Le docteur universel


Tohtori Kaikkitietävä


Il y avait une fois un paysan nommé Écrevisse. Ayant porté une charge de bois chez un docteur, il remarqua les mets choisis et les vins fins dont se régalait celui-ci, et demanda, en ouvrant de grands yeux, s'il ne pourrait pas aussi devenir docteur?
- Oui certes, répondit le savant; il suffit pour cela de trois choses: 1° procure-toi un abécédaire, c'est le principal; 2° vends ta voiture et tes bœufs pour acheter une robe et tout ce qui concerne le costume d'un docteur; 3° mets à ta porte une enseigne avec ces mots: Je suis le docteur universel.
Le paysan exécuta ces instructions à la lettre. À peine exerçait-il son nouvel état, qu'une somme d'argent fut volée à un riche seigneur du pays. Ce seigneur fait mettre les chevaux à sa voiture et vient demander à notre homme s'il est bien le docteur universel.
- C'est moi-même, monseigneur.
- En ce cas, venez avec moi pour m'aider à retrouver mon argent.
- Volontiers, dit le docteur; mais Marguerite, ma femme, m'accompagnera.
Le seigneur y consentit, et les emmena tous deux dans sa voiture. Lorsqu'on arriva au château, la table était servie, le docteur fut invité à y prendre place.
- Volontiers, répondit-il encore; mais Marguerite, ma femme, y prendra place avec moi.
Et les voilà tous deux attablés.
Au moment où le premier domestique entrait, portant un plat de viande, le paysan poussa sa femme du coude, et lui dit:
- Marguerite, celui-ci est le premier.
Il voulait dire le premier plat; mais le domestique comprit: le premier voleur; et comme il l'était en effet, il prévint en tremblant ses camarades.
- Le docteur sait tout! notre affaire n'est pas bonne; il a dit que j'étais le premier!
Le second domestique ne se décida pas sans peine à entrer à son tour; à peine eut-il franchi la porte avec son plat, que le paysan, poussant de nouveau sa femme:
- Marguerite, voici le second.
Le troisième eut la même alerte, et nos coquins ne savaient plus que devenir. Le quatrième s'avance néanmoins, portant un plat couvert (c'étaient des écrevisses). Le maître de la maison dit au docteur:
- Voilà une occasion de montrer votre science. Devinez ce qu'il y a là-dedans.
Le paysan examine le plat, et, désespérant de se tirer d'affaire:
- Hélas! soupire-t-il, pauvre Écrevisse! (On se rappelle que c'était son premier nom.)
À ces mots, le seigneur s'écrie:
- Voyez-vous, il a deviné! Alors il devinera qui a mon argent!
Aussitôt le domestique, éperdu, fait signe au docteur de sortir avec lui. Les quatre fripons lui avouent qu'ils ont dérobé l'argent, mais qu'ils sont prêts à le rendre et à lui donner une forte somme s'il jure de ne les point trahir; puis ils le conduisent à l'endroit où est caché le trésor. Le docteur, satisfait, rentre, et dit:
- Seigneur, je vais maintenant consulter mon livre, afin d'apprendre où est votre argent.
Cependant un cinquième domestique s'était glissé dans la cheminée pour voir jusqu'où irait la science du devin. Celui-ci feuillette en tous sens son abécédaire, et ne pouvant y trouver un certain signe:
- Tu es pourtant là dedans, s'écrie-t-il avec impatience, et il faudra bien que tu en sortes.
Le valet, s'échappe de la cheminée, se croyant découvert, et crie avec épouvante:
- Cet homme sait tout?
Bientôt le docteur montra au seigneur son argent, sans lui dire qu'il l'avait soustrait; il reçut de part et d'autre une forte récompense, et fut désormais un homme célèbre.
Oli muinoin köyhä talonpoika, 'Äyriäinen' nimeltä; hän härkä-parilla vei kaupunkiin halko-kuorman ja myi sen eräälle tohtorille kahdesta markasta. Kun hän nyt rahaa saamassa kävi, tohtori juuri ruo'alla oli, ja nähdessään, miten pöydällä oli herkullisia syötäviä ja juotavia, talonpoika itseksensä rupesi toivomaan, että hänkin tohtoriksi pääsisi. Hän siis kappaleeksi aikaa sinne jäi seisomaan ja kysyipä viimein, eikö hänestäkin vielä saattaisi tohtoria syntyä. "Aivan maar hyvin," vastasi tohtori, "helpostihan se käypi laatuhun." - "Mitä minun tuota varten tulee tehdä?" kysyi talonpoika. "Osta ensiksi itselles aapiskirja semmoinen, jonka ensimmäisellä sivulla kukko korskeilee: myy vankkuris ja molemmat härkäsi sekä hanki itselles sopivia vaatteita ja muita tohtoriuteen kuuluvia kaluja; kolmanneksi maalauta kyltti, jossa on sanat: 'minä Tohtori Kaikkitietävä olen,' ja naulaa se asuntos oven päälle." Talonpoika teki kaikki, mitä hänelle oli neuvottu. Kun hän sitten hiukan oli tohtoroinnut, vaikkei suinkaan juuri sanottavan paljoa, varastettiin rahoja koko joukko eräältä rikkaalta, mahtavalta herralta. Tälle nyt kerrottiin, että eräässä kylässä asui tohtori Kaikkitietävä, joka kyllä piankin saisi selville, minne rahat olivat joutuneet. Herra sentähden käski valjastaa hevoset vaunujen eteen ja läksi tuonne kylähän sekä kysyi, perille saavuttuansa, tuolta mieheltä, oliko hän tohtori Kaikkitietävä. "Olen kuin olenkin." - "Pyytäisin teitä tulemaan meille ja toimittamaan varastetut rahani minulle takaisin." - "Noh tulen kyllä, mutta Katri vaimoseni pitää myöskin pääsemän mukahamme." Tähän suostui herra sekä käski molempain mennä vaunuihin istumaan, ja kaikin he yhdessä läksivät. Kun sitten tuonne aatelis-kartanoon tulivat, oli ruoka-pöytä valmihina ja tohtoria pyydettiin ensiksi aterioitsemaan. "Syömpä mielellänikin, mutta Katri vaimoseni pitää myöskin pöytähän laskettaman," sanoi ukko ja meni vaimoinensa istumaan pöydän päähän. Kun nyt ensimmäinen palvelia huonehesen astui kantaen oikein oivallista ruokaa vadillisen, tuuppasi talonpoika vaimoansa kylkeen ja sanoi: "tuo oli ensimmäinen," noilla sanoillaan tarkoittaen sitä, että siinä tuli ensimmäisen ruoka-lajin tuoja. Mutta palvelia luuli tohtorin ajatellehen: "tuo tuossa on ensimmäinen varas," ja koska nyt todellakin näin oli laita, hän kovaan tuskahan joutui ja sanoi, salista palattuaan, kumppaneillensa: "tohtori tuolla tietää kaikki, ja me vielä pahaankin pulaan pällähdämme! sanoipa hän, että minä olin ensimmäisenä." Toinen ei ollenkaan tahtonut mennä sisälle, mutta hänen toki täytyi. Kun hän sitten vateinensa salihin ennätti, talonpoika vaimoansa kylkeen nyhjäsi sanoen: "kas Katriseni! tuo on toinen." Samoin, kuin äskeinenkin, tämä palvelia pahasti säikähti ja läksi ulos kiiruimman kautta. Kolmannen ei käynyt paremmin, sillä ukko taas sanoi: "noh Katri! tuo on kolmas." Neljännen täytyi saliin tuoda kannella peitetty astia, ja isäntä kehoitti tohtoria näyttämään taitoansa sekä arvaamaan, mitä tuolla kannen alla piili, mutta olipa siinä krapuja eli äyriäisiä. Talonpoika nyt astiaa katseli eikä ymmärtänyt, miten hän tästä pulasta pääsisi, sekä huo'ahti: "voi minua 'Äyriäis'-parkaa!" Tämän kuultuansa isäntä huusi; "siinäpä se! hän tuon tiesi ja tietää siis varmaankin myös, missä rahani ovat."
Mutta palvelia vasta oikein hätä-hikehen joutui ja iski tohtorille silmää, että hän pikimmältään tulisi ulos salista. Tämän myös tultua he hänelle kaikki neljä tunnustivat varastaneensa rahat; he vakuuttivat halusta tahtovansa antaa kaikki takaisin sekä tohtorille vielä päälliseksi aika summan, jollei hän heitä saattaisi ilmi; muutoimpa muka tämä seikka heidän kaulaansa kysyisi. Sitten he hänen veivät sinne, missä rahat olivat kätkössä. Tähän tohtori oli tyytyväinen, palasi salihin, meni taas istumaan muijansa viereen ja sanoi: "herra hyvä! minä nyt kirjastani tahdon hakea, mihin on rahanne kätketty." Mutta viides palvelia uunihin kapusi saadaksensa kuulla, tietäisikö tohtori muuta mitään. Tämä pöydän päässä istui ja aukaisi aapiskirjansa, käänteli sen lehtiä sekä haki kukkoa. Koska ei nyt ukko sitä kohta saanut löydetyksi, tiuskasi hän: "sinä siellä kuitenkin olet, ja täytyy kuin täytyykin, sinun myös tulla ulos." Silloin uunissa olia luuli itseänsä tarkoitetuksi ja pujahti pelästyksissänsä sieltä pois, huutaen: "tuo mies tietää kaikki!" Nyt Tohtori Kaikkitietävä näytti isännälle, missä rahat olivat, mutta eipä sanonut, kuka net oli varastanut, sai palkaksi paljon rahaa kummaltakin puolelta ja tuli mainioksi mieheksi.