät, aasit, hirvet, metsä-kauriit sekä kaikki, mitä vain oli maan päällä "jalan neljän juoksevata, koivin koikkelehtavata." Mutta peukalokitti avuksensa kokosi kaikki, mitä ilmassa oli lentäviä, "kahen siiven sirkovia," sillä eipä ainoastaan kutsuttu sotahan lintuja, sekä isoja että pieniä, vaan myöskin hyttysten, herhiläisten, mehiläisien ja kärpäsien täytyi nyt ruveta sota-miehiksi.
Zur Sommerszeit gingen einmal der Bär und der Wolf im Wald spazieren, da hörte der Bär so schönen Gesang von einem Vogel und sprach 'Bruder Wolf, was ist das für ein Vogel, der so schön singt?' 'Das ist der König der Vögel,' sagte der Wolf, 'vor dem müssen wir uns neigen;' es war aber der Zaunkönig. 'Wenn das ist,' sagte der Bär, 'so möcht ich auch gerne seinen königlichen Palast sehen, komm und führe mich hin.' 'Das geht nicht so, wie du meinst,' sprach der Wolf, 'du mußt warten, bis die Frau Königin kommt.' Bald darauf kam die Frau Königin und hatte Futter im Schnabel, und der Herr König auch, und wollten ihre Jungen ätzen. Der Bär wäre gerne nun gleich hinterdrein gegangen, aber der Wolf hielt ihn am Ärmel und sagte 'nein, du mußt warten, bis Herr und Frau Königin wieder fort sind.' Also nahmen sie das Loch in acht, wo das Nest stand, und trabten wieder ab. Der Bär aber hatte keine Ruhe, wollte den königlichen Palast sehen, und ging nach einer kurzen Weile wieder vor. Da waren König und Königin richtig ausgeflogen: er guckte hinein und sah fünf oder sechs Junge, die lagen darin. 'Ist das der königliche Palast!, rief der Bär, 'das ist ein erbärmlicher Palast! ihr seid auch keine Königskinder, ihr seid unehrliche Kinder.' Wie das die jungen Zaunkönige hörten, wurden sie gewaltig bös und schrien 'nein, das sind wir nicht, unsere Eltern sind ehrliche Leute; Bär, das soll ausgemacht werden mit dir.' Dem Bär und dem Wolf ward angst, sie kehrten um und setzten sich in ihre Höhlen. Die jungen Zaunkönige aber schrien und lärmten fort, und als ihre Eltern wieder Futter brachten, sagten sie 'wir rühren kein Fliegenbeinchen an, und sollten wir verhungern, bis ihr erst ausgemacht habt, ob wir ehrliche Kinder sind oder nicht: der Bär ist da gewesen und hat uns gescholten.' Da sagte der alte König 'seid nu r ruhig, das soll ausgemacht werden.' Flog darauf mit der Frau Königin dem Bären vor seine Höhle und rief hinein 'alter Brummbär, warum hast du meine Kinder gescholten? das soll dir übel bekommen, das wollen wir in einem blutigen Krieg ausmachen.' Also war dem Bären der Krieg angekündigt, und ward alles vierfüßige Getier berufen, Ochs, Esel, Rind, Hirsch, Reh, und was die Erde sonst alles trägt. Der Zaunkönig aber berief alles, was in der Luft fliegt; nicht allein die Vögel groß und klein, sondern auch die Mücken, Hornissen, Bienen und Fliegen mußten herbei.


Kun sitten tuli se aika, jolloinka sodan oli määrä alkaa, lähetti peukalokitti vakoilioita tiedustelemaan, kukahan oli vihollisten päällikkönä. Hyttynen noista kaikista oli viekkain, lenteli suristen metsässä, missä viholliset kokoontuivat, ja pujahti viimein lehden alle istumaan ihan siihen puuhun, jonka juurella tunnus-sanasta keskusteltiin. Siinä seisoi karhu, huusi luoksensa ketun ja sanoi: "sinä, kettu, olet kaikista elävistä sukkelin, sinun minä Kenraaliksi määrään meitä johtamaan." - "Hyvä," vastasi kettu, "mutta mistä merkistä sopisimme." Eipä elävistä yksikään tietänyt mitään esitellä. Kettu silloin sanoi: "minun on häntäni kaunis, pitkä, tuuhea, se ihan näyttää punaiselta sulka-töyhdöltä; jos häntäni pidän pystyssä, tiedätte asiaimme olevan hyvällä tolalla ja silloin teidän tulee vihollisten kimppuun hyökätä, mutta jos minä sen pidän lerpuksissa, niin juoskaa, minkä vain kestää koipenne." Tämän kuultuansa hyttynen taas kotia lensi ja kertoi tarkimman tarkasti peukalokitille kaikki.
Als nun die Zeit kam, wo der Krieg angehen sollte, da schickte der Zaunkönig Kundschafter aus, wer der kommandierende General des Feindes wäre. Die Mücke war die Listigste von allen, schwärmte im Wald, wo der Feind sich versammelte, und setzte sich endlich unter ein Blatt auf den Baum, wo die Parole ausgegeben wurde. Da stand der Bär, rief den Fuchs vor sich und sprach 'Fuchs, du bist der Schlauste unter allem Getier, du sollst General sein und uns anführen.' 'Gut,' sagte der Fuchs, 'aber was für Zeichen wollen wir verabreden?' Niemand wußte es. Da sprach der Fuchs 'ich habe einen schönen langen buschigen Schwanz, der sieht aus fast wie ein roter Federbusch; wenn ich den Schwanz in die Höhe halte, so geht die Sache gut, und ihr müßt darauflos marschieren: laß ich ihn aber herunterhängen, so lauft, was ihr könnt.' Als die Mücke das gehört hatte, flog sie wieder heim und verriet dem Zaunkönig alles haarklein.


Kun sitten koitti se päivä, jona tappelu oli suoritettava, huh hirveätä! silloimpa vasta tuli neli-jalkaisia eläviä kiitäen semmoisella kohinalla, että maa tömisten tärisi; myöskin peukalokitti tuli sota-joukkoinensa ilmassa lentäen, net rääkyivät, hyrisivät ja surisivat niin tavattomasti, että oikein kauhealta veti; ja kummaltakin puolen nyt yhtehen hyökättiin. Mutta peukalokitti lähetti liikkeelle herhiläisiä, joittenka oli määrä pujahtaa ketun hännän juureen ja siinä pistellä tökätä aivan voimainsa takaa. Kun nyt kettu ensimmäisen pistoksen tunsi, se niin pahasti säpsähti, että nosti toista jalkaansa, mutta kestipä kuitenkin tuon tuskan sekä piti häntänsä yhä vain pystyssä; toisesta pistoksesta häntä silmän-räpäykseltä lutkahti alas-päin, mutta kun tuli kolmas, eipä kettu parka enään saanut tuota kärsityksi, vaan laski kirkahtaen häntänsä alas jalkojensa välihin. Tämän nähtyänsä neli-jalkaiset luulivat, että jo kaikki oli ihan hukassa, sekä rupesivat juoksemaan kukin luolaansa; ja näimpä linnut olivat tappelun voittaneet.
Als der Tag anbrach, wo die Schlacht sollte geliefert werden, hu, da kam das vierfüßige Getier dahergerennt mit Gebraus, daß die Erde zitterte; Zaunkönig mit seiner Armee kam auch durch die Luft daher, die schnurrte, schrie und schwärmte, daß einem angst und bange ward; und gingen sie da von beiden Seiten aneinander. Der Zaunkönig aber schickte die Hornisse hinab, sie sollte sich dem Fuchs unter den Schwanz setzen und aus Leibeskräften stechen. Wie nun der Fuchs den ersten Stich bekam, zuckte er, daß er das eine Bein aufhob, doch ertrug ers und hielt den Schwanz noch in der Höhe: beim zweiten Stich mußte er ihn einen Augenblick herunterlassen: beim dritten aber konnte er sich nicht mehr halten, schrie und nahm den Schwanz zwischen die Beine. Wie das die Tiere sahen, meinten sie, alles wäre verloren, und fingen an zu laufen, jeder in seine Höhle: und hatten die Vögel die Schlacht gewonnen.


Siitä Herra Kuningas ja Rouva Kuningatar kotia lensivät lastensa tykö ja huusivat: "heioo lapsi kullat! olkaa iloisia, syökää ja juokaa oikein mieli-hyvissänne, me jo sodan voitimme." Mutta nuoret peukalokitit vastasivat: "me emme vielä maista ruo'an-rahtuakaan. ennen-kuin karhu on täällä pesän ääressä käynyt anteeksi pyytämässä sekä tunnustamassa, että me kunniallisia lapsia olemme." Peukalokitti silloin lensi karhun luolan suuhun ja huudahti: "hoi kontio murisia! sinun pitää luntustaa pesäni edustalle pyytämään lapsiltani anteeksi ja tunnustamaan heidän olevan kunniallisia lapsia, muutoin minä sinut murskaksi muserrutan." Karhu sitten hengen-hädissään tuonne tassutteli ja pyysi anteeksi. Nytpä vasta leppyi nuoret peukalokitit, asettivat itsensä istumaan vieretysten, söivät, joivat ja huvittelivat aina myöhään yöhön asti.
Da flog der Herr König und die Frau Königin heim zu ihren Kindern und riefen 'Kinder, seid fröhlich, eßt und trinkt nach Herzenslust, wir haben den Krieg gewonnen.' Die jungen Zaunkönige aber sagten 'noch essen wir nicht, der Bär soll erst vors Nest kommen und Abbitte tun und soll sagen, daß wir ehrliche Kinder sind.' Da flog der Zaunkönig vor das Loch des Bären und rief 'Brummbär, du sollst vor das Nest zu meinen Kindern gehen und Abbitte tun und sagen, daß sie ehrliche Kinder sind, sonst sollen dir die Rippen im Leib zertreten werden.' Da kroch der Bär in der größten Angst hin und tat Abbitte. Jetzt waren die jungen Zaunkönige erst zufrieden, setzten sich zusammen, aßen und tranken und machten sich lustig bis in die späte Nacht hinein.





Vertailla kahta kieltä:













Donations are welcomed & appreciated.


Thank you for your support.