SUOMI

Punahilkka

DEUTSCH

Rotkäppchen


Olipa muinoin pieni suloinen tyttö; tätä rakasti jokainen, joka hänen näki, mutta enimmän kuitenkin iso-äiti, joka lapselle aina anteli jos jotakin. Kerta hän hänelle lahjoitti punaisesta sametista tehdyn lakin, ja koska se oli sievän mukava eikä tyttö enään tahtonut muuta lakkia panna päähänsä, ruvettiin häntä nyt kutsumaan 'Punahilkka'. Sanoipa sitten kerta hänelle äiti: "tule, Punahilkkaseni, tuossa kakkua palanen ja viiniä potillinen, vienet iso-äidille; hän on kipeänä, heikkona, ja antimes häntä on virvoittava. Mutta käytä itses kauniisti ja kohteliaasti, älä kohta tupaan tultuas joka nurkkahan kurkistele äläkä unhoita sanoa 'hyvää huomenta.' Kulje myöskin siivosti äläkä polulta poikkea, muuten lankeet ja potti särkyy; silloin ei iso-äiti mitään saisi."
Es war einmal ein kleines süßes Mädchen, das hatte jedermann lieb, der sie nur ansah, am allerliebsten aber ihre Großmutter, die wusste gar nicht, was sie alles dem Kinde geben sollte. Einmal schenkte sie ihm ein Käppchen von rotem Samt, und weil ihm das so wohl stand, und es nichts anders mehr tragen wollte, hieß es nur das Rotkäppchen. Eines Tages sprach seine Mutter zu ihm: "Komm, Rotkäppchen, da hast du ein Stück Kuchen und eine Flasche Wein, bring das der Großmutter hinaus; sie ist krank und schwach und wird sich daran laben. Mach dich auf, bevor es heiß wird, und wenn du hinauskommst, so geh hübsch sittsam und lauf nicht vom Wege ab, sonst fällst du und zerbrichst das Glas, und die Großmutter hat nichts. Und wenn du in ihre Stube kommst, so vergiss nicht guten Morgen zu sagen und guck nicht erst in allen Ecken herum!"


Punahilkka äidilleen kätensä kurotti sekä lupasi kaikki hyvin toimittaa. Mutta iso-äiti metsässä asui, kylästä puolen tunnin matkan päässä. Kun sitten Punahilkka oli metsään ennättänyt, tuli susi häntä vastaan. Mutta tyttö ei tietänyt, mitenkä häijy tuo eläin, eikä sitä ollenkaan pelännyt. "Hyvää päivää, Punahilkkaseni," peto lausui. "Paljon kiitoksia, susi kulta." - "Minne nyt, Punahilkka. näin varahin?" - "Iso-äitini luoksi." - "Mitäs tuolla vyö-liinas alla kannat?" - "Kakkua ja viiniä; meillä eilen leivottiin, ja minä nyt kipeälle, heikolle iso-äidilleni hiukan lämpimäisiä vien, tuo hänelle varmaankin hyvää tehnee ja häntä vähän virkistänee." - "Missä, tyttöseni, iso-äitisi asuu?" - "Jos metsää vielä kuljet runsaan neljänneksen tunnin matkan, näet hänen huonehensa; se siinä seisoo kolmen ison tammen suojassa ja ala-puolella pähkinäpensaat, kyllähän jo tiedät," vastasi Punahilkka. Susi itseksensä ajatteli: "tuo nuori, hempeä tyttö vasta oikea maku-pala, hän toki paremmalta maistunee, kuin akka ikä-kulu; nyt viekkautta vaaditaan, jotta sinun kävisi saada molemmat kaapatuksi." Se nyt kappaleen aikaa Punakertun rinnalla tassutteli ja sanoi sitten: "katsahda kerrankin, tyttöseni, noihin kauneihin kukkasiin, joita täällä joka taholla kasvaa! Miksi et hiukkaakaan kurkistele ympärilles? Luulempa jo, ett'et ollenkaan kuule, mitenkä lintuset suloisesti laulelevat! Astuskelethan sinä siinä ajatuksissas, juuri-kuin olisit kouluun menossa, ja ompa kuitenkin täällä ulkona metsässä oikein ihanan ihanaa."
"Ich will schon alles richtig machen," sagte Rotkäppchen zur Mutter, und gab ihr die Hand darauf. Die Großmutter aber wohnte draußen im Wald, eine halbe Stunde vom Dorf. Wie nun Rotkäppchen in den Wald kam, begegnete ihm der Wolf. Rotkäppchen aber wusste nicht, was das für ein böses Tier war, und fürchtete sich nicht vor ihm. "Guten Tag, Rotkäppchen!" sprach er. "Schönen Dank, Wolf!" - "Wo hinaus so früh, Rotkäppchen?" - "Zur Großmutter." - "Was trägst du unter der Schürze?" - "Kuchen und Wein. Gestern haben wir gebacken, da soll sich die kranke und schwache Großmutter etwas zugut tun und sich damit stärken." - "Rotkäppchen, wo wohnt deine Großmutter?" - "Noch eine gute Viertelstunde weiter im Wald, unter den drei großen Eichbäumen, da steht ihr Haus, unten sind die Nusshecken, das wirst du ja wissen," sagte Rotkäppchen. Der Wolf dachte bei sich: Das junge, zarte Ding, das ist ein fetter Bissen, der wird noch besser schmecken als die Alte. Du musst es listig anfangen, damit du beide schnappst. Da ging er ein Weilchen neben Rotkäppchen her, dann sprach er: "Rotkäppchen, sieh einmal die schönen Blumen, die ringsumher stehen. Warum guckst du dich nicht um? Ich glaube, du hörst gar nicht, wie die Vöglein so lieblich singen? Du gehst ja für dich hin, als wenn du zur Schule gingst, und ist so lustig haussen in dem Wald."


Nytpä Punahilkka ympärillensä katsahti, ja nähdessään, miten auringon-säteet puitten välissä välähtelivät sekä kuinka kaikkialla mitä ihanimpia kukkia kasvoi kosolta, juolahti hänen mieleensä: "entä jos iso-äidille noukkisin kauniin kukkas-kimpun, se häntä ilahuttaisi; ompa vielä aamu varahinen, kyllähän minä sentään ajoissa ehdin perille," ja nytpä hän metsään juoksi kukkasia poimimaan. Ja yhden poimittuansa näki hän tuolla vähän matkan päässä kasvavan vielä kauniimman sekä riensi sitä kohden, joutuen täten yhä edemmäksi metsähän. Mutta susi suoraa päätä juosta jolkutteli iso-äidin huoneelle ja kolkutti ovea. "Kuka tuolla ulkona?" - "Täällä Punahilkka, joka sinulle kakkua ja viiniä tuopi, aukase ovi." - "Vedä vain kääkästä," huusi iso-äiti, "minä sairaana makaan enkä pääse nousemaan." Susi kääkästä veti, astui huonehesen ja tallusteli, sanaakaan sanomata, suorastaan iso-äidin vuoteen vierehen sekä söi hänet suuhunsa. Sitten se hänen vaatteensa otti, puki net yllensä, pani hänen myssynsä omaan päähänsä, laskihe vuoteelle maata ja veti uutimet eteen.
Rotkäppchen schlug die Augen auf, und als es sah, wie die Sonnenstrahlen durch die Bäume hin und her tanzten und alles voll schöner Blumen stand, dachte es: Wenn ich der Großmutter einen frischen Strauß mitbringe, der wird ihr auch Freude machen; es ist so früh am Tag, dass ich doch zu rechter Zeit ankomme, lief vom Wege ab in den Wald hinein und suchte Blumen. Und wenn es eine gebrochen hatte, meinte es, weiter hinaus stände eine schönere, und lief danach und geriet immer tiefer in den Wald hinein. Der Wolf aber ging geradewegs nach dem Haus der Großmutter und klopfte an die Türe. "Wer ist draußen?" - "Rotkäppchen, das bringt Kuchen und Wein, mach auf!" - "Drück nur auf die Klinke!" rief die Großmutter, "ich bin zu schwach und kann nicht aufstehen." Der Wolf drückte auf die Klinke, die Türe sprang auf und er ging, ohne ein Wort zu sprechen, gerade zum Bett der Großmutter und verschluckte sie. Dann tat er ihre Kleider an, setzte ihre Haube auf, legte sich in ihr Bett und zog die Vorhänge vor.


Punahilkka sillä aikaa oli juoksennellut kukkasia hakemassa, ja kun hänelle niitä oli karttunut niin paljon, ett'ei enempää saanut kannetuksi, muistui hänen mieleensä iso-äiti, ja hän läksi taas tämän tupaa kohden tipsuttelemaan. Perille tultuansa hän sitä kummasteli, että ovi auki oli, ja tupahan astuttuaan tuntui hänestä niin oudolta, että hän itsekseen ajatteli: "voi kamalaa, mikä tuska minua tänään vaivaa! olenhan minä aina ennen oikein hyvin viihtynyt iso-äidin luona." Hän "hyvää huomenta" sanoi, mutta eipä vastausta saanut. Sitten hän vuoteen äärelle astui ja lykkäsi uutimet pois edestä; siinä iso-äiti makasi, myssy silmillä ja kovin kummallisen näköisenä. "Voi mummo kultaseni, miten teidän korvanne ovat pitkiksi venyneet!" - "Paremminhan puhettasi nyt saatan kuulla." - "Voi mummoseni, miten silmänne ovat suuriksi tulleet!" - "Selvemminhän saan sinut nähdyksi." - "Voi muori armas, kovinhan isoiksi teidän kätenne ovat kasvaneet!" - "Paremmimpa nyt käy sinua kouraseminen." - "Mutta mummo kulta, hirveän leveäksi suunne on muuttunut." - "Sukkelammin sinä sinne suikahdat." Ja tämän sanottuansa susi vuoteelta hypähti sekä nielasi kitaansa Punahilkka paran.
Rotkäppchen aber, war nach den Blumen herumgelaufen, und als es so viel zusammen hatte, dass es keine mehr tragen konnte, fiel ihm die Großmutter wieder ein, und es machte sich auf den Weg zu ihr. Es wunderte sich, dass die Tür aufstand, und wie es in die Stube trat, so kam es ihm so seltsam darin vor, dass es dachte: Ei, du mein Gott, wie ängstlich wird mir's heute zumut, und bin sonst so gerne bei der Großmutter! Es rief: "Guten Morgen," bekam aber keine Antwort. Darauf ging es zum Bett und zog die Vorhänge zurück. Da lag die Großmutter und hatte die Haube tief ins Gesicht gesetzt und sah so wunderlich aus. "Ei, Großmutter, was hast du für große Ohren!" - "Dass ich dich besser hören kann!" - "Ei, Großmutter, was hast du für große Augen!" - "Dass ich dich besser sehen kann!" - "Ei, Großmutter, was hast du für große Hände!" - "Dass ich dich besser packen kann!" - "Aber, Großmutter, was hast du für ein entsetzlich großes Maul!" - "Dass ich dich besser fressen kann!" Kaum hatte der Wolf das gesagt, so tat er einen Satz aus dem Bette und verschlang das arme Rotkäppchen.


Saatuaan himonsa tyydytetyksi susi taas vuoteelle oikoilemaan, ja nukkuipa se heti sekä rupesi kovin kuorsaamahan. Siitä metsästäjä juuri osasi ohitse kulkea ja arveli itseksensä: "kamalastihan tuo vanha rouva tuolla kuorsaa, pitää maar minun mennä katsomaan, vaivaako häntä mikään." Tämä siis tupaan poikkesi ja näkipä, vuotehen viereen päästyänsä, siellä suden makaavan. "Jopa jo viimeinkin jouduit tavattaviini, sinä harmaa-pää vanhus," hän virkahti, "olenhan kauan sinua hakenut." Nyt hän pyssyänsä juuri oli laukaisemaisillaan, mutta juolahtipa silloin hänen mieleensä, että susi ken-tiesi oli akan syönyt ja että häntä ehkä vielä kävisi pelastaminen, eikä ampunutkaan, vaan otti sakset sekä rupesi nukkuvalta sudelta mahaa leikkaamaan auki. Leikata tokasi sitten pari kertaa, jopa näkyi punainen lakki, ja vielä parin leikkauksen perästä tyttö vatsasta kopsahti huutaen: "voi! olempa kamalasti pelännyt, suden vatsassa vasta pimeä." Ja sitten myös vanha iso-äiti sieltä vähissä hengin kömpi. Mutta Punahilkka vilppaasti toi isoja kiviä; joita pistettiin suden vatsa täyteen, ja kun peto herättyänsä koetti tiehensä juosta, painoi kivet niin pahasti, että se kohta maahan vaipui sekä heitti henkensä.
Wie der Wolf seinen Appetit gestillt hatte, legte er sich wieder ins Bett, schlief ein und fing an, überlaut zu schnarchen. Der Jäger ging eben an dem Haus vorbei und dachte: Wie die alte Frau schnarcht! Du musst doch sehen, ob ihr etwas fehlt. Da trat er in die Stube, und wie er vor das Bette kam, so sah er, dass der Wolf darin lag. "Finde ich dich hier, du alter Sünder," sagte er, "ich habe dich lange gesucht." Nun wollte er seine Büchse anlegen, da fiel ihm ein, der Wolf könnte die Großmutter gefressen haben und sie wäre noch zu retten, schoss nicht, sondern nahm eine Schere und fing an, dem schlafenden Wolf den Bauch aufzuschneiden. Wie er ein paar Schnitte getan hatte, da sah er das rote Käppchen leuchten, und noch ein paar Schnitte, da sprang das Mädchen heraus und rief: "Ach, wie war ich erschrocken, wie war's so dunkel in dem Wolf seinem Leib!" Und dann kam die alte Großmutter auch noch lebendig heraus und konnte kaum atmen. Rotkäppchen aber holte geschwind große Steine, damit füllten sie dem Wolf den Leib, und wie er aufwachte, wollte er fortspringen, aber die Steine waren so schwer, dass er gleich niedersank und sich totfiel.


Nytpä oli mielissänsä nuot kaikki kolme; metsästäjä sudesta nahan nylki, iso-äiti söi kakun ja joipa myöskin viinin, jonka tyttö oli muassansa tuonut, sekä tointui taas terveeksi, mutta Punahilkka päätti: "enhän minä enään polulta juokse metsähän, jos on äitini minua kieltänyt."
Da waren alle drei vergnügt. Der Jäger zog dem Wolf den Pelz ab und ging damit heim, die Großmutter aß den Kuchen und trank den Wein, den Rotkäppchen gebracht hatte, und erholte sich wieder; Rotkäppchen aber dachte: Du willst dein Lebtag nicht wieder allein vom Wege ab in den Wald laufen, wenn dir's die Mutter verboten hat.





Kerrotaampa myöskin, että kerta, kun Punahilkka iso-äidille taas vei lämpymäisiä, toinen susi häntä puhutteli ja koetti houkutella polulta pois. Tyttö nyt kuitenkin oli varuillansa, astui suorastaan matkansa perille sekä kertoi iso-äidille, tavanneensa suden, joka kyllä "hyvää päivää," toivotti, mutta kovin ilkeästi hänehen tuijotti, "ja," lisäsi Punahilkka, "jollen olisi ankeaa tietä kulkenut, se varmaankin olisi minin syönyt." - "Aiai, joudu pian," sanoi iso-äiti, "pane ovi lukkuhun, ett'ei tuo tänne pääsisi." Vähän ajan päästä susi ovea koputti ja lausui: "laske sisälle, iso-äitiseni, minä, Punahilkka, sinulle maistiaisia tuon." Mutta huoneesta ei hiiskaustakaan kuulunut eikä ovea avattu. Peto nyt kerran kaksi tuvan ympäri hiipi sekä kapusi sitten katolle odottamaan, kunnes illalla tyttö kotia palaisi, jolloinka sen oli aikomus pujahtaa perään sekä pimeässä syödä hänet suuhunsa. Mutta iso-äiti huomasi, mitä sillä mielessä. Osuipa nyt huoneen vieressä olemaan tavattoman iso kivi-kaukalo, ja akka tytölle virkkoi: "eilen minä makkaraa keitin, mutta vesi jäi pataan; ota nyt, Punahilkkaseni, ämpäri sekä korjaa tuo liemi tuonne kaukaloon." Ja Punahilkka sitä sinne kantoi niin kau'an, kunnes kaukalo täpö täytehen tuli. Tuosta makea makkaranhaju suden sieramiin nousi; peto nyt nuuskielemaan, maata kohden kurkistelemaan, kunnes viimein pisti päänsä niin pitkälle, ett'ei se enään saanut itseään katolla pysytetyksi, vaan rupesi alas päin luiskahtamaan ja luistipa sitten luistamistansa suoraa päätä kaukaloon, että lotkahti, sekä upposi liemeen. Mutta Punahilkka iloisena kotia riensi eikä kukaan hänelle mitään pahaa tehnyt.
Es wird auch erzählt, dass einmal, als Rotkäppchen der alten Großmutter wieder Gebackenes brachte, ein anderer Wolf es angesprochen und vom Wege habe ableiten wollen. Rotkäppchen aber hütete sich und ging geradefort seines Wegs und sagte der Großmutter, dass es dem Wolf begegnet wäre, der ihm guten Tag gewünscht, aber so bös aus den Augen geguckt hätte: "Wenn's nicht auf offener Straße gewesen wäre, er hätte mich gefressen." - "Komm," sagte die Großmutter, "wir wollen die Türe verschließen, dass er nicht hereinkann." Bald danach klopfte der Wolf an und rief: "Mach auf, Großmutter, ich bin das Rotkäppchen, ich bring dir Gebackenes." Sie schwiegen aber und machten die Türe nicht auf. Da schlich der Graukopf etlichemal um das Haus, sprang endlich aufs Dach und wollte warten, bis Rotkäppchen abends nach Hause ginge, dann wollte er ihm nachschleichen und wollt's in der Dunkelheit fressen. Aber die Großmutter merkte, was er im Sinne hatte. Nun stand vor dem Haus ein großer Steintrog, Da sprach sie zu dem Kind: "Nimm den Eimer, Rotkäppchen, gestern hab ich Würste gekocht, da trag das Wasser, worin sie gekocht sind, in den Trog!" Rotkäppchen trug so lange, bis der große, große Trog ganz voll war. Da stieg der Geruch von den Würsten dem Wolf in die Nase. Er schnupperte und guckte hinab, endlich machte er den Hals so lang, dass er sich nicht mehr halten konnte, und anfing zu rutschen; so rutschte er vom Dach herab, gerade in den großen Trog hinein und ertrank. Rotkäppchen aber ging fröhlich nach Haus, und von nun an tat ihm niemand mehr etwas zuleide.





Vertailla kahta kieltä:













Donations are welcomed & appreciated.


Thank you for your support.