Oli muinoin köyhä talonpoika, 'Äyriäinen' nimeltä; hän härkä-parilla vei kaupunkiin halko-kuorman ja myi sen eräälle tohtorille kahdesta markasta. Kun hän nyt rahaa saamassa kävi, tohtori juuri ruo'alla oli, ja nähdessään, miten pöydällä oli herkullisia syötäviä ja juotavia, talonpoika itseksensä rupesi toivomaan, että hänkin tohtoriksi pääsisi. Hän siis kappaleeksi aikaa sinne jäi seisomaan ja kysyipä viimein, eikö hänestäkin vielä saattaisi tohtoria syntyä. "Aivan maar hyvin," vastasi tohtori, "helpostihan se käypi laatuhun." - "Mitä minun tuota varten tulee tehdä?" kysyi talonpoika. "Osta ensiksi itselles aapiskirja semmoinen, jonka ensimmäisellä sivulla kukko korskeilee: myy vankkuris ja molemmat härkäsi sekä hanki itselles sopivia vaatteita ja muita tohtoriuteen kuuluvia kaluja; kolmanneksi maalauta kyltti, jossa on sanat: 'minä Tohtori Kaikkitietävä olen,' ja naulaa se asuntos oven päälle." Talonpoika teki kaikki, mitä hänelle oli neuvottu. Kun hän sitten hiukan oli tohtoroinnut, vaikkei suinkaan juuri sanottavan paljoa, varastettiin rahoja koko joukko eräältä rikkaalta, mahtavalta herralta. Tälle nyt kerrottiin, että eräässä kylässä asui tohtori Kaikkitietävä, joka kyllä piankin saisi selville, minne rahat olivat joutuneet. Herra sentähden käski valjastaa hevoset vaunujen eteen ja läksi tuonne kylähän sekä kysyi, perille saavuttuansa, tuolta mieheltä, oliko hän tohtori Kaikkitietävä. "Olen kuin olenkin." - "Pyytäisin teitä tulemaan meille ja toimittamaan varastetut rahani minulle takaisin." - "Noh tulen kyllä, mutta Katri vaimoseni pitää myöskin pääsemän mukahamme." Tähän suostui herra sekä käski molempain mennä vaunuihin istumaan, ja kaikin he yhdessä läksivät. Kun sitten tuonne aatelis-kartanoon tulivat, oli ruoka-pöytä valmihina ja tohtoria pyydettiin ensiksi aterioitsemaan. "Syömpä mielellänikin, mutta Katri vaimoseni pitää myöskin pöytähän laskettaman," sanoi ukko ja meni vaimoinensa istumaan pöydän päähän. Kun nyt ensimmäinen palvelia huonehesen astui kantaen oikein oivallista ruokaa vadillisen, tuuppasi talonpoika vaimoansa kylkeen ja sanoi: "tuo oli ensimmäinen," noilla sanoillaan tarkoittaen sitä, että siinä tuli ensimmäisen ruoka-lajin tuoja. Mutta palvelia luuli tohtorin ajatellehen: "tuo tuossa on ensimmäinen varas," ja koska nyt todellakin näin oli laita, hän kovaan tuskahan joutui ja sanoi, salista palattuaan, kumppaneillensa: "tohtori tuolla tietää kaikki, ja me vielä pahaankin pulaan pällähdämme! sanoipa hän, että minä olin ensimmäisenä." Toinen ei ollenkaan tahtonut mennä sisälle, mutta hänen toki täytyi. Kun hän sitten vateinensa salihin ennätti, talonpoika vaimoansa kylkeen nyhjäsi sanoen: "kas Katriseni! tuo on toinen." Samoin, kuin äskeinenkin, tämä palvelia pahasti säikähti ja läksi ulos kiiruimman kautta. Kolmannen ei käynyt paremmin, sillä ukko taas sanoi: "noh Katri! tuo on kolmas." Neljännen täytyi saliin tuoda kannella peitetty astia, ja isäntä kehoitti tohtoria näyttämään taitoansa sekä arvaamaan, mitä tuolla kannen alla piili, mutta olipa siinä krapuja eli äyriäisiä. Talonpoika nyt astiaa katseli eikä ymmärtänyt, miten hän tästä pulasta pääsisi, sekä huo'ahti: "voi minua 'Äyriäis'-parkaa!" Tämän kuultuansa isäntä huusi; "siinäpä se! hän tuon tiesi ja tietää siis varmaankin myös, missä rahani ovat."
Mutta palvelia vasta oikein hätä-hikehen joutui ja iski tohtorille silmää, että hän pikimmältään tulisi ulos salista. Tämän myös tultua he hänelle kaikki neljä tunnustivat varastaneensa rahat; he vakuuttivat halusta tahtovansa antaa kaikki takaisin sekä tohtorille vielä päälliseksi aika summan, jollei hän heitä saattaisi ilmi; muutoimpa muka tämä seikka heidän kaulaansa kysyisi. Sitten he hänen veivät sinne, missä rahat olivat kätkössä. Tähän tohtori oli tyytyväinen, palasi salihin, meni taas istumaan muijansa viereen ja sanoi: "herra hyvä! minä nyt kirjastani tahdon hakea, mihin on rahanne kätketty." Mutta viides palvelia uunihin kapusi saadaksensa kuulla, tietäisikö tohtori muuta mitään. Tämä pöydän päässä istui ja aukaisi aapiskirjansa, käänteli sen lehtiä sekä haki kukkoa. Koska ei nyt ukko sitä kohta saanut löydetyksi, tiuskasi hän: "sinä siellä kuitenkin olet, ja täytyy kuin täytyykin, sinun myös tulla ulos." Silloin uunissa olia luuli itseänsä tarkoitetuksi ja pujahti pelästyksissänsä sieltä pois, huutaen: "tuo mies tietää kaikki!" Nyt Tohtori Kaikkitietävä näytti isännälle, missä rahat olivat, mutta eipä sanonut, kuka net oli varastanut, sai palkaksi paljon rahaa kummaltakin puolelta ja tuli mainioksi mieheksi.
Volt egyszer egy szegény ember, Rák volt az ő neve. Ez a szegény ember egyszer bevitt a városba egy szekér fát, azt eladta egy doktornak. A doktor éppen asztalnál ült, mikor a fa árát kifizette s a szegény ember majd felfalta szemével a sok finom ételt, italt, mi az asztalon volt. Gondolta magában: hej, de jó dolga van a doktoroknak! Ha én is doktor lehetnék, bezzeg nekem is úri dolgom lenne, enném, innám egész nap, nem volna nálam boldogabb!
Mit gondolt, mit nem, elég az, hogy kérdi a doktortól:
- Ugyan bizony, nem lehetne-e belőlem doktor?
- Hogyne lehetne, felelt a doktor. Nincs annál könnyebb. Először is vegyen egy ábécés könyvet, azt; tudja kend, a melyikbe elől egy kakas van pingálva; adja el kend az ökrét, szekerét s vegyen rajta doktori ruhát s mindent, ami a doktorsághoz kell. Különösen pápaszemet el ne felejtsen venni kend. Akkor mutat még csak igazi doktort. Aztán csináltasson egy nagy táblát, arra írassa rá: Itt lakik a mindentudó doktor s ezt a táblát szegezze ki a kapujára.
Hazamegy a paraszt s utolsó betűig úgy tesz, mint a doktor tanácsolta. Bezzeg hogy híre ment a mindentudó doktornak hetedhét ország ellen, még azon is egy sánta arasszal túl. Hírét vitték mindenfelé, hogy tud Rák uram mindent, olyan titok nincs a világon, hogy ő ki ne találja. Nincs bizony.
Történik egyszer, hogy egy nagy úrnak ellopták a pénzét. Mikor már semmiképen sem találták, valaki elmondja a nagy úrnak, hogy van itt meg itt egy mindentudó doktor, úgy hívják, hogy Rák, ezt hozassa magához, majd megmondja, hogy hol a pénz. Nosza, kétszer sem mondatja ezt a nagy úr, befogat, mindentudó doktorhoz hajtat, bemegy hozzá, kérdi, igaz-e, amit róla beszélnek.
- Mind egy szóig igaz, mondotta Rák uram.
Egyszeribe megegyeznek s Rák uramat elviszik a nagy úr kastélyába, vele a feleségét is, ott mindjárt beültetik őket a legszebb szobába, asztalt terítnek, Rák uram s a felesége melléje telepednek. Ahogy leültek, jön az első inas egy tál étellel s Rák uram meglöki a feleségét.
- Itt az első.
Az inas majd kiejtette kezéből a tálat, úgy megijedt. Azt hitte, a mindentudó doktor azt akarta mondani: itt az első tolvaj.
Bezzeg ő volt a tolvaj, no meg a többi inas.
Kimegy az inas s mondja a többinek: - Végünk van! A doktor mindent tud. Amint beléptem, azt mondta a feleségének: ez az első!
A másik inas nem is akart bemenni, de mégis csak be kellett mennie. Ahogy belépett a tállal, Rák uram meglökte a feleségét:
- Ez a második!
Isten csudája, hogy az inas el nem ejtette a tálat, úgy megijedt.
- Végünk van, mondotta odaki, ez az ember csakugyan mindent tud. Mikor én beléptem, azt mondta: ez a második.
Éppen így járt a harmadik is.
A negyedik inasnak egy lefödött tálat kellett bevinni; bement az úr is, mert próbára akarta tenni, hadd lám, tudja-e a doktor, hogy mi van a tálban. Hej, izzadt szegény doktor, vakarta fejét s nagykínjában elsóhajtotta magát: no, szegény Rák!
- Úgy van, mondotta az úr nagy örömmel, - csakugyan rák van benne. Na most már hiszem, hogy azt is tudja, hol a pénz.
Azzal az úr kiment, de jöttek mindjárt az inasok, kihívták a doktort, közrefogták, s bevallották, hogy ők négyen lopták el a pénzt; részt adnak neki belőle, csak ne árúlja el őket. Meg is mutatták neki, hogy hová rejtették el a pénzt.
Azzal bement Rák uram a szobájába. Ott volt megint az úr s kérdezte: nos, mi ujság, doktor úr?
Rák uram leült az asztal mellé, elévette az ábécés könyvét, a homlokára feltolta a pápaszemet s mondta:
- Mindjárt megnézem ebben a könyvben.
Közben - hogy szavamat ne felejtsem - az ötödik inas elbújt a kemencében, hallani akarta, hogy vajjon csakugyan tud-e mindent a doktor. Rák uram elkezdte forgatni a könyvet előre, hátra, kereste a kakas képet. Jó sokáig nem találta a kakast s mérgesen ráütött a könyvre.
- Pedig itt vagy benne, elé kell kerűlnöd.
Az ötödik inas azt hitte, hogy róla van szó, kiugrott a kemencéből szörnyű ijedten s elkiáltotta magát: Csakugyan mindent tud!
Erre Rák uram becsapta a könyvet, elvezette az urat oda, a hová az inasok a pénzt rejtették, az úr is jól megfizette, az inasok is jól megfizették, alig birták el, annyi pénzt kapott.
Igy volt, vége volt, mese volt. Aki nem hiszi, járjon utána.