ある水車小屋に、妻も子供もいない年とった粉屋が住んでいて、三人の見習いがこの粉屋の下で働いていました。三人が何年かここで働いていたので、ある日粉屋は三人に、「私はもう年だから、隠居してストーブの後ろに座っていたい。出かけて行って、お前たちのうちで私に一番いい馬を持ち帰った者に、水車小屋をやろう。その代わり、私が死ぬまで面倒をみてもらうことにするよ。」と言いました。ところで、見習いのうち三番目はできが悪く他の二人から馬鹿だとみなされていました。二人はこの男に水車小屋を渡したくないと思いました。後になってその子は水車小屋を欲しいとすら思わなかったんですがね。そこで三人は一緒にでかけ、村に着くと、二人は間抜けなハンスに、「お前は生きてるうちに馬を手に入れられないだろうから、ここにいた方がいいぞ。」と言いました。しかし、ハンスは一緒に行きました。夜になるとほら穴に来て、三人はそこで横になり眠りました。二人のお利口な見習いはハンスが眠ってしまうのを見計らって立ちあがり、そこにハンスをおき去りにして行ってしまいました。二人はとてもうまいことやったぜと思ったのですが、あとでまずい結果になるのは確かでした。
日が昇るとハンスは目が覚め、深いほら穴に寝転がっていました。辺りを見回し、「あれ～、ここはどこだ？」と叫びました。それから起きあがり、ほら穴から這って出て、森へ入っていき、「ここで全くひとりぼっちで捨てられているのに、どうやって馬を手に入れようか？」と思いました。こうして思いに沈んで歩いていると小さなぶち猫と出会いました。猫はとてもやさしく、「ハンス、どこへ行くの？」と言いました。「ああ、お前は手伝えないよ。」「あなたの望みをよく知ってるのよ。」と猫は言いました。「いい馬が欲しいのね。私と一緒に来て、七年私の忠実な召使をやりなさい。そうしたら生まれてこのかた見たこともないようなりっぱな馬をあげましょう。」（おや、これは変な猫だな、だが猫の言ってることが本当かどうか確かめてやろう。）とハンスは思いました。
それでぶち猫はハンスを自分の魔法にかかった城へ連れて行きました。そこには子猫だけがそのぶち猫の召使をしていました。子猫たちは素早く階段を上下して陽気で楽しそうでした。夜にハンスとぶち猫が食事の席につくと、三匹の子猫が音楽を奏でるように仰せつかり、一匹はチェロを弾き、もう一匹はバイオリンを弾き、三匹目は口にトランペットをくわえ、頬っぺたをいっぱいに膨らませて吹きました。食事が終わると、食卓が片づけられ、ぶち猫は言いました。「さあ、ハンス、こっちへ来て私と踊って。」「嫌だよ。」とハンスは言いました。「ニャンコとは踊らないよ。そんなことしたことない。」「それではハンスをベッドに連れてお行き。」とぶち猫は猫たちに言いました。それで一匹が明かりをつけて寝室へ案内しました。一匹がハンスの靴を脱がせ、一匹が靴下を脱がせ、最後に一匹がろうそくを消しました。次の朝、猫たちは戻ってきてハンスが起きるのを手伝い、一匹は靴下をはかせ、一匹は靴下止めを結わえ、一匹は靴を持って来て、一匹はハンスの顔を洗い、一匹は尻尾でその顔を拭きました。「わあ、とてもふわふわしてるよ。」とハンスは言いました。
しかし、ハンスはぶち猫に仕え、毎日たきぎを割らなくてはいけませんでした。それをするのに、ハンスは銀の斧を受け取りましたが、くさびと鋸も銀でできており、槌は銅でできていました。それでハンスはたきぎを小さく切り、その家にとどまり、おいしい食べ物と飲み物をだされましたが、ぶち猫とその召使の他には誰も見かけませんでした。あるときぶち猫はハンスに、「うちの草地へ行って草を刈り、干しておくれ。」と言って、銀の草刈り鎌と金の砥石を渡しましたが、忘れずにまた返すようにと言いました。そこでハンスはそこに行って言われたことをやり、仕事が終わったとき草刈り鎌と砥石と干し草を家に運び、まだお礼を受け取る時ではないんですか？と尋ねました。「まだです。」と猫は言いました。「同じようなことをもっとやらねばなりません。銀の角材、大工の斧、曲尺、必要なものは何でも、全部銀でできていて、そろっています。これで小さな家を建てておくれ。」それでハンスは小さな家を作り、もう全部やりました、と言いました。それでもやはり馬をもらえませんでした。
それにもかかわらず、七年はハンスにはまるで六か月のように過ぎてしまいました。ぶち猫が、私の馬をみたいかい？とハンスに尋ねました。「ええ」とハンスは言いました。するとぶち猫は小さな家の戸を開けました。そして開けてしまうと、12頭の馬がいました。それはとても見事な馬でつやがよく光っていたので、その馬たちを見てハンスの心は躍りました。今度はぶち猫はハンスに飲んだり食べたりさせ、「家にお帰り。今は馬を渡しませんが、三日経ったら、あなたを追って馬を連れていきますよ。」と言いました。そこでハンスは出かけ、ぶち猫は水車小屋に帰る道を教えてくれました。
ところで、ぶち猫は一度としてハンスに新しい上着をくれたことがなく、前にもってきた汚い古い仕事着を着続けるしかありませんでした。それで七年の間にどこもかしこも小さくなってしまいました。家に着くと、他の二人の見習いもまたそこにいました。二人とも確かに馬を連れてきてはいましたが、一頭は目がみえなくて、もう一頭は足が悪いうまでした。二人はハンスに、お前の馬はどこだ？と尋ねました。「三日したら着くんだ。」すると二人は笑って、「へ―え！間抜けなハンスよ、どこで馬を手に入れるんだい？」と言いました。「いい馬だよ。」ハンスは居間に行きましたが粉屋は、お前は食卓に座ってはいけない、そんなにぼろぼろで破れているんじゃ誰か入ってきたらみんな恥をかくからな、と言いました。それでみんなはハンスに外で食べさせました。夜になってみんなが休む時間になると、他の二人はハンスをベッドに入れようとしませんでした。それでとうとうハンスはがちょう小屋にもぐりこんでちいさな固いわらにねるしか仕方ありませんでした。
三日経って、ハンスが朝に目覚めると、六頭立ての馬車がやってきました。その馬はとても立派だったので見ても嬉しくなりました。一人の家来が七頭目もひいて来ていて、それはかわいそうな粉屋の若者にあげる馬でした。それからきらびやかな王女が馬車から下りて粉屋に入りました。この王女はかわいそうなハンスが七年仕えた小さなぶち猫だったのです。王女は、見習いのできそこないはどこか尋ねました。すると粉屋は、「あいつはここの家にいれられませんよ。ぼろぼろの服ですからね。がちょう小屋に寝ています。」と言いました。すると王様の娘は、すぐにつれてくるように、と言いました。そこでみんながハンスを連れ出すと、ハンスは小さすぎる仕事着をかきあわせて、体を隠さなくてはなりませんでした。家来たちは素晴らしい服をとりだし、ハンスの体を洗い、服を着せました。それが終わると、ハンスはどこの王様にも負けないくらい立派に見えました。それから、王女は他の見習いたちが連れてきた馬を見たがり、目が見えない一頭と足の悪い一頭を見ました。そこで自分が連れてきた七頭目の馬を連れてくるように家来に言いつけました。粉屋はその馬を見ると、こんな馬は今まで自分の庭に入ってきたことがない、と言いました。「それは三番目の見習いの馬です。」と王女は言いました。「それじゃハンスに水車小屋をやることにしよう。」と粉屋は言いましたが、王様の娘は、馬はここにおいていきますし、水車小屋もあなたがもっているように、と言って、忠実なハンスを馬車に連れていき乗せると一緒に去っていきました。
先ず二人はハンスが銀の道具で建てた小さな家に乗りつけました。なんと、それは大きなお城になっていて、中にあるものは全て金と銀でできていました。そのあと、王女はハンスと結婚しました。ハンスは金持ちに、一生暮らしてもお金に困らないほどの金持ちになりました。
このあと、間抜けな人は重要人物になれっこない、とは誰にも言わせませんよ。
Eräässä myllyssä eli vanha mylläri, jolla ei ollut vaimoa eikä lapsia, ja kolme renkiä oli hänen palveluksessansa. Kun nuot sitten muutamia vuosia olivat hänen tykönänsä palvelleet, hän kerta heille sanoi: "minä jo olen vanha ja halusta siis istuisin huoletonna kiukaan ääressä; lähtekää te ulos mailmalle, ja kuka minulle parahimman hevosen tuopi tänne kotia, hänelle minä myllyn annan ja hänen tulee siitä minut elättää kuolin-päivääni saakka." Mutta kolmas rengeistä oli juoksu-poika, häntä toiset pitivät typeränä eivätkä olisi hänelle myllyä suoneet; eikä poju itsekään siitä paljoa piitannut.
He sitten kaikin kolmen läksivät, ja kun olivat kylän edustalle ennättäneet, sanoi nuot kaksi tuolle typerä-Hannulle: "jää sinä vain tänne, sinusta ei iki-päivinä huonoimman koninkaan saajaa paisu." Mutta Hannu kuitenkin heidän seurassansa meni, ja yön tullessa he erähäsen luolaan poikkesivat ja panivat sinne maata. Nuot kaksi viisasta siinä hereillä loikottivat odottaen, kunnes Hannu oli nukkunut, sitten makuulta nousivat ja pötkivät tiehensä, jättäen poika paran nukkumaan sekä arvellen oikein sukkelasti menetelleensä; noh niin, eipä teidän kuitenkaan tule liioin kehuttavasti käymään!
Kun tuosta auringon noustua Hannu heräsi, hän syvässä luolassa makasi; hän kaikkialle kurkisteli ympärillensä ja huudahti; "voi kamalaa! missähän häijyssä minä nyt lienen?" Sitten hän nousi ja könti ulos luolasta, läksi metsää astumaan ja ajatteli: "täällähän minä olen ypö yksinäni oman onneni nojassa! mitenkä nyt siis minulta käynee hevosen saaminen?" Hänen siinä näin ajatuksissaan kierrellessänsä tuli häntä vastaan pieni, kirjava kissa, joka aivan ystävällisesti lausui: "mihinkä sinä, Hannu, ai'ot?" - "Voi sentään! ethän sinä kuitenkaan minua kykene auttamaan." - "Minä aivan hyvin tiedän, mitä sinä haluat," sanoi kissa, "tahtoisitpa kauniin hevosen; tule meille ja palvele uskollisesti seitsemän vuotta renkinäni, niin kyllä minä sinulle semmoisen annan, jopa kaunihimmankin, kuin mitä milloinkaan olet eläissäsi ennen nähnyt." - "Tuo vasta eriskummainen kissa," ajatteli Hannu, "mutta sopii maar minun koettaa, lieneeköhän totta, mitä se sanoo." Kissa nyt otti pojan mukaansa lumottuun linnahansa, ja olipa siellä paljaita kissoja sitä palvelemassa; nämät ketterästi juoksentelivat portahia ylös ja alas, sekä olivat iloisia ja ystävällisiä. Illalla kun ruo'alle istuivat, täytyi kahden olla siinä soittelemassa; toinen rumpua päristeli, toinen voimainsa takaa vaski-torvea puhalsi, että posket olivat pullollansa. Kun sitten syömästä oli päästy, pöytä vietiin pois ja kissa sanoi: "tule nyt, Hannu, minun kanssani tanssimaan." - "Empä vainen," vastasi poika, "minä en kissan tanssi-kumppaniksi rupee, sitä en vielä ole tehnyt milloinkaan." - "Saattakaa hänet sitten levolle," käski tuo toisia kissoja. Yksi sitten häntä näytti makuu-kamarihin, toinen häneltä riisui kengät jalasta, kolmas sukat, ja viimeimpä yksi sammutti kynttilän. Seuraavana aamuna taas tulivat ja auttoivat häntä vuoteelta vaatteihin: yksi veti sukat hänen jalkaansa, toinen sitoi polustimet kiinni, kolmas toi kengät, neljäs hänet pesi ja viides hälinällänsä pyyhki hänen kasvonsa kuivaksi, "Tämäpä oikein mukavalta vetää!" sanoi Hannu. Mutta hänen myöskin täytyi kissoja palvella ja joka päivä niille puita pienentää; tuota varten sai hän hopeisen kirveen, hopeiset vaajat, hopeisen sahan ja vaskisen nuijan. Siellä hän nyt puita pienenteli, pysyi kotona sekä sai hyvää syötävää ja juotavaa tarpeeksensa, mutta eipä nähnyt muita ketään, kuin tuon kirjavan kissan ja sen palkolliset.
Kerta tuo määräsi: "mene niittämään niittyäni ja toimita heinät kuivaksi," sekä antoi hänelle hopeisen viikatteen ja kultaisen kovasimen, mutta käski myöskin hänen tuoda net eheinä takaisin. Hannu silloin meni ja teki, mitä oli käsketty; työnsä suoritettuaan hän viikatteen, kovasimen ja heinät vei kotia sekä kysyi, eikö jo annettaisi hänen palkkaansa. "Eipä vielä," vastasi kissa, "yksi työ sinun vielä pitää minulle ennen tekemän; tästä saat hopeiset rakennus-aineet, salvo-kirveen, nurkka-raudan ja mitä muuta tarvitaan, hopeisia kaikki, rakenna minulle pieni huone." Hannu huoneen rakensi valmiiksi ja sanoi sitten: "jo nyt on tehty kaikki tehtäväni, eikä minulla vielä ole mitään hevosta;" kuitenkin oli hänen mielestänsä nuot seitsemän vuotta kulunut yhtä pian, kuin tavallisesti puoli. Kissa kysyi, tahtoisiko Hannu nähdä talon hevosia. "Kyllä," vastasi poika. Se silloin hänelle avasi tuon pikku huonehen oven, ja tämän au'ettua siinä seisoi kaksitoista hevosta, oi ihmettä! nuot vasta uljaita olivat! net oikein kiilsivät ja välkkyivät niin, että ihastuksesta sydän pojassa rupesi kovasti sykkimään. Kissa sitten hänelle syötävää ja juotavaa antoi sanoen: "lähde nyt kotia, hevostas en vielä anna sinun myötäs, mutta kolmen päivän päästä minä tulen sitä sinulle tuomaan."
Hannu siis lähtöä teki ja kissa hänelle osoitti, mistä tie kävi myllylle. Mutta eipä se ollut poju paralle antanut edes uutta vaate-kertaakaan, vaan hänen täytyi, kuin täytyikin, pukea yllehen vanha rääsyinen mekkonsa, jossa hän jo tullessansa rehenteli, ja joka noitten seitsemän vuoden kuluttua oli kauttaaltaan kovin ahtahaksi käynyt. Kun hän sitten kotia tuli, sinne jo oli palannut hänen molemmat renki-kumppaninsa ja kumpikin tuonut hevos-kaakin muassaan, mutta toisen koni oli silmä-puoli, toisen taas patti-kontti. He nyt kysyivät: "missä, Hannu, on sinulla hevoses?" - "Kyllä se kolmen päivän päästä tulee." Silloin he nauraen sanoivat: "kai vain! mistähän sinä, Hannu, olisit hevosen saanut? tuota vasta tulee oikein hupainen nähdä!" Hannu tupaan meni, mutta mylläri tiuskasi, ett'ei hän pöytähän pääsisi, koska muka oli niin rikkinäisissä ryysyissä, että vallan hävettäisi, jos ketään vierasta sattuisi tulemaan. Sitten hänelle hiukka ruokaa vietiin tuonne ulos, ja kun illalla mentiin maata, eivät nuot kaksi häntä vuoteelle laskeneet, vaan hänen viimein täytyi kontata kana-koppiin, jossa löysi lepo-sijaksensa kovia olkia vähäsen. Aamulla hänen herätessänsä oli jo kolme päivää umpehen kulunut, ja tulipa nyt komeat vaunut, joita veti kuusi hevosta, hei vain! nuot vasta kiiltävän kaunihia, että silmiä oikein huikaisi! ja olihan siinä vielä palvelia, joka myllärin-renki raukan varalle talutti seitsemännen. Mutta vaunuista astui komea kuninkaan-tytär ja meni sisälle myllyyn, ja olipa tuo kuninkaan-tytär sama pieni kirjava kissa, jonka palveluksessa Hannu parka oli seitsemän vuotta ollut. Hän mylläriltä kysyi, missä oli tämän pikku renki, tuo juoksu-poika. Siihen mylläri vastasi: "häntä ei meidän sovi myllyhyn laskea, hän aivan rääsyissä ompi ja makaa kana-kopissa." Silloin käski kuninkaan-tytär, että kohta mentäisiin häntä noutamaan. Poika sentähden kopistansa tuotiin, ja oikein sovittamalla hänen täytyi kääriä mekkonsa ylleen, ett'ei paljasta paistaisi. Palvelia nyt mytystä otti uhkeat vaattehet sekä pesi ja puki pojan, ja kun hän kerran valmihina oli, eipä mikään kuningas saattanut muhkeammalta näyttää.
Sitten neitonen tahtoi nähdä myöskin net hevoset, jotka nuot toiset myllärin-rengit olivat tuoneet ja olipa toinen niistä silmä-puoli, toinen taas patti-kontti. Silloin hän antoi palveliainsa tuoda näytteelle tuon seitsemännen hevosen. Sitä nähdessään sanoi mylläri, ett'ei sen mokomaa milloinkaan ollut hänen pihallansa käynyt; "ja se kolmannen myllärin-renkin oma ompi," lausui neito. "Hänen siis pitää saaman myllyni," huudahti mylläri-ukko, mutta kuninkaan-tytär sanoi: "pitäkää te itse sekä hevonen että mylly," ja otti uskollista Hannua kädestä, vei hänet vaunuihin sekä Iäksi tiehensä hänen kanssaan. Ensin ajoivat tuon pikku tupasen edustalle, jonka Hannu oli noilla hopeisilla työ-kaluilla rakentanut; se nyt oli isoksi linnaksi paisunut, ja siinä kaikki paljasta hopeaa ja kultaa. Kuninkaan-tytär sitten Hannun otti puolisoksensa, ja hän rikkaaksi tuli, jopa niin äveriään rahalliseksi, että tuota rikkautta yllin kyllin kesti koko hänen elinkautensa. Sempä tähden ei sovi kenenkään sanoa, ettei typerämäisestä ikinä miestä paisu.