DEUTSCH

Die vier kunstreichen Brüder

SUOMI

Neljä taitavaa veljestä


Es war ein armer Mann, der hatte vier Söhne, wie die herangewachsen waren, sprach er zu ihnen 'liebe Kinder, ihr müßt jetzt hinaus in die Welt, ich habe nichts, das ich euch geben könnte; macht euch auf und geht in die Fremde, lernt ein Handwerk und seht, wie ihr euch durchschlagt.' Da ergriffen die vier Brüder den Wanderstab, nahmen Abschied von ihrem Vater und zogen zusammen zum Tor hinaus. Als sie eine Zeitlang gewandert waren, kamen sie an einen Kreuzweg, der nach vier verschiedenen Gegenden führte. Da sprach der äIteste 'hier müssen wir uns trennen, aber heut über vier Jahre wollen wir an dieser Stelle wieder zusammentreffen und in der Zeit unser Glück versuchen.'
Oli muinoin köyhä mies ja hänellä neljä poikaa; kun näistä miehen-alkuja oli kasvanut, sanoi heille isä: "rakkaat lapseni! teidän nyt täytyy täältä kotoa ulos mailmalle, minulla ei ole mitään, jota teille saattaisin antaa; lähtekää siis vieraille maille onnenne hakuhun ja oppikaa joku ammatti, millä kykenette teitänne elättämään." Nyt tarttui nuot neljä veljestä matka-sauvaan, jättivät isänsä hyvästi ja läksivät pois koti-kylästään. Kappaleen matkaa sitten astuttuansa tulivat ristiykselle, josta tie kävi neljälle eri haaralle. Silloin sanoi vanhin veli: "täällä meidän tulee toisistamme eritä, mutta yhtykäämme taas tähän paikkaan, kun on tästä päivästä neljä vuotta umpehen kulunut, ja sillä välin meistä kukin onneansa pyytäköön."


Nun ging jeder seinen Weg, und dem äItesten begegnete ein Mann, der fragte ihn, wo er hinaus wollte und was er vorhätte. 'Ich will ein Handwerk lernen,' antwortete er. Da sprach der Mann 'geh mit mir und werde ein Dieb.' 'Nein,' antwortete er, 'das gilt für kein ehrliches Handwerk mehr, und das Ende vom Lied ist, daß einer als Schwengel in der Feldglocke gebraucht wird.' 'O,' sprach der Mann, 'vor dem Galgen brauchst du dich nicht zu fürchten: ich will dich bloß lehren, wie du holst, was sonst kein Mensch kriegen kann, und wo dir niemand auf die Spur kommt.' Da ließ er sich überreden, ward bei dem Manne ein gelernter Dieb und ward so geschickt, daß vor ihm nichts sicher war, was er einmal haben wollte. Der zweite Bruder begegnete einem Mann, der dieselbe Frage an ihn tat, was er in der Welt lernen wollte. 'Ich weiß es noch nicht,' antwortete er. 'So geh mit mir und werde ein Sterngucker: nichts besser als das, es bleibt einem nichts verborgen.' Er ließ sich das gefallen und ward ein so geschickter Sterngucker, daß sein Meister, als er ausgelernt hatte und weiterziehen wollte, ihm ein Fernrohr gab und zu ihm sprach 'damit kannst du sehen, was auf Erden und am Himmel vorgeht, und kann dir nichts verborgen bleiben.' Den dritten Bruder nahm ein Jäger in die Lehre und gab ihm in allem, was zur Jägerei gehört, so guten Unterricht, daß er ein ausgelernter Jäger ward. Der Meister schenkte ihm beim Abschied eine Büchse und sprach 'die fehlt nicht, was du damit aufs Korn nimmst, das triffst du sicher.' Der jüngste Bruder begegnete gleichfalls einem Manne, der ihn anredete und nach seinem Vorhaben fragte. 'Hast du nicht Lust, ein Schneider zu werden?, 'Daß ich nicht wüßte,' sprach der Junge, 'das Krummsitzen von morgens bis abends, das Hin- und Herfegen mit der Nadel und das Bügeleisen will mir nicht in den Sinn.' 'Ei was,' antwortete der Mann, 'du sprichst, wie dus verstehst: bei mir lernst du eine ganz andere Schneiderkunst, die ist anständig und ziemlich, zum Teil sehr ehrenvoll.' Da ließ er sich überreden, ging mit und lernte die Kunst des Mannes aus dem Fundament. Beim Abschied gab ihm dieser eine Nadel und sprach 'damit kannst du zusammennähen, was dir vorkommt, es sei so weich wie ein Ei oder so hart als Stahl; und es wird ganz zu einem Stück, daß keine Naht mehr zu sehen ist.'
Nyt jokainen eri tietänsä meni, ja vanhimmalle tuli vastaan mies, joka kysyi, minne matkustaja aikoi ja missä toimissa hän liikkui. "Minä jotakin ammattia tahtoisin oppia," vastasi tämä. Silloin sanoi mies: "tule minun kumppanikseni ja rupee varkaaksi." - "En maaren," pani poika vastaukseksi, "eipä tuota tähän aikaan enää pidetä minään kunniallisena ammattina, ja lorun lopuksi ehkä vielä joutuu kellon-kielen virkaa toimittamaan." - "Mitä turhia," väitti mies, "hirsi-puuta ei sinun tarvitse pelätä; minä vain tahtoisin sinua opettaa ottamaan, mitä ei muutoin ole kenenkään ihmisen saatavissa, sekä siinä niin viisaasti menettelemään, ettei viejästä iki-päivinä kukaan kykene saamaan edes vihiäkään." Silloin poika tuohon suostui ja meni miehen seuraan sekä oppi niin perin näppäräksi varkaaksi, että kyllä sai puoleensa korjatuksi, mitä ikinä vain tahtoi. Toinen veli samoin kohtasi miehen, joka häneltä kysyi, mitä hän läksi oppimaan. "Empä tarkoin vielä tiedä itsekään," vastasi tämä. "Noh tule minun luokseni ja opi tähti-tietäjäksi, sitä parempaa virkaa ei löydy, sillä tietäjältä ei mitään pysy salassa." Tuo pojalle mieleen, ja hänestä niin taitava tähti-tietäjä paisui, että, kun hän oppi-ajan loputtua päätti lähteä talosta, opettaja hänelle antoi kiikarin, sanoen: "tämä on pitkä-silmä semmoinen, että sen avulla voit nähdä, mitä ikinänsä tapahtuu maan päällä, jopa taivaassakin, eikä mitään saata sinulta jäädä salatuksi." Kolmannen veljen otti eräs metsästäjä luoksensa sekä opetti hänelle niin tarkoin kaikki, mitä metsästykseen kuuluu, että hänestä tuli oikein täysi-oppinen metsästäjä. Hyvästi-jättäissään opettaja hänelle lahjoitti pyssyn ja sanoi: "tämä ei petä; mitä tällä tähtäät, siihen luotis varmaankin sattuu." Nuorin veli myöskin tapasi miehen, joka häntä rupesi puhuttelemaan kysyen, missä asioissa hän kuljeskeli. "Eikö sinua haluttaisi ruveta räätäliksi?" - "Tiesi tuota," tokasi poika, "eipä tuommoinen alin-omainen aamusta iltaan kestävä kyyryssä-istuminen eikä neulan ja prässi-raudan ainainen käytteleminen ole aivan mieleeni." - "Mitäs joutavia!" vastasi mies, "sinä puhut, kuten ymmärrät; minun tykönäni pääset oppimaan ihan toisellaista räätälin-työtä, joka on mukavaa ja siistiä, jopa oikein kunniallista." Silloin pojan rupesi tekemään mieli, ja hän tuota miestä seurasi kotihin sekä oppi juurta jaksain kaikki hänen temppunsa. Kun sitten tuli jää-hyväisten aika, mestari pojalle neulan antoi lausuen: "tällä saatat yhtehen neuloa, mitä hyvänsä vain tahdot, olkoon se niin rauskeata, kuten muna, taikka niin kovaa, kuin teräs; ja neulottu niin on yhdeksi liittyvä, ettei siinä enään saa sauman jälkeäkään huomatuksi."


Als die bestimmten vier Jahre herum waren, kamen die vier Brüder zu gleicher Zeit an dem Kreuzwege zusammen, herzten und küßten sich und kehrten heim zu ihrem Vater. 'Nun,' sprach dieser ganz vergnügt, 'hat euch der Wind wieder zu mir geweht?' Sie erzählten, wie es ihnen ergangen war, und daß jeder das Seinige gelernt hätte. Nun saßen sie gerade vor dem Haus unter einem großen Baum, da sprach der Vater 'jetzt will ich euch auf die Probe stellen und sehen, was ihr könnt.' Danach schaute er auf und sagte zu dem zweiten Sohne 'oben im Gipfel dieses Baumes sitzt zwischen zwei Ästen ein Buchfinkennest, sag mir, wie viel Eier liegen darin?, Der Sterngucker nahm sein Glas, schaute hinauf und sagte 'fünfe sinds.' Sprach der Vater zum äItesten 'hol du die Eier herunter, ohne daß der Vogel, der darauf sitzt und brütet, gestört wird.' Der kunstreiche Dieb stieg hinauf und nahm dem Vöglein, das gar nichts davon merkte und ruhig sitzen blieb, die fünf Eier unter dem Leib weg und brachte sie dem Vater herab. Der Vater nahm sie, legte an jede Ecke des Tisches eins und das fünfte in die Mitte, und sprach zum Jäger 'du schießest mir mit einem Schuß die fünf Eier in der Mitte entzwei.' Der Jäger legte seine Büchse an und schoß die Eier, wie es der Vater verlangt hatte, alle fünfe, und zwar in einem Schuß. Der hatte gewiß von dem Pulver, das um die Ecke schießt. 'Nun kommt die Reihe an dich,' sprach der Vater zu dem vierten Sohn, 'du nähst die Eier wieder zusammen und auch die jungen Vöglein, die darin sind, und zwar so, daß ihnen der Schuß nichts schadet.' Der Schneider holte seine Nadel und nähte, wies der Vater verlangt hatte. Als er fertig war, mußte der Dieb die Eier wieder auf den Baum ins Nest tragen und dem Vogel, ohne daß er etwas merkte, wieder unterlegen. Das Tierchen brütete sie vollends aus, und nach ein paar Tagen k rochen die Jungen hervor und hatten da, wo sie vom Schneider zusammengenäht waren, ein rotes Streifchen um den Hals.
Kun oli kulunut nuot neljä vuotta, saapui yht'aikaa tien-ristiykselle nämät neljä veljestä, ja siinä toisiansa syleilivät ja suutelivat sekä läksivät sitten kotia isänsä tykö. "Noh tämä vasta iloa!" lausui ukko aivan mieli-hyvillänsä, "tuuliko teidät on taas tuonut tänne minun luokseni?" Pojat kertoivat, miten heidän oli käynyt ja kukin opittavansa oppinut. He nyt ihan huoneen edustalla istuivat ison puun suojassa, ja isä silloin virkkoi: "minä heti teitä vähäsen koettelen nähdäkseni, mitä osaatte." Sitten hän ylös-päin katsahti sanoen toiselle pojallensa: "tuolla ylhäällä puun latvassa on kahden oksan välissä peipposen-pesä; sano minulle, montako siinä on munaa." Tähti-tietäjä otti kiikarinsa, kurkisteli tuonne ylös ja vastasi: "viisi niitä on." Isä sitten sanoi vanhimmalle: "tuo sinä munat tänne, mutta älä millään muotoa häiritse lintua, joka siinä istuu hautomassa." Tuo varas näppärä kiipesi puuhun, nappasi linnun alta, joka mitään huomaamata siinä kökötti, nuot viisi munaa sekä toi net alas isälle. Tämä munat otti, laski pöydän joka kulmahan yhden sekä keski-pöydälle viidennen ja sanoi metsästäjälle: "ammu nyt yhdellä laukauksella kaikki viisi keskeltä halki." Metsästäjä pyssyllään tähtäsi sekä ampui, kuin ampuikin, isän käskyn mukahan nuot munat kaikki ihan ainoalla laukauksella, hänellä varmaankin oli sitä lajia ruutia, joka yht'aikaa viepi joka taholle. "Nyt on sinun vuoros," sanoi isä neljännelle pojallensa, "neulo sinä taas eheiksi munat ja myöskin pienet, niissä olevat linnun-sikiöt, mutta toki niin varovasti, ett'ei noille jää ampumasta vähintäkään haittaa." Räätäli neulansa otti ja neuloi, kuten isä oli vaatinut. Kun hän tehtävänsä oli tehnyt, täytyi varkaan taas viedä munat ylös puuhun tuonne pesään, ja tämä net sinne pisti niin näppärästi, ettei lintu tuota ollenkaan huomannut. Peipponen vain hautomistansa hautoeli, ja muutaman päivän päästä poikaset munista pujahtivat, ja olipa niitten kaulassa pieni punainen piiru ihan sillä kohtaa, mistä räätäli oli net kokoon ommellut.


'Ja,' sprach der Alte zu seinen Söhnen, 'ich muß euch über den grünen Klee loben, ihr habt eure Zeit wohl benutzt und was Rechtschaffenes gelernt: ich kann nicht sagen, wem von euch der Vorzug gebührt. Wenn ihr nur bald Gelegenheit habt, eure Kunst anzuwenden, da wird sichs ausweisen.' Nicht lange danach kam großer Lärm ins Land, die Königstochter wäre von einem Drachen entführt worden. Der König war Tag und Nacht darüber in Sorgen und ließ bekanntmachen, wer sie zurückbrächte, sollte sie zur Gemahlin haben. Die vier Brüder sprachen untereinander 'das wäre eine Gelegenheit, wo wir uns könnten sehen lassen,' wollten zusammen ausziehen und die Königstochter befreien. 'Wo sie ist, will ich bald wissen,' sprach der Sterngucker, schaute durch sein Fernrohr und sprach 'ich sehe sie schon, sie sitzt weit von hier auf einem Felsen im Meer, und neben ihr der Drache, der sie bewacht.' Da ging er zu dem König und bat um ein Schiff für sich und seine Brüder und fuhr mit ihnen über das Meer, bis sie zu dem Felsen hinkamen. Die Königstochter saß da, aber der Drache lag in ihrem Schoß und schlief. Der Jäger sprach 'ich darf nicht schießen, ich würde die schöne Jungfrau zugleich töten.' 'So will ich mein Heil versuchen,' sagte der Dieb, schlich sich heran und stahl sie unter dem Drachen weg, aber so leis und behend, daß das Untier nichts merkte, sondern fortschnarchte. Sie eilten voll Freude mit ihr aufs Schiff und steuerten in die offene See: aber der Drache, der bei seinem Erwachen die Königstochter nicht mehr gefunden hatte, hinter ihnen her und schnaubte wütend durch die Luft. Als er gerade über dem Schiff schwebte und sich herablassen wollte, legte der Jäger seine Büchse an und schoß ihm mitten ins Herz. Das Untier fiel tot herab, war aber so groß und gewaltig, daß es im Herabfallen das ganze Schiff zertrümmerte . Sie erhaschten glücklich noch ein paar Bretter und schwammen auf dem weiten Meer umher. Da war wieder große Not, aber der Schneider, nicht faul, nahm seine wunderbare Nadel, nähte die Bretter mit ein paar großen Stichen in der Eile zusammen, setzte sich darauf und sammelte alle Stücke des Schiffs. Dann nähte er auch diese so geschickt zusammen, daß in kurzer Zeit das Schiff wieder segelfertig war und sie glücklich heimfahren konnten.
"Aivan oivallista!" sanoi isä pojillensa, "minun teitä täytyy koko mestareiksi kehua! te hyvin olette käyttäneet aikanne ja kelpo konsteja oppineet; minä en saata sanoa, kenenkä teistä päättäisin etevimmäksi. Vasta silloin käypi tuosta selvän saaminen, kuin joskus oikein toden takaa pääsette kykyänne koettamaan." Eikä aikaakaan, jopa syntyi valtakunnassa kova kohina, sillä kuninkaalta oli lohi-käärme ryöstänyt hänen tyttärensä. Kuningas siitä oli yöt päivät huolissansa sekä julkaisi julistuksen semmoisen, että, kuka vain saisi prinsessan pelastetuksi, hän tuon puolisoksi pääsisi. Arveli silloin nuot neljä veljestä keskenänsä: "tämähän meille sopiva tilaisuus näyttämään, mihin kelpaamme!" ja he yhdessä läksivät kuninkaan-tytärtä pelastamaan. "Missä prinsessa lienee, sen kohta saanen selville," sanoi tähti-tietäjä ja katsahti kiikarillansa ympärilleen sekä lausui tämän tehtyänsä: "jopa hänen jo näen! hän tuolla kaukana istuu kalliolla meren-luodossa, mutta vieressä venyy lohi-käärme häntä vartioitsemassa." Sitten hän kuninkaan puheille meni, pyysi laivan itsellensä ja veljilleen sekä läksi heidän kanssansa mertä purjehtimaan, kunnes tuonne luotoon tulivat. Kuninkaan-tytär siinä istui, mutta hänen sylissään makasi lohi-käärme nukkumassa. Metsästäjä sanoi: "minä en arvaa ampua, sillä tappaisimpa laukauksellani myöskin tuon ihanan neitosen." - "Noh ehkähän minä onneani koettaisin," virkahti varas, hiipi sinne ja vei lohi-käärmeen alta tytön, mutta niin hiljaa ja sukkelasti, että peto ei huomannut mitään, vaan jäi kuorsaamistansa yhä kuorsailemaan. Aivan iloissansa veljekset nyt kiiruusti kuninkaan-tyttären kantoivat laivahan ja läksivät aavan meren aaltoja laskettelemaan, mutta lohi-käärme, joka herättyänsä ei enään löytänytkään prinsessaa, lensi raivoissaan heidän peräänsä, ja läheni ilmassa, puuskuen vihasta. Kun se jo ihan laivan päällitse liihoitteli ja juuri oli alas laskeumaisillaan, silloin metsästäjä tähtäsi pyssyllänsä ja osasi petoa aivan sisimpään sydämmeen. Hengetönnä lohi-käärme kannelle kopahti mutta se niin tavattoman iso oli, että pudotessansa särki murskaksi koko laivan. Laivassa-oliain kuitenkin onnistui kaapata kiinni pariin lautaan, ja he nyt aavalla merellä ajelehtivat sinne tänne. Silloin taas oli hätä kovakin, mutta räätäli kyllä neuvon tiesi; hän ihmeellisen neulansa otti, neuloi muutamalla pitkällä pistämällä laudat tuota pikaa yhtehen, istui tuonne lautallensa, sousi oikealle ja vasemmalle sekä kokosi laivan kaikki kappaleet. Sitten hän nuot myöskin ompeli yhteen niin taitavasti, että piankin laiva jälleen oli täydessä kunnossa, ja he sitten onnellisesti saapuivat kotia.


Als der König seine Tochter wieder erblickte, war große Freude. Er sprach zu den vier Brüdern 'einer von euch soll sie zur Gemahlin haben, aber welcher das ist, macht unter euch aus.' Da entstand ein heftiger Streit unter ihnen, denn jeder machte Ansprüche. Der Sterngucker sprach 'hätt ich nicht die Königstochter gesehen, so wären alle eure Künste umsonst gewesen: darum ist sie mein.' Der Dieb sprach 'was hätte das Sehen geholfen, wenn ich sie nicht unter dem Drachen weggekolt hätte: darum ist sie mein.'.' Der Jäger sprach 'ihr wärt doch samt der Königstochter von dem Untier zerrissen worden, hätte es meine Kugel nicht getroffen: darum ist sie mein.' Der Schneider sprach 'und hätte ich euch mit meiner Kunst nicht das Schiff wieder zusammengeflickt, ihr wärt alle jämmerlich ertrunken: darum ist sie mein.' Da tat der König den Ausspruch 'jeder von euch hat ein gleiches Recht, und weil ein jeder die Jungfrau nicht haben kann, so soll sie keiner von euch haben, aber ich will jedem zur Belohnung ein halbes Königreich geben.' Den Brüdern gefiel diese Entscheidung und sie sprachen 'es ist besser so, als daß wir uneins werden.' Da erhielt jeder ein halbes Königreich, und sie lebten mit ihrem Vater in aller Glückseligkeit, solange es Gott gefiel.
Kun kuningas taas näki tyttärensä, syntyi linnassa oikein iso ilo. Hän sanoi noille neljälle veljekselle: "yhden teistä tulee saada tyttäreni puolisoksensa; mutta kenenkä? - sen heitän teidän omaksi päätettäväksenne." Silloin heidän keskenänsä nousi kova riita. Tähti-tietäjä sanoi: "jollen minä olisi kuninkaan-tytärtä nähnyt, olisivat teidän temppunne kaikki olleet turhia; sempä tähden hän on minun." Varas väitti: "mitä tuosta näkemisestä olisi apua ollut, ellen minä olisi tyttöä siepannut lohi-käärmeen alta; siksi hän minun ompi." Metsästäjä puolestansa vakuutti: "sekä teidät että kuninkaan-tyttären olisi tuo hirviö aivan rääpäleiksi repinyt, jollei luotini olisi ilkiöön sattunut; sen tähden tyttö on minun." Ja räätäli taas sanoi: "jollen minä taidollani olisi taas laittanut laivaa entisellensä, olisitte te kaikki surkeasti hukkuneet; siitä syystä prinsessa on minun." Kuningas silloin lausui tämmöisen tuomion: "teillä on kullakin yhden-vertainen oikeus, mutta koska ei neito jokaiselle riitä puolisoksi, ei tule teistä yksikään häntä saamaan, mutta minä tahdon kullekkin antaa palkaksi puolen kuningaskunnan." Tällainen ratkaisu aivan oli veljeksille mieleen, ja he sanoivat: "tämähän toki on paljon parempi, kuin että olisimme riitaantuneet keskenämme." He sitten jokainen saivat puolen kuningaskuntansa ja elivät isänsä kanssa oikein onnellisina aina niin kauan, kuin heidän oli sallittu elää.





Vergleich zwei Sprachen:













Donations are welcomed & appreciated.


Thank you for your support.