De sterrendaalders


Tähtitaalerit


Er was eens een klein meisje; haar vader en haar moeder waren gestorven, en ze was zo arm dat ze niet eens een kamertje had om in te wonen, en ook geen bedje meer om in te slapen, en eindelijk helemaal niets meer dan de kleren die ze aanhad en een stukje brood in haar hand, dat een medelijdende ziel haar had gegeven. Maar ze was lief en vroom. En omdat ze zo door iedereen verlaten was, trok ze, in vertrouwen op de goede God, de wereld in.
Oli ennen aikaan tyttö pikkarainen, jonka isä ja äiti olivat Manalaan muuttaneet, jättäen lapsi parkansa niin köyhäksi, ettei hänellä enään ollut mökkistäkään asunnoksensa, ei vuodetta, mihinkä olisi levolle laskenut, eikä edes mitään muuta, paitsi net vaatteet, jotka olivat hänen yllänsä, sekä leipä-palanen, jonka oli eräs armelias ihminen hänelle antanut. Mutta tyttö oli hyvä ja hurskas. Ja koska koko mailma näin oli hänen hylännyt, läksi hän mieron tietä astumaan, vahvasti luottaen Jumalan laupiutehen.

Een arme man kwam haar tegen, en hij zei: "Och, geef me toch wat eten, ik heb zo'n honger." Ze gaf hem het hele stuk brood en zei: "Ik hoop dat Gods zegen erop rust," en ze ging weer verder. Toen kwam een kind en dat huilde en zei: "Ik heb zo'n kou op mijn hoofd, geef me iets om op te zetten." Toen nam ze haar mutsje af en gaf dat aan het kind. En toen ze nog een eind gegaan was, kwam er weer een kind aan en dat had geen bloesje aan en het had het zo koud en toen gaf ze het hare weg; en nog verder vroeg iemand om haar rokje, en dat deed ze ook uit en gaf het weg. Eindelijk kwam ze in een groot bos, en 't was al donker geworden en toen kwam er nog iemand en vroeg om een hemd en het vrome meisje dacht: "Het is toch donkere nacht, niemand ziet er iets van, je kunt het hemd best weggeven," en ze trok haar hemd uit en gaf dat ook weg.
Silloin tuli häntä vastaan köyhä mies, joka sanoi: "oi anna minulle syötävää riikusen, minun on kova nälkä!" Tyttö hänelle antoi leivän-palansa, lausuen: "Jumala tämän siunatkoon," ja jatkoi taas matkaansa. Sitten hän tapasi lapsen, joka valittaen virkkoi: "päätäni kovin viluttaa, anna minulle sen peitteheksi jotakin." Silloin tyttö otti päästänsä huivin ja lahjoitti lapselle tuon. Mutta kun hän oli vähän matkaa kulkenut, tuli taaskin lapsi, jolla ei takkia ollut ja joka oli aivan viluissansa; tälle tyttö antoi liivinsä; ja kappaleen matkan päästä häntä vieläkin kohtasi yksi, joka häneltä hametta pyysi, ja senkin tyttönen antoi yltänsä. Viimein hän juuri pimeän tullessa joutui suureen metsään. Silloin hänen luoksensa vielä tuli lapsi, joka paitaa pyysi. Tuo hellä-sydämminen tyttö itseksensä ajatteli: "onhan nyt jo niin pilkko pimeä, ettei kukaan minua enään näe, minun kyllä, sopii antaa paitani tuolle raukalle," ja riisuipa paitansa sekä antoi senkin pois.

En toen ze zo stond en helemaal niets meer aan had, vielen er opeens sterren uit de hemel, en dat waren niets dan harde blanke daalders, en al had ze net haar hemd weggegeven, toch had ze een nieuw aan, en dat was van het allerfijnste linnen. Toen raapte ze alle daalders bij elkaar en was rijk voor de rest van haar leven.
Ja kun hän siinä siis kaiken puuttehessa seisoi vallan verhotoinna, putosi äkki-arvaamata taivaan tähdet alas maahan, muuttuen kiiltäviksi markoiksi, ja hän sen karkean paidan sijasta, jonka oli lapselle lahjoittanut, nyt yllänsä huomasi uuden, joka oli hienointa palttinaa. Sitten hän kaikki markat kokosi ja oli nyt rikas koko elin-ajaksensa.