Den dovneste


Kolme laiskuria


Der var engang en konge, som havde tre sønner. Han holdt lige meget af dem alle tre og vidste derfor ikke, hvem der skulle arve riget efter ham. Da han lå på sit dødsleje kaldte han på dem og sagde: "Nu skal jeg fortælle jer, hvad jeg har bestemt. Den af jer, der er den dovneste skal være konge efter min død." - "Så bliver det mig," sagde den ældste, "for jeg er så doven, at når jeg vil gå i seng, og der falder en dråbe ned i mit øje, gider jeg ikke engang lukke det for at falde i søvn." - "Nej, det bliver mig," sagde den anden, "for jeger så doven, at når jeg sidder ved ilden for at varme mig, gider jeg ikke trække benene tilbage, selv om mine hæle skulle brænde." - "Det bliver nu alligevel mig," sagde den tredie, "for jeg er så doven, at jeg ikke engang gider skære strikken over, når jeg var klynget op i galgen, selv om en rakte mig en kniv." - "Du er den dovneste," sagde kongen, "riget er dit."
Eräällä kuninkaalla oli kolme poikaa, jotka kaikki olivat hänelle yhtä rakkaita, eikä hän tietänyt, kenenkä hän heistä määräisi tulemaan kuninkaaksi hänen kuoltuaan. Tunnettuaan kuoleman-hetkensä lähestyvän kutsui hän vuoteensa ääreen kaikki poikansa ja sanoi heille: "rakkaat lapseni! minulla on teille jotakin sanottavaa, jota tarkoin olen miettinyt: joka teistä laiskin lienee, hän on kuninkaaksi pääsevä minun kuoltuani." Silloin vastasi vanhin: "isä kulta! minumpa siis on valtakunta, sillä minä niin laiska olen, että kun maata panen ja minua nukuttaa, en viitsi silmiäni ummistaa, en, vaikka niihin tomua tuoksutettaisiin." Toinen sanoi: "isäni! minun on valtakunta, sillä minä olen niin laiska, että kun lieden edessä istun lämmittelemässä, annan ennen kanta-pääni palaa, kun viitsin koipiani vetää kuumasta poijes." Kolmas taas vakuutti: "minun maar on valtakunta, sillä minä vasta laiska olen: vaikka minua ai'ottaisiin hirttää ja nuora jo olisi kaulassani, mutta joku kurkoittaisi minulle terävän veitsen, jolla saattaisin nuoran katkaista, niin tottapa ennen jättäisin itseni hirtettäväksi, kuin nostaisin kättäni, veistä ottaakseni." Tämän kuultuansa päätti isä: "sinäpä laiskuudessa etevin! sinun pitää kuninkaaksi pääsemän."