PORTUGUÊS

Pássaro-achado

SUOMI

Löytölintu


Houve, uma vez, um guarda-florestal, que foi caçar na floresta e, ao penetrar nela, ouviu choro de criança pequena. Seguiu em direção de onde vinha o choro e foi dar ao pé de uma grande árvore, em cima da qual, deitada nos galhos, estava uma criancinha. A mãe havia adormecido debaixo da árvore com o filhinho no colo e uma ave de rapina, avistando-o, desceu voando, agarrou-o com o bico e levou-o para o alto da árvore.
O guarda-florestal trepou na árvore e foi buscá-lo, e pensava: levá-lo-ás para casa e o criarás juntamente com a tua Leninha." Levou-o para casa e as duas crianças cresceram juntas. O menino que havia encontrado sobre a, árvore, e que fora roubado por uma ave de rapina, foi chamado Pássaro-achado. Pássaro-achado e Leninha amavam-se tanto e tanto, que se os separassem, cairiam na maior tristeza.
O guarda-florestal, porém, tinha uma velha cozinheira, a qual, uma tarde, pegou dois baldes e começou a baldear água; não uma vez, mais muitas vezes foi buscá-la na fonte, e Leninha, vendo isso, perguntou-lhe:
- Escuta aqui, velha Sana, para que trazes tanta água?
- Se não o contares a ninguém, eu te direi por que.
Lena prometeu não contar a ninguém e. então a cozinheira disse:
- Amanhã cedo, quando o guarda-florestal sair para caçar, ponho a ferver a água; quando estiver fervendo jogarei dentro Pássaro-achado para cozinhar.
Na manhã seguinte, o guarda-florestal levantou-se bem cedo e foi caçar; já tinha saído e as crianças ainda estavam na cama. Leninha então disse, em voz baixa, a Pássaro-achado:
- Se não me abandonares, eu também não te abandonarei.
- Nunca, jamais, - disse baixinho Pássaro-achado.
Então Leninha disse-lhe:
- Quero contar-te que, ontem à tarde, a velha Sana estava carregando água para dentro, muitos baldes de água; então, perguntei-lhe para que era; ela respondeu-me que mo diria se eu não o repetisse a ninguém; prometi-Ihe que não o repetiria a ninguém; então ela disse que, no dia seguinte, quando nosso pai fosse caçar, poria a água a ferver no tacho; quando estivesse fervendo, jogar-te-ia dentro para cozinhar-te. Levantemo-nos depressa, fujamos daqui.
As duas crianças levantaram-se, vestiram-se rapidamente e fugiram. Assim que a água começou a ferver, a cozinheira foi ao quarto buscar Pássaro-achado para jogá-lo no tacho. Mas, aproximando-se das camas, viu que as crianças já não estavam lá; então ficou com medo e disse de si para si: "O que direi ao guarda-florestal quando ele voltar e não encontrar mais as crianças? Depressa, depressa, é preciso correr atrás delas e apanhá-las!"
A cozinheira mandou que três criados fossem correndo em busca das crianças. Mas estas estavam sentadas à orla da floresta e, quando viram os criados que se aproximavam correndo, Leninha disse a Pássaro-achado:
- Se não me abandonares, eu também não te abandonarei.
- Nunca, jamais, - disse Pássaro-achado.
Leninha, então, disse-lhe:
- Transformemo-nos, tu em roseira e eu em uma rosinha.
Quando os três criados chegaram perto da floresta, não viram ninguém, nem sombra de menino, apenas uma roseira com uma rosinha e foram contar à cozinheira; esta ralhou com eles dizendo:
- Tolos, ingênuos, devíeis ter cortado a roseira, colher a rosa e trazê-la para casa; voltai depressa, ide buscá-la.
E, pela segunda vez, os criados tiveram que ir até à orla da floresta em busca dos meninos. Mas os meninos viram-nos de longe e Leninha disse:
- Se não me abandonares, eu também não te abandonarei.
- Nunca, jamais, - disse Pássaro-achado.
- Transformemo-nos, - disse Leninha, - tu em igreja e eu em lampadário.
Quando os três criados chegaram, não viram mais nada a não ser uma igreja com o lampadário dentro dela. Perguntaram uns aos outros:
- Que podemos fazer? É melhor voltar para casa.
Chegando em casa, a cozinheira perguntou-lhes se
haviam encontrado alguma coisa; eles explicaram nada ter encontrado senão uma igreja e dentro dela um lampadário.
- Tolos, - gritou muito zangada a cozinheira, - por quê não demolistes a igreja e não trouxeste aqui o lampadário?
A velha, então, resolveu ir com os três criados. Mas os meninos viram de longe os criados, atrás dos quais tropegava a cozinheira. Leninha disse:
- Pássaro-achado, se não me abandonares, eu também não te abandonarei.
- Nunca, jamais, - respondeu ele.
- Torna-te um lago e eu uma patinha dentro dele.
A cozinheira chegou, viu o lago e, deitada na margem dele, queria bebê-lo todo. Mas a patinha veio nadando depressa, com o bico puxou-a pelos cabelos para dentro da água e a velha bruxa morreu afogada.
As crianças, então, voltaram alegres e contentes para casa e, se não morreram, ainda estão felizes.
Oli muinoin metsän-vartia, joka metsälle meni, ja metsään tultuansa hän mielestänsä kuuli lapsen poraavan, hän tuota porun-ääntä kohden astui ja näkipä viimein korkean puun, jonka latvassa pieni tyttönen istui. Äitinensä tämä oli puun juurelle nukkunut ja peto-lintu havainnut äitinsä sylissä makaavan lapsen; lintu silloin oli sinne lentänyt, napannut noukkaansa lapsi paran sekä vienyt sen tuonne korkealle latvahan.

Metsän-vartia puuhun kiipesi ja toi sieltä alas lapsen, ajatellen: "tämän minä kotia vien ja tahdompa häntä Leenuni kumppanina kasvattaa." Hän siis kotihinsa vei tytön ja molemmat lapset sitten yhdessä kasvoivat. Mutta puusta löydetylle lapselle pantiin _Löytölintu_ nimeksi, koska lintu sen oli äidin helmasta vienyt. Löytölinnusta ja Leenusta oikein tuli ystävykset, ja jopa niin hellästi rakastivat toisiansa, että toinen, milloinka ei toista nähnyt, aina oli suruissansa.

Mutta metsän-vartialla oli vanha kyökki-piika, joka eräänä iltana rupesi kahdella ämpärillä vettä kantamaan, eikä hän ainoastaan yhtä kertaa käynyt kaivolla, vaan raahasi sieltä monta ämpärillistä. Leenu tämän näki ja kysyi: "kuuleppas vanha Sanna, miksi noin paljon vettä tupaan kannat?" - "Jollet sitä kenellekkään ilmoita, minä sinulle kyllä syyn selitän." Leenu silloin vakuutti, ett'ei hän ainoallekkaan ihmiselle tuota kertoisi, ja nytpä sanoi Sanna: "huomen-aamulla, kun on isäntä metsästämään lähtenyt, minä veden panen kiehumaan ja, kun se kattilassa kihisee kuumimmallansa, viskaan sinne keitettäväksi Löytölinnun."

Seuraavana aamuna metsän-vartia varahin nousi sekä läksi metsälle, ja hänen lähdettyänsä lapset vielä vuoteellaan makasivat. Silloin Leenu Löytölinnulle kuiskasi: "jollet sinä minua hylkää, minä en sinusta luovu." Löytölintu vastasi: "en nyt enkä koskaan." Tuohon lausui Leenu: "tiedänhän sinulle ilmoittaa tärkeän asian; eilen illalla vanha Sanna vettä tupahan kantoi monta ämpärillistä, ja kysyttyäni, mitä tuo tiesi, sain vastaukseksi, että hän kyllä sen selittäisi, jos minä puolestani lupaisin, ett'en tuota kellekkään kertoisi. Tähän minä vastasin, ett'en sitä suinkaan ainoallekkaan ihmiselle ilmoittaisi, ja silloin Sanna sanoi aikovansa aamulla varahin, isän mentyä metsästämään, kuumaksi kiehuttaa vettä kattilallisen sekä sitten syöstä sinut sinne keitettäväksi. Mutta nyt vilppaasti vuoteelta vaatteihin, ja sitten yhdessä kiiruusti rientäkäämme täältä pois."

Molemmat lapset siis kohta nousivat, pukivat vaatteensa ylleen sekä juoksivat tiehensä. Kun sittemmin kattilassa vesi oli kiehumaan ruvennut, meni kyökki-piika makuu-kamariin, noutaaksensa Löytölintua vesi-pataan viskattavaksi. Mutta kun hän huonehesen tultuansa vuoteen äärehen astui, oli sieltä molemmat lapset poissa; hän silloin kamalaan tuskaan joutui ja mutisi itseksensä: "mitähän nyt puolustuksekseni keksin, kun isäntä kotia tulee ja näkee, että lapset ovat kadonneet? Kiiruusti vain heitä hakemaan, ehkä vielä käypi löytäminen."

Silloin kyökki-piika kolme renkiä liikkeelle lähetti hakemaan lapsia. Mutta nämät metsän rinteellä istuivat, ja kun kaukaa näkivät hakiain heitä kohden juoksevan, sanoi Leenu Löytölinnulle: "jollet sinä minua hylkää, minä en sinusta luovu." Löytölintu vastasi: "en nyt enkä koskaan." Silloin lausui Leenu: "muuttuos sinä ruusu-pensaaksi ja minusta tuohon pensahasen ruusu tulkoon." Kun sitten nuot kolme renkiä metsiin rinteelle ennätti, ei siellä muuta ollut mitään kuin ruusu-pensas ja siinä ruusu-kukkanen, mutta eipä lapsia missään näkynyt. He silloin sanoivat: "eihän täällä hakemisesta kostu," sekä menivät kotia ja kertoivat kyökki-piialle, ett'eivät siellä ensinkään ollehet muuta nähneet, kuin ainoastaan ruusu-pensahan ja siinä ruususen. Tästä heitä vanha kyökki-piika torumaan: "te senkin tolvanat! teidän olisi pitänyt hakata pensas poikki sekä taittaa siitä tuo ruusu ja tuoda se tänne kotia; vilppaasti sinne takaisin tuota tekemään!" Heidän siis täytyi toistamiseen lähteä hakuu-retkelle. Mutta lapset jo kaukaa näkivät heidän tulevan, ja lausuipa silloin Leenu: "Löytölintuseni! jollet sinä minua hylkää, en minäkään sinusta luovu." Tähän Löytölintu vastasi: "en nyt enkä koskaan." Sanoi siihen Leenu: "muuttuos sinä siis kirkoksi ja minusta tuonne kirkkohon kruunu tulkoon." Kun sitten nuot kolme renkiä sinne saapui, eipä siellä muuta kuin kirkko ja kirkossa kruunu. He sentähden keskenänsä puhuivat: "mitähän meidän täällä tekemistä! palatkamme takaisin kotia." Kun sitten olivat kotihin tulleet, kysyi kyökki-piika, löysivätkö mitään, johonka rengit vastasivat, ett'eivät tuolla muuta nähneet, kuin kirkon, jossa oli kruunu. "Te vasta pöllö-päiset!" kyökki-piika tähän tiuskasi, "miksi ette kirkkoa hajoittaneet ja kruunua tänne tuoneet." Nyt vanha Sanna itse läksi liikkeelle, ottaen mukahansa nuot kolme renkiä, sekä meni lapsia hakemaan. Mutta nämät kaukaa näkivät renkien tulevan, sekä kyökki-piian heidän perässänsä vaapustelevan. Leenu silloin lausui: "Löytölintu kulta! jollet sinä minua hylkää, en minäkään sinusta luovu." Vastasipa Löytölintu: "en nyt enkä koskaan." Virkkoi tuosta Leenu: "muuttuos sinä lammikoksi ja minusta tulkoon suorsa lammikkoon." Kun sitten kyökki-piika sinne tultuansa lammen näki, hän polvillensa kyykistyi, aikoen juoda sen kuiville. Mutta suorsa vikkelästi tuli uiden, tarttui noukallaan hänen hiuksiinsa sekä veti hänet vetehen; ja sinne tuo akka ilkeä hukkui. Lapset sitten ihan iloissansa kotia menivät yhdessä, ja siellä he vieläkin elävät, jolleivät jo ole kuolleet.




Comparar duas línguas:













Donations are welcomed & appreciated.


Thank you for your support.