ITALIANO

La sposa bianca e quella nera

SUOMI

Valkoinen ja musta morsian


Un giorno una donna andò nei campi a tagliare il fieno con la figlia e la figliastra. Andò loro incontro il buon Dio, con l'aspetto di un mendicante, e domandò: -Dove passa la strada che conduce al villaggio?-. -Cercatevela da solo!- rispose la madre, e la figlia soggiunse: -Se avete paura di non trovarla, prendetevi una guida!-. Ma la figliastra disse: -Ti condurrò io, pover'uomo: vieni con me-. Allora il buon Dio si adirò con la madre e la figlia, volse loro le spalle e le maledì, che diventassero nere come la notte, e brutte come il peccato. Con la povera figliastra, invece, fu misericordioso, la seguì, e quando furono vicini al villaggio, la benedì e disse: -Scegli tre cose e te le concederò-. Allora la fanciulla disse: -Desidero diventare bella come il sole-. E subito fu bianca e bella come il giorno. -Poi vorrei un borsellino che non si vuoti mai.- Il buon Dio le diede anche il borsellino, ma disse: -Non dimenticare il meglio, figlia mia!-. Ella disse: -Come terza cosa, desidererei andare in Paradiso dopo la mia morte-. Le fu promesso anche questo, e il buon Dio si allontanò. Quando la matrigna tornò a casa con la figlia e vide che erano diventate tutt'e due brutte e nere come il carbone, mentre la figliastra era bianca e bella, la cattiveria si inasprì nel suo cuore, e non pensava ad altro che a farle del male. Ma la figliastra aveva un fratello di nome Reginaldo; ella lo amava molto e gli raccontò tutto quanto le era successo. Un giorno Reginaldo le disse: -Cara sorella, voglio farti un ritratto, per averti sempre davanti agli occhi; perché‚ il mio amore per te è così grande, che vorrei sempre guardarti-. La fanciulla rispose: -Purché‚ tu non lo faccia vedere a nessuno-. Egli fece dunque il ritratto alla sorella, e lo appese in camera sua, nel castello del re, dov'era cocchiere. E tutti i giorni si fermava davanti al ritratto, e ringraziava Dio per la fortuna della sua cara sorella. Il re presso il quale egli serviva aveva da poco perduto la moglie; ed ella era stata così bella che non si poteva trovare un'altra che lo fosse altrettanto, e il re era molto afflitto. Nel frattempo i servitori di corte avevano notato che il cocchiere si fermava ogni giorno davanti al bel ritratto, ne furono invidiosi e lo riferirono al re. Questi si fece portare il ritratto e vide che assomigliava in tutto alla moglie morta, anzi era ancora più bello, sicché‚ se ne innamorò perdutamente. Domandò al cocchiere chi fosse, e quando questi disse che si trattava di sua sorella, il re decise di non volere altra sposa all'infuori di lei. Diede al giovane carrozza, cavalli e splendide vesti d'oro, e lo mandò a prendere la sua sposa. Quando Reginaldo giunse con il messaggio, la sorella ne fu felice; la ragazza nera, invece, andò su tutte le furie per la gelosia e disse alla madre: -A che servono tutte le vostre arti, se non potete procurarmi una simile fortuna!-. Allora la vecchia disse: -Sta' tranquilla che te la procurerò-. E con le sue stregonerie annebbiò gli occhi al cocchiere, che divenne mezzo cieco, e tappò le orecchie alla fanciulla bianca, che divenne quasi sorda. Poi salirono in carrozza, prima la sposa nelle splendide vesti regali, poi la matrigna con sua figlia; e Reginaldo sedeva a cassetta per guidare. Quand'ebbero percorso un tratto di strada, il cocchiere gridò:-Dolce e cara sorellina, chiudi bene la mantellina, la pioggia non deve bagnarti, n‚ il vento impolverarti, quando il re t'accoglierà, tutta bella ti vedrà!-La sposa domandò: -Cosa dice il mio caro fratello?-. -Ah- rispose la vecchia -ha detto che dovresti toglierti la veste d'oro e darla a tua sorella.- Allora ella se la tolse e la porse alla ragazza nera, che le diede in cambio una brutta palandrana grigia. Proseguirono e, dopo un po', il fratello tornò a gridare-Dolce e cara sorellina, chiudi bene la mantellina, la pioggia non deve bagnarti, n‚ il vento impolverarti, quando il re t'accoglierà, tutta bella ti vedrà!-La sposa domandò: -Cosa dice il mio caro fratello?- -Ah- rispose la vecchia -dice che dovresti toglierti la cuffia d'oro e darla a tua sorella.- Ed ella si tolse la cuffia, la diede alla ragazza nera e restò a capo scoperto. Proseguirono e, dopo un po', il fratello tornò a gridare:-Dolce e cara sorellina, chiudi bene la mantellina, la pioggia non deve bagnarti, n‚ il vento impolverarti, quando il re t'accoglierà, tutta bella ti vedrà!-La sposa domandò: -Cosa dice il mio caro fratello?-. -Ah- rispose la vecchia -ti ha detto di guardare fuori dalla carrozza.- In quel momento stavano passando sopra un fiume profondo, e come la sposa si alzò per guardare fuori, le altre due la spinsero, sicché‚ ella precipitò in acqua. Andò a fondo e, nello stesso istante, venne a galla un'anitra bianca come la neve, che nuotò giù per il fiume. Il fratello non si era accorto di nulla, e continuò a guidare finché‚ giunsero a corte. Allora portò al re la fanciulla nera, come se fosse stata sua sorella, e pensava che lo fosse davvero, poiché‚ aveva gli occhi annebbiati, ma vedeva luccicare le vesti d'oro. Quando scorse la spaventosa bruttezza di colei che credeva la sua sposa, il re andò su tutte le furie e ordinò che il cocchiere fosse gettato in una fossa piena di vipere e serpenti. Ma la vecchia strega seppe raggirare e abbagliare così bene il re con le sue arti, che egli tenne con s‚ la madre e la figlia, finì col trovare costei tollerabile e la sposò davvero. Una sera, che la sposa nera sedeva sulle ginocchia del re un'anitra bianca arrivò in cucina, nuotando per lo scolo dell'acquaio, e disse allo sguattero:-Presto, accendi il fuoco. Vicino ad esso mi voglio asciugare e ben bene riscaldare!-Lo sguattero ubbidì e le accese il fuoco nel camino; allora l'anitra si avvicinò e andò a sedervisi accanto, si scrollò e si lisciò le penne col becco. Mentre se ne stava là a riposarsi, domandò -Reginaldo, cosa sta facendo?-Lo sguattero rispose:-E' nel fosso dei tormenti, circondato dai serpenti!-L'anitra domandò ancora:-Che fa la strega nera?-Lo sguattero rispose:-In braccio a Sua Maestà, al calduccio se ne sta!-Disse l'anitra:-Oh Dio, pietà di me!-e uscì a nuoto dallo scolo dell'acquaio. La sera seguente tornò e fece le stesse domande, e così pure la terza sera. Lo sguattero non riuscì a tenersi quel peso sul cuore, andò dal re e gli raccontò ogni cosa. La sera dopo il re andò in cucina, e quando l'anitra introdusse la testa nell'acquaio, prese la spada e le tagliò il collo. E subito l'anitra divenne la più bella fanciulla del mondo, ed era del tutto simile al ritratto che il fratello aveva dipinto. Il re era pieno di gioia, e siccome la fanciulla era tutta bagnata, le fece portare delle vesti sontuose Quand'ella le ebbe indossate, gli raccontò com'era caduta nel fiume; e, per prima cosa, lo pregò di liberare il fratello dalla fossa dei serpenti. Dopo aver esaudito la sua preghiera, il re andò nella stanza dov'era la vecchia strega e domandò: -Che cosa merita colei che fa delle cose così e così?- e le raccontò quel che era successo. Ella era abbagliata, non si accorse di nulla e disse -Merita che la spoglino e la mettano in una botte foderata di chiodi; e alla botte si attacchi un cavallo che la trascini dappertutto-. Così questo fu il destino suo e della sua figlia nera. Il re invece sposò la bella fanciulla, e ricompensò il fratello fedele con ricchezze e onori.
Eräs vaimo meni muinoin tyttärensä ja tytär-puolensa kanssa niitulle heiniä haravoimaan. Silloin tuli hyvä Jumala köyhänä miehenä heitä vastaan ja kysyi: "mistä kylään tie käypi?" - "Jos tuon tahdot tietää," vastasi äiti, "joudat kyllä itsekin hakea," ja tytär siihen vielä lisäsi: "jos ehkä pelkäät, ett'et tietä osaa, niin ota opas mukahasi." Mutta tytär-puoli lausui: "mies parka, minä tahdon tulla sinulle oppaaksi, seuraa vain minua!" Silloin hyvä Jumala niin ankarasti vihastui äidille ja hänen tyttärellensä, että hän heihin selin kääntyi ja tuomitsi heitä tulemaan niin mustaksi kuin yö sekä rumaksi kuin synti. Mutta tytär-puoli raukkaa Jumala armahti sekä seurasi häntä, ja kun olivat kylän lähelle ennättäneet, siunasi hänet Herra sanoen: "toivo itselles kolme asiaa, minä net sinulle annan." Silloin tyttö vastasi: "minä tahtoisin olla ihana ja puhdas, kuten aurinko." Heti tuli hän yhtä valkoiseksi ja ihanaksi, kuin päivä. "Sitten vielä tahtoisin rahakukkaron semmoisen, ettei ikinä tyhjäksi tulisi." Sen hyvä Jumala myöskin lahjoitti hänelle, mutta lausui myös: "älä parasta unhoita." Tyttö silloin sanoi: "toivompa kolmanneksi, että kuoltuani perisin ijankaikkisen autuuden." Tämä hänelle myöskin luvattiin, ja nyt hyvä Jumala hänestä erkani.

Äiti-puoli ja hänen tyttärensä, kun kotia tultuaan havaitsivat, että he molemmat olivat mustia ja rumia, mutta tytär-puoli valkoinen ja ihana, oikein vihan vimmahan joutuivat eivätkä muuta ajatelleet, kuin mitenkä saattaisivat tehdä kiusaa tuolle tyttö raukalle. Mutta tytär-puolella oli Riku niminen veli, jota hän hyvin rakasti, ja veljellensä hän kertoi kaikki, mitä oli tapahtunut. Tämä hänelle kerta sanoi: "sisareni rakkahin! tahtoisimpa maalaamalla kuvata muoto-kuvas, jotta yhä olisit silmieni edessä, sillä minä sinua rakastan niin hartahasti, että aina tahtoisin sinua katsella." Tähän tyttö vastasi: "mutta älä anna kenenkään nähdä kuvaa." Riku nyt maalasi sisarensa kuvan ja pani sen riippumaan kamarinsa seinään; mutta hän kuninkaallisessa linnassa asui, sillä olipa hän kuninkaan kuskina. Joka päivä hän seisoi tuon ihanan kuvan edessä, kiittäen Jumalaa siitä onnesta, joka oli rakkaalle sisarelle suotu. Siltä kuninkaalta, jonka palveluksessa Riku oli, kuolema nykyään oli ryöstänyt puolison, niin suloisen kaunihin, ett'ei hänen vertaistansa löytynyt mistään, ja kuningas häntä suri suuresti. Hovi-palveliat, jotka tähän aikaan näkivät kuskin joka päivä seisovan sisarensa ihanan kuvan edessä, kadehtivat häntä sekä ilmoittivat asian kuninkaalle. Tämäpä käski, että kuva tuotaisiin hänen tykönsä, ja näki nyt, että se oli varsin kuninkaanna vainajan muotoinen, mutta vieläkin kauniimpi, ja tulinen rakkaus silloin syttyi kuninkahasen. Hän käsketti heti kuskin luoksensa sekä kysyi, ketä kuva osoitti. Kun nyt kuski sen sanoi sisarensa muoto-kuvaksi, päätti kuningas, että tämä tyttö, eikä kukaan muu, pääsisi hänen puolisoksensa, antoi Rikulle hevoset, vaunut ja komeat kultaiset vaattehet sekä lähetti hänen tuomaan tuota valittua morsianta. Kun Riku tämmöisen sanoman toi kotiansa, iloitsi hänen sisarensa, mutta Musta rupesi toisen onnea kadehtimaan, vihastui oikein silmittömäksi ja sanoi äidillensä: "mihinkä nyt on kaikista teidän tempuistanne, koska ette kuitenkaan saata toimittaa minulle tuommoista onnea?" Siihen akka vastasi: "ole vain huoleti, kyllä minä sen onnen piankin sinulle toimitan," ja noitumisillaan hän kuskin silmät niin lumosi, että tuo tuli puoli-sokeaksi, sekä tukki tytär-puolensa korvat niin kovasti, että hän puoli-kuuroksi kävi. He nyt vaunuihin astuivat, ensiksi morsian ihanassa kuninkaallisessa puvussaan ja sitten äiti-puoli tyttärinensä, ja Riku kutsin-penkille istui ajamaan. Kun olivat vähän matkan kulkeneet, huusi kuski:

"Sisar! itses verhoita,
ett'ei sade saavuta
eikä tomu tomuta,
jotta tulet ihanana kuninkaasi luoksi."

Morsian kysyi: "mitä sanoo rakas veljeni?" - "Oi," vastasi akka, "hän käskee sinun riisua päältäs kultaisen pukusi sekä antaa sen sisarellesi." Silloin tyttö vaatteensa riisui yltään ja antoi net Mustalle, joka puolestansa hänelle kurkoitti huonon, harmaan hameensa. Sitten he matkustivat eteen-päin, mutta vähän ajan kuluttua sanoi veli toisen kerran:

"Sisar! itses verhoita,
ett'ei sade saavuta
eikä tomu tomuta,
jotta tulet ihanana kuninkaasi luoksi."

Morsian nyt kysyi: "mitä sanoo rakas veljeni?" - "Oi," vastasi akka, "hän pyytää, että sinä kultaisen päähinees antaisit sisarellesi." Tyttö silloin päästään otti kultaisen päähineensä ja pani sen sisarensa päähän sekä istui itse avo-päin. He sitten kulkivat yhä eteen-päin, mutta hetken päästä huusi veli uudestaan:

"Sisar! itses verhoita,
ett'ei sade saavuta
eikä tomu tomuta,
jotta tulet ihanana kuninkaasi luoksi."

Ja taas kysyi morsian: "mitä sanoo rakas veljeni?" - "Oi," tokasi akka vastaukseksi, "hän kehoittaa sinua vähän kurkistamaan ulos vaunuista." Mutta sattuipa vaunut juuri kulkemaan siltaa, jonka molemmin puolin syvä vesi ammoitti. Kun nyt morsian nousi istualta ja pisti päänsä vaunuista, lykkäsivät nuot toiset molemmat hänen ulos, joten hän putosi alas jokeen. Mutta kun hän oli vetehen vaipunut, nousi samassa silmänräpäyksessä veden pinnalle lumi-valkoinen suorsa, joka läksi uiskentelemaan jokea alas. Veli ei tätä ollenkaan huomannut, vaan ajoi vain ajamistansa, kunnes jouduttiin linnaan. Silloin hän tuon Mustan vei sisarenaan kuninkaan luo, sillä, huono-näköinen kuten oli, hän tämän luuli omaksi sisareksensa, koska hän sen verran selitti, että huomasi kultaisten vaattehien tytön yllä kimaltelevan. Kun kuningas nyt näki, kuinka hirveän ruma tuo hänelle ai'ottu morsian oli, vihastui hän kovasti ja käski viskata kuskin erähäsen kuoppaan, joka oli saukkoja ja käärmeen-sikiöitä täynnänsä. Mutta vanha noita taas tiesi tempuillaan saada kuninkaan niin pauloihinsa kiedotuksi, että hän piti akan tyttärinensä luonaan, jopa vielä niin sokaistuksikin, että tuo Musta hänen mielestään näytti varsin välttävältä ja tottakin pääsi hänen puolisoksensa.

Eräänä iltana kun musta morsian istui kuninkaan sylissä, tuli valkoinen suorsa uiden lasku-ränniä pitkin kuninkaan kyökkiin ja sanoi kyökki-pojalle:

"Poika! valkeaa nyt joudu virittään,
että sukkiani pääsen lämmittään."

Kyökki-poika teki, mitä käskettiin, ja sytytti takalle valkean; silloin suorsa tuli heti istumaan lieden eteen, pudisteli siipiään sekä silitteli noukallaan sulkiansa. Siinä lieden suloa nauttien se kysäsi:

"Kuinka voinee Riku veljeni?"

Kyökki-poika vastasi:

"Hän nyt makaa kuopassa
Käärmehien parissa."

Sitten kysyi taas lintunen:

"Mitä tehnee musta noita nyt!"

Kyökki-poika pani vastaukseksi:

"Hän kuninkaan helmassa
lepäileepi rauhassa."

Silloin suorsa sanoi:

"Oi, onneton aika!"

ja ui pois lasku-ränniä pitkin.

Seuraavana iltana se taas tuli sekä kysyi samalla tavalla, ja tulipa vielä kolmantenakin. Silloin ei kyökki-poika enään saattanut olla tuota puhumata, vaan ilmoitti kuninkaalle tämän asian. Mutta kuningas tahtoi itse nähdä suorsan sekä meni ensi iltana kyökkiin, ja kun suorsa päänsä pisti ulos lasku-rännistä, otti kuningas miekkansa ja hakkasi pään poikki linnulta, jolloinka tämä heti muuttui mitä ihanimmaksi neitoseksi, joka aivan oli Rikun maalaaman kuvan muotoinen. Kuningas tästä joutui vallan ilon innostuksiin, ja koska tyttö siinä seisoi liko-märkänä, lähetti hän tuomaan kalliita vaattehia sekä käski neidon pukeutua niihin. Nyt neitonen kertoi, miten hän viekkaudella ja kavaluudella oli petetyksi tullut sekä viimein tuupattiin jokehen, ja rukoili, ensimmäiseksi rukoukseksensa, että hänen veljensä laskettaisiin käärme-kuopasta. Ja kuningas kun oli tämän hänen toivonsa toteuttanut, meni siihen huonehesen, jossa istui tuo vanha noita. Tältä hän nyt kysyi: "mitä se ansaitsee, joka näin tekee," ja rupesi sitten juttelemaan, mitä täällä jo on kerrottu. Mutta akka oli niin häikäistynä, ett'ei hän mitään pahaa aavistanut, vaan vastasi: "semmoinen ei parempaa ansaitse, kuin että häntä alastomaksi riisutaan sekä pistetään rauta-piikkiseen tynnyriin, jonka etehen sitten valjastetaan hevonen tätä mailman äärihin laahaamaan." Aivan näin hänen kävikin ja samoin myös hänen mustan tyttärensä. Mutta kuningas nai tuon ihanan valkoisen morsiamen ja palkitsi hänen uskollista veljeänsä, tehden hänestä rikkaan, kunnioitetun miehen.




Confronta in due lingue:













Donations are welcomed & appreciated.


Thank you for your support.