DEUTSCH

Der Jude im Dorn

SUOMI

Juutalainen piikkipensaassa


Es war einmal ein reicher Mann, der hatte einen Knecht, der diente ihm fleißig und redlich, war alle Morgen der erste aus dem Bett und abends der letzte hinein, und wenns eine saure Arbeit gab, wo keiner anpacken wollte, so stellte er sich immer zuerst daran. Dabei klagte er nicht, sondern war mit allem zufrieden und war immer lustig. Als sein Jahr herum war, gab ihm der Herr keinen Lohn und dachte 'das ist das Gescheitste, so spare ich etwas und er geht mir nicht weg, sondern bleibt hübsch im Dienst.' Der Knecht schwieg auch still, tat das zweite Jahr wie das erste seine Arbeit, und als er am Ende desselben abermals keinen Lohn bekam, ließ er sichs gefallen und blieb noch länger. Als auch das dritte Jahr herum war, bedachte sich der Herr, griff in die Tasche, holte aber nichts heraus. Da fing der Knecht endlich an und sprach 'Herr, ich habe Euch drei Jahre redlich gedient, seid so gut und gebt mir, was mir von Rechts wegen zukommt: ich wollte fort und mich gerne weiter in der Welt umsehen.' Da antwortete der Geizhals 'ja, mein lieber Knecht, du hast mir unverdrossen gedient, dafür sollst du mildiglich belohnet werden,' griff abermals in die Tasche und zählte dem Knecht drei Heller einzeln auf, 'da hast du für jedes Jahr einen Heller, das ist ein großer und reichlicher Lohn, wie du ihn bei wenigen Herren empfangen hättest.' Der gute Knecht, der vom Geld wenig verstand, strich sein Kapital ein und dachte 'nun hast du vollauf in der Tasche, was willst du sorgen und dich mit schwerer Arbeit länger plagen.'
Oli ennen muinoin rikas mies ja hänen talossansa renki, joka häntä palveli uutterasti ja uskollisesti, nousi joka aamu ensimmäiseksi vuoteeltansa sekä meni illoin viimeisenä levolle, ja milloinka vain oli tehtävänä joku vaikea työ, johon ei kukaan ruveta tahtonut, hän aina siihen ryhtyi ensimmäiseksi. Eikä hän milloinkaan valittanut vaan oli kaikkeen tyytyväinen ja aina iloisella mielellä. Kun sitten hänen vuotensa oli loppunut, eipä isäntä hänelle palkkaa antanut penniäkään, vaan ajatteli: "tämä varmaankin lienee viisahinta, niin saanhan hiukan säästetyksi, eikä poika kuitenkaan muualle muuta, vaan pysyy siivosti meillä." Renki myöskin oli mitään puhumata sekä teki toisena vuonna tehtävänsä, kuten ensimmäisenäkin, ja vaikkei senkään loputtua palkkaa lähtenyt laisinkaan, hän kuitenkin oloihinsa tyytyi ja jäi vielä vastaiseksi talohon. Kun tuosta kolmaskin vuosi oli kulunut, isäntä hiukan oli kahdella päällä ja kourasi taskuansa, mutta eipä siitä kuitenkaan mitään lähtenyt. Renki silloin viimeinkin tokasi sanomaan: "isäntä kulta! olempa jo teitä rehellisesti palvellut kolme vuotta, tehkää siis hyvin ja antakaa mitä minun tulee lain mukahan saada; minua jo haluttaisi täältä lähteä mailmaa vähän avarammaltakin katselemaan." Saituri silloin vastasi: "oikeimpa niin renki hyväseni! sinä minua olet väsymättömän uskollisesti palvellut, ja anteliaasti minä sentähden olen sinua palkitseva," pisti kätensä toistamiseen taskuunsa sekä antoi rengille yksitellen kolme penniä, sanoen: "tästä saat kultakin vuodelta rahan, tuo on suuri ja runsas palkka, jommoista et olisi keltään muulta isännältä saanut." Tuo renki hyvä, joka ei rahoista mitään ymmärtänyt, korjasi haltuhunsa, mitä tarjottiin, ja ajatteli: "ompa minulla nyt rahaa taskussa oikein yllin kyllin, siis maar sopii kaikki surut hiitehen heittää, enkä enään huoli turhanpäiten itseäni raskaalla työllä vaivata."


Da zog er fort, bergauf, bergab, sang und sprang nach Herzenslust. Nun trug es sich zu, als er an ein Buschwerk vorüberkam, daß ein kleines Männchen hervortrat und ihn anrief 'wo hinaus, Bruder Lustig? ich sehe, du trägst nicht schwer an deinen Sorgen.' 'Was soll ich traurig sein,' antwortete der Knecht, 'ich habe vollauf, der Lohn von drei Jahren klingelt in meiner Tasche.' 'Wieviel ist denn deines Schatzes?' fragte ihn das Männchen. 'Wieviel? drei bare Heller, richtig gezählt.' 'Höre,' sagte der Zwerg, 'ich bin ein armer bedürftiger Mann, schenke mir deine drei Heller: ich kann nichts mehr arbeiten, du aber bist jung und kannst dir dein Brot leicht verdienen.' Und weil der Knecht ein gutes Herz hatte und Mitleid mit dem Männchen fühlte, so reichte er ihm seine drei Heller und sprach 'in Gottes Namen, es wird mir doch nicht fehlen.' Da sprach das Männchen 'weil ich dein gutes Herz sehe, so gewähre ich dir drei Wünsche, für jeden Heller einen, die sollen dir in Erfüllung gehen.' 'Aha,' sprach der Knecht, 'du bist einer, der blau pfeifen kann. Wohlan, wenns doch sein soll, so wünsche ich mir erstlich ein Vogelrohr, das alles trifft, wonach ich ziele; zweitens eine Fiedel, wenn ich darauf streiche, so muß alles tanzen, was den Klang hört; und drittens, wenn ich an jemand eine Bitte tue, so darf er sie nicht abschlagen.' 'Das sollst du alles haben,' sprach das Männchen, griff in den Busch, und, denk einer, da lag schon Fiedel und Vogelrohr in Bereitschaft, als wenn sie bestellt wären. Er gab sie dem Knecht und sprach 'was du dir immer erbitten wirst, kein Mensch auf der Welt soll dirs abschlagen.'
Hän sitten menojansa meni ja astui mäkeä ylös, toista alas, laulellen ja hyppien iloissansa. Tapahtuipa silloin, että, hänen kulkeissansa erään pensahiston ohitse, sieltä hänen eteensä puikahti pikku mies, joka häntä puhutteli kysyen: "minne matka, veljeni iloinen? näempä, ettei suru sinua juuri liioin rasita." - "Miksihän minä murhe-mielin olisin," vastasi renki, "ompa minulla rahaa runsahasti, kolmen vuoden palkka taskussani helisee." - "Isoko siis on tuo sinun aartehes?" kysyi pikku mies. "Iso kylläkin, koko kolme kirkasta penniä taatusti." - "Kuuleppas," sanoi kääpiö, "minä olen köyhä, apua tarvitseva, lahjoita minulle nuot kolme penniäs; minä en enään jaksa työtä tehdä, mutta sinä nuori olet ja saat helpostikkin elatusta itselles ansaituksi." Ja koska renki hellä-sydämminen oli ja häntä tuli mies raukkaa sääli, hän tälle antoi kaikki penninsä, sanoen: "ota, ota, vaari parka! empä minä siltä puuttehesen pällähdä." Tähän pikku mies vastasi: "koska sinä näin hyvä-sydämminen olet, minä sinulle kolme toivotusta takaan, yhden kustakin pennistä, ja net vallan varmaankin tulevat totehen käymään." - "Ahaa!" virkkoi renki, "sinä ehkä olet semmoinen, joka viheltämällä saat tyhjästä täyden. No hyvä, olkoon siis menneeksi! minä ensiksi itselleni toivon pyssyn, jolla aina osaa kaikkiin, mihin vain tähtää, toiseksi viulun sellaisen, että, kun sitä soittelen, kaikkien, jotka soiton kuulevat, täytyy tanssia, ja kolmanneksi että, jos minä keltä hyvänsä pyydän vaikka mitä, tuo ei sitä kykene kieltämään." - "Saat kuin saatkin, sinä tämän kaiken," vakuutti mies pieni sekä kourasi pensasta pikkuisen, ja oi ihmeen ihmeellistä! siinä kohta oli varalla viulu ja pyssy, ikään-kuin tilattuina. Kääpiö nämät antoi rengille, lausuen: "mitä ikinä sinä vain olet pyytävä, sitä ei voi koko mailman ihmisistä yksikään sinulta kieltää."


'Herz, was begehrst du nun?' sprach der Knecht zu sich selber und zog lustig weiter. Bald darauf begegnete er einem Juden mit einem langen Ziegenbart, der stand und horchte auf den Gesang eines Vogels, der hoch oben in der Spitze eines Baumes saß. 'Gottes Wunder!' rief er aus' 'so ein kleines Tier hat so eine grausam mächtige Stimme! wenns doch mein wäre! wer ihm doch Salz auf den Schwanz streuen könnte!' 'Wenns weiter nichts ist,' sprach der Knecht, 'der Vogel soll bald herunter sein,' legte an und traf aufs Haar, und der Vogel fiel herab in die Dornhecken. 'Geh, Spitzbub,' sagte er zum Juden, 'und hol dir den Vogel heraus.' 'Mein'' sprach der Jude, 'laß der Herr den Bub weg, so kommt ein Hund gelaufen; ich will mir den Vogel auflesen, weil Ihr ihn doch einmal getroffen habt,' legte sich auf die Erde und fing an, sich in den Busch hineinzuarbeiten. Wie er nun mitten in dem Dorn steckte, plagte der Mutwille den guten Knecht, daß er seine Fiedel abnahm und anfing zu geigen. Gleich fing auch der Jude an die Beine zu heben und in die Höhe zu springen: und je mehr der Knecht strich, desto besser ging der Tanz. Aber die Dörner zerrissen ihm den schäbigen Rock, kämmten ihm den Ziegenbart und stachen und zwickten ihn am ganzen Leib. 'Mein,' rief der Jude, 'was soll mir das Geigen! laß der Herr das Geigen, ich begehre nicht zu tanzen.' Aber der Knecht hörte nicht darauf und dachte 'du hast die Leute genug geschunden, nun soll dirs die Dornhecke nicht besser machen,' und fing von neuem an zu geigen, daß der Jude immer höher aufspringen mußte, und die Fetzen von seinem Rock an den Stacheln hängen blieben. 'Au weih geschrien!' rief der Jude, 'geb ich doch dem Herrn, was er verlangt, wenn er nur das Geigen läßt, einen ganzen Beutel mit Gold.' 'Wenn du so spendabel bist,' sprach der Knecht, 'so will ich wohl mit meiner Musik aufhören, aber das muß ich dir nachrühmen, du machst deinen Tanz noch mit, daß es ei ne Art hat;' nahm darauf den Beutel und ging seiner Wege.
"Oi, sydämmeni! mitä maar sinä saattaisit parempaa pyytää!" sanoi renki itseksensä ja läksi ilo mielin eteen-päin. Pian hän sitten tapasi Juutalaisen, jolla oli parta pitkä, kuten pukilla, ja joka siinä seisoi kuunnellen, mitenkä lauleli ihanasti eräs tuolla ylhäällä kuusen latvassa istuva lintunen. "Noh kumman kummaa!" hän huudahti, "noin pieni elävä ja kuitenkin ääni näin tavattoman väkevä! jospa tuo lintu toki minun olisi! soisin maar saattavani sen hännälle ripottaa suolaa hiemasen, kohtahan se sitten istuisi minun kourassani!" - "Kosk'ei sen vaikeampaa kysytä," sanoi renki, "pianhan minä linnun kopsahutan maahan," tähtäsi pyssyllään, laski laukauksen sekä osasi ihan säntilleen, ja lintu orjantappura-pensahasen pudota lotkahti. "Mene hirtehinen," huusi hän Juutalaiselle, "ja korjaa tuo konttihis!" - "Kah kyllä," sanoi Juutalainen, "jos isäntä poikansa laskee liikkeelle, lähtee maar kohta koirakin juoksemaan; minä aivan halusta menen lintua noutamahan, koska te sen kuitenkin jo olette ampuneet," laskihe sitten pitkällensä maahan ja rupesi köntimään pensahasen sisälle. Kun hän nyt siinä orjantappuroissa ryömi, koiruus renki hyväsen valtasi, ja tämä viulunsa otti sekä rupesi soittamaan. Juutalainen kohta jalkojansa nostelemaan ja kovasti hyppelemään; ja mitä vilppahammin poika viuluansa vingutteli, sitä hurjemmaksi kiihtyi tanssi. Mutta orjantappurat äijä paralta repivät hänen takki kulunsa repaleiksi, takertuivat tuohon pukin-partahan ja pistelivät häntä pahan-päiväisesti pitkin koko ruumista. "Voi armahtakaa!" huusi Juutalainen, "mitä minulle soitosta! herjetkää jo, herra kulta, soittamasta, minua ei enään haluta tanssiminen." Mutta renki ei tuota ottanut kuullaksensa, vaan ajatteli: "sinä kyllä olet ihmisiä nylkenyt, orjantappurat nyt vuorostansa sinua nylkeköhöt," ja rupesi uudestansa soittamaan niin rivakkaasti, että Juutalais-paran täytyi yhä vain korkeammalle hypätä poukkuroita, jättäen takistansa okaihin istumaan aika rääsyt. "Voi, voi kauheata!" karjui Juutalainen, "minä teille, herra kulta, annan, mitä ikinä tahdotte, jos vain lakkaatte soittamasta, koko kukkarollisen kultaa." - "Noh koska noin olet antelias," sanoi renki, "kyllähän minä soiton panen taukoamaan, mutta siitä minun sentään täytyy sinua kiittää, että tanssi sinulta käypi aivan sievästi," otti sitten kukkaron ja meni tiehensä.


Der Jude blieb stehen und sah ihm nach und war still, bis der Knecht weit weg und ihm ganz aus den Augen war, dann schrie er aus Leibeskräften 'du miserabler Musikant, du Bierfiedler: wart, wenn ich dich allein erwische! ich will dich jagen, daß du die Schuhsohlen verlieren sollst; du Lump, steck einen Groschen ins Maul, daß du sechs Heller wert bist,' und schimpfte weiter, was er nur losbringen konnte. Und als er sich damit etwas zugute getan und Luft gemacht hatte, lief er in die Stadt zum Richter. 'Herr Richter, au weih geschrien! seht, wie mich auf offener Landstraße ein gottloser Mensch beraubt und übel zugerichtet hat: ein Stein auf dem Erdboden möcht sich erbarmen: die Kleider zerfetzt! der Leib zerstochen und zerkratzt! mein bißchen Armut samt dem Beutel genommen! lauter Dukaten, ein Stück schöner als das andere: um Gotteswillen, laßt den Menschen ins Gefängnis werfen.' Sprach der Richter 'wars ein Soldat, der dich mit seinem Säbel so zugerichtet hat?' 'Gott bewahr!' sagte der Jude, 'einen nackten Degen hat er nicht gehabt, aber ein Rohr hat er gehabt auf dem Buckel hängen und eine Geige am Hals; der Bösewicht ist leicht zu erkennen.' Der Richter schickte seine Leute nach ihm aus, die fanden den guten Knecht, der ganz langsam weitergezogen war, und fanden auch den Beutel mit Gold bei ihm. Als er vor Gericht gestellt wurde, sagte er 'ich habe den Juden nicht angerührt und ihm das Geld nicht genommen, er hat mirs aus freien Stücken angeboten, damit ich nur aufhörte zu geigen, weil er meine Musik nicht vertragen konnte.' 'Gott bewahr!' schrie der Jude, 'der greift die Lügen wie Fliegen an der Wand.' Aber der Richter glaubte es auch nicht und sprach 'das ist eine schlechte Entschuldigung, das tut kein Jude,' und verurteilte den guten Knecht, weil er auf offener Straße einen Raub begangen hätte, zum Galgen. Als er aber abgeführt ward, schrie ihm noch der Jude zu 'du Bärenhäuter, du Hundemus ikant, jetzt kriegst du deinen wohlverdienten Lohn.' Der Knecht stieg ganz ruhig mit dem Henker die Leiter hinauf, auf der letzten Sprosse aber drehte er sich um und sprach zum Richter 'gewährt mir noch eine Bitte, eh ich sterbe.' 'Ja,' sprach der Richter, 'wenn du nicht um dein Leben bittest.' 'Nicht ums Leben,' antwortete der Knecht, 'ich bitte, laßt mich zu guter Letzt noch einmal auf meiner Geige spielen.' Der Jude erhob ein Zetergeschrei 'um Gotteswillen, erlaubts nicht, erlaubts nicht.' Allein der Richter sprach 'warum soll ich ihm die kurze Freude nicht gönnen: es ist ihm zugestanden, und dabei soll es sein Bewenden haben.' Auch konnte er es ihm nicht abschlagen wegen der Gabe, die dem Knecht verliehen war. Der Jude aber rief 'au weih! au weih! bindet mich an, bindet mich fest.' Da nahm der gute Knecht seine Geige vom Hals, legte sie zurecht, und wie er den ersten Strich tat, fing alles an zu wabern und zu wanken, der Richter, die Schreiber und die Gerichtsdiener: und der Strick fiel dem aus der Hand, der den Juden festbinden wollte: beim zweiten Strich hoben alle die Beine, und der Henker ließ den guten Knecht los und machte sich zum Tanze fertig: bei dem dritten Strich sprang alles in die Höhe und fing an zu tanzen, und der Richter und der Jude waren vorn und sprangen am besten. Bald tanzte alles mit, was auf den Markt aus Neugierde herbeigekommen war, alte und junge, dicke und magere Leute untereinander: sogar die Hunde, die mitgelaufen waren, setzten sich auf die Hinterfüße und hüpften mit. Und je länger er spielte, desto höher sprangen die Tänzer, daß sie sich einander an die Köpfe stießen und anfingen jämmerlich zu schreien. Endlich rief der Richter ganz außer Atem 'ich schenke dir dein Leben, höre nur auf zu geigen.' Der gute Knecht ließ sich bewegen, setzte die Geige ab, hing sie wieder um den Hals und stieg die Leiter herab. Da trat er zu dem Juden, der auf der Erde lag und nach Atem schnappte, und sa gte 'Spitzbube, jetzt gesteh, wo du das Geld her hast, oder ich nehme meine Geige vom Hals und fange wieder an zu spielen.' 'Ich habs gestohlen, ich habs gestohlen,' schrie er, 'du aber hasts redlich verdient.' Da ließ der Richter den Juden zum Galgen führen und als einen Dieb aufhängen.
Juutalainen sinne jäi seisomaan, ääneti häntä silmin seuraten, kunnes renki oli ehtinyt kau'as näkyvistä; mutta sitten hän täyttä kurkkua kiljasi: "sinä pelimanni ilkiö, sinä kurja viulun-vinguttaja! maltappas, kunnes sinut tapaan kahden-kesken! minä sinua vielä juoksutan, että pohjat kengistäs lähtevät; sinä senkin retkale, joka kolmen markan miehenä pysyt, vaikka mättäisi seitsemän sinun kitahas!" sekä laski laskemistansa haukkumisia, mitä vain sai suustansa lähtemään. Ja kun sitten sisuansa paisuttamalta vähän sai hengähtämisen vuoroa, hän kaupunkihin juoksi tuomarin tykö. "Herra tuomari! voi hirveätä! katsokaa, miten eräs jumalaton ilkiö on julkisella maantiellä minua ryöstänyt ja pahoin-pidellyt, heltyisipä kivi kovanenkin näistä tämmöisistä: vaatteheni repaleiksi revittyinä! koko ruumis pistämällä ja kynsimällä pahoin haavoitettu! minun vähät varani kukkaroineen päivineen vietynä! paljaita kulta-rahoja, toinen toistansa kiiltävämpiä! voi armollinen Herra! viskauttakaa kaikella muotoa tuommoinen ihminen vankiuteen." Tuomari kysyi: "sotamieskö se säilällään sinua noin pahan-päiväisesti löylytti?" - "Eipä vainen," vastasi Juutalainen, "mitään paljasta miekkaa ei hänellä ollut, vaan olipa pyssy selässä ja viulu rinnalla riippumassa; siitä sen roiston helposti tuntee." Tuomari miehiä lähetti häntä hakemaan, ja nämät piankin tapasivat tuon renki hyväsen, joka aivan verkalleen oli eteen-päin astunut, sekä löysivät myöskin kukkaron kultinensa hänen taskustaan. Sitten oikeuden etehen tuotuna poika vakuutti: "minä en ole Juutalaiseen koskenut enkä suinkaan häneltä rahaa ryöstänyt, itse-altansa hän sitä minulle tarjosi, jotta soittamasta taukoaisin, kosk'ei hän muka saattanut kärsiä soitantoani." - "Kas hävytöntä!" huudahti Juutalainen, "hän valehia laskettelee yhtä näppärästi, kuin kärpäsiä seiniltä pyydetään." Mutta eipä tuomarikaan rengin selitystä uskonut, vaan sanoi: "tämä huono puolustus, sillä tuommoista ei tee yksikään Juutalainen," sekä tuomitsi renki hyväsen hirtettäväksi, koska hän julkisella maantiellä muka oli ryöstämistä harjoittanut. Kun hän sitten vietiin pois, huusi vielä hänen perähänsä Juutalainen: "sinä riivattu roisto! sinä pelimanni-koira! tulethan nyt kuin tuletkin, saamaan hyvin ansaittua palkkaasi!" Aivan levollisena renki mestaajan seurassa astui tikapuita ylös, mutta ylimmäiselle nappulalle ehdittyänsä hän tuomarin puoleen kääntyi ja sanoi: "suokaa vielä viimeisen rukoukseni tulla täytetyksi, ennen-kuin kuolen." - "Kyllä," vastasi tuomari, "jollet vain pyydä henkeäs," - "Empä suinkaan sitä," pani poika vastaukseksi, "vaan rukoilen teitä, että antaisitte minun vielä viimeiseksi hiukan soittaa viuluani." Juutalainen nyt hätä-huudon päästi: "voi henkenne tähden! älkää tuota salliko! älkää salliko millään muotoa!" Mutta tuomari sanoi: "miksi en pojalle tämmöistä lyhyttä iloa soisi! sen olen jo hänelle luvannut ja sillensä se myöskin jääköön." Eikä hän olisi kyennytkään kieltämään tuon lahjan vuoksi, joka oli rengille annettu. Vaan Juutalainen hurjasti huusi: "voi voi! voi voi! sitokaa minua, pankaa minut köysihin!" Silloin tuo renki hyvänen otti kätehensä viulun sekä pani sen viritykseen, ja kun kielistä ensi ääni kuului, jopa kaikki rupesivat jäseniänsä liikuttelemaan, tuomari, kirjurit ja oikeuden-palveliat, ja siltä, joka Juutalaisen aikoi kiinni köyttää, kirposi köysi kädestä; toisen vingahduksen kajahtaessa jokainen nosteli jalkojansa ja mestaaja hyppy-halusta hehkuvana hellitti renki hyväsestä; ja kun jousi kolmannen kerran kieliin koski, silloin kaikki korkealle hypähtivät, ruveten tanssimaan, ja tuomari sekä Juutalainen siinä etu-päässä kaikkein sukkelimmasti hyppiä poukkuroitsivat. Pian oli täydessä tanssi-tohussa koko väki, mitä torille oli uteliaisuudesta saapunut, nuoret ja vanhat, lihavat ja laihat seki sauroin; ja myöskin sinne kokoontuneet koirat nostivat etu-käpälänsä pystyhyn ja tanssata tissuttelivat muitten muassa. Ja mitä kauemmin poika soitteli, sitä hurjemmaksi kiihtyi harppaukset, että kallot toisiinsa kolahtivat ja yleinen, surkea kirkuna ja parkuna syntyi. Viimein tuomari aivan hengestyksissänsä huusi: "herkeä jo herttaseni! minä sinun henkes säästän, jos vain lakkaat soittamasta." Tuo renki säveä tähän suostui, heitti soittamisen, ripusti viulun taas rinnallensa ja kiipesi tikapuita alas. Sitten hän astui Juutalaisen tykö, joka vähissä hengin pitkällänsä makasi läähöttäen, ja kirkasi hänelle: "tunnusta kohta, konna, mistä olet nuot rahat saanut, muutoin minä viulun riistän rinnaltani ja rupean taas soittamaan." - "Minä net olen varastanut, varastanut vainenkin!" huusi äijä parka parahimmansa takaa, "mutta sinä ne rehellisesti olet ansainnut." Silloin tuomari määräsi Juutalaisen vietäväksi hirtehen, ja siinä tuo sitten varkahana hirtettiin.





Vergleich zwei Sprachen:













Donations are welcomed & appreciated.


Thank you for your support.