Auf eine Zeit ging das Hühnchen mit dem Hähnchen in den Nußberg, und sie machten miteinander aus, wer einen Nußkern fände, sollte ihn mit dem andern teilen. Nun fand das Hühnchen eine große große Nuß, sagte aber nichts davon und wollte den Kern allein essen. Der Kern war aber so dick, daß es ihn nicht hinunterschlucken konnte und er ihm im Hals stecken blieb, daß ihm angst wurde, es müßte ersticken. Da schrie das Hühnchen 'Hähnchen, ich bitte dich lauf, was du kannst, und hol mir Wasser, sonst erstick ich.' Das Hähnchen lief, was es konnte, zum Brunnen und sprach 'Born, du sollst mir Wasser geben; das Hühnchen liegt auf dem Nußberg, hat einen großen Nußkern geschluckt und will ersticken.' Der Brunnen antwortete 'lauf erst hin zur Braut und laß dir rote Seide geben.' Das Hähnchen lief zur Braut 'Braut, du sollst mir rote Seide geben: rote Seide will ich dem Brunnen geben, der Brunnen soll mir Wasser geben, das Wasser will ich dem Hühnchen bringen, das liegt auf dem Nußberg, hat einen großen Nußkern geschluckt und will daran ersticken.' Die Braut antwortete 'lauf erst und hol mir mein Kränzlein, das blieb an einer Weide hängen.' Da lief das Hähnchen zur Weide und zog das Kränzlein von dem Ast und brachte es der Braut, und die Braut gab ihm rote Seide dafür, die brachte es dem Brunnen, der gab ihm Wasser dafür. Da brachte das Hähnchen das Wasser zum Hühnchen, wie es aber hinkam, war dieweil das Hühnchen erstickt, und lag da tot und regte sich nicht. Da ward das Hähnchen so traurig, daß es laut schrie, und kamen alle Tiere und beklagten das Hühnchen; und sechs Mäuse bauten einen kleinen Wagen, das Hühnchen darin zum Grabe zu fahren; und als der Wagen fertig war, spannten sie sich davor, und das Hähnchen fuhr. Auf dem Wege aber kam der Fuchs 'wo willst du hin, Hähnchen?' 'Ich will mein Hühn chen begraben.' 'Darf ich mitfahren?'
'Ja, aber setz dich hinten auf den Wagen, vorn könnens meine Pferdchen nicht vertragen.'
Da setzte sich der Fuchs hintenauf, dann der Wolf, der Bär, der Hirsch, der Löwe und alle Tiere in dem Wald. So ging die Fahrt fort, da kamen sie an einen Bach. 'Wie sollen wir nun hinüber?' sagte das Hähnchen. Da lag ein Strohhalm am Bach, der sagte 'ich will mich quer darüberlegen, so könnt ihr über mich fahren.' Wie aber die sechs Mäuse auf die Brücke kamen, rutschte der Strohhalm aus und fiel ins Wasser, und die sechs Mäuse fielen alle hinein und ertranken. Da ging die Not von neuem an, und kam eine Kohle und sagte 'ich bin groß genug, ich will mich darüberlegen, und ihr sollt über mich fahren.' Die Kohle legte sich auch an das Wasser, aber sie berührte es unglücklicherweise ein wenig, da zischte sie, verlöschte und war tot. Wie das ein Stein sah, erbarmte er sich und wollte dem Hähnchen helfen, und legte sich über das Wasser. Da zog nun das Hähnchen den Wagen selber, wie es ihn aber bald drüben hatte, und war mit dem toten Hühnchen auf dem Land und wollte die andern, die hintenauf saßen, auch heranziehen, da waren ihrer zuviel geworden, und der Wagen fiel zurück, und alles fiel miteinander in das Wasser und ertrank. Da war das Hähnchen noch allein mit dem toten Hühnchen, und grub ihm ein Grab und legte es hinein, und machte einen Hügel darüber, auf den setzte es sich und grämte sich so lang, bis es auch starb; und da war alles tot.
Kukko ja kana pieni menivät muinoin yhdessä pähkinä-vuorelle ja päättivät keskenänsä, että kumpi vain ensiksi pähkinän löytäisi, hän siitä kumppanillensa jakaisi toisen puolen. Kana pian löysikin oikein tavattoman suuren pähkinän, mutta eipä tuosta mitään hiiskunutkaan, vaan tahtoi yksin syödä kaiken. Mutta tuopa oli niin suuri, ett'ei hän saanut sitä nieltyksi, vaan se kurkkuun istui, ja tästäpä nyt kana pelkäämähän, että ehkä tukehtuisi. Hän siis hätääntyneenä huusi: "kukko rakas; juokse, minkä suinkin jaksat, minulle vettä noutamaan, sillä muuten varmaankin tukehdun." Kukko lähti pötkimään kaivolle ja sanoi sinne ennätettyänsä: "kaivo kulta! anna minulle vettä! kanaseni pähkinä-vuorella makaa, hän on saanut suuren pähkinän kurkkuunsa ja ompi tukehtumaisillansa." Kaivo vastasi: "juokse ensin morsiamen luoksi sekä tuo sieltä punaista silkki-lankaa." Kukko morsiamen tykö juoksi ja sanoi sitten hänelle: "anna, kiltti morsian, minulle punaista silkki-lankaa! langan annan kaivolle, kaivo minulle vettä antaa ja veden minä kannan kanaselleni, joka pähkinä-vuorella makaa; hän on suuren pähkinän kurkkuunsa saanut sekä on nyt tukehtumaisillaan." Morsian vastasi: "juokse ensin noutamaan pikku kiehkuraani, joka jäi paju-pensahasen riippumaan." Nyt kukko pensaalle juoksi, otti oksalta kiehkuran ja toi sen morsiamelle, morsian antoi kukolle silkki-langan, langan vei kukko kaivolle ja kaivo hänelle antoi vettä. Kukko nyt veden kantoi kanallensa, mutta tuopa oli jo tukehtumaan ehtinyt ennen, kuin kukko perille pääsi, ja makasi nyt siinä liikahtamata, ihan hengetönnä. Tätäpä kukko niin kovasti suri, että se ääneensä itkemään rupesi, ja kaikki elävät tulivat kanan kovaa onnea surkuttelemaan; kuusi pientä hiirtä rakensi vähäiset vaunut, joissa kana oli haudalle vietävä, ja kun vaunut oli valmiiksi saatu, hiiret valjaihin menivät ja itse kukko istui ajajaksi. Mutta tiellä heitä kettu kohtasi. "Minne matkasi, kukko hyvä?" - "Minä kanaani menen hautaamaan." - "Suvaitsetko minun tulla mukahasi?"
"Tule, mutta taakse istu,
täällä sinä liioin painat."
täällä sinä liioin painat."
Kettu nyt meni istumaan vaunujen ta'an ja sitten sinne vielä tuli susi, karhu, hirvi, jalopeura ja kaikkia metsän eläviä. Näin nyt kelpo vauhtia mentiin eteen-päin, kunnes tultiin erään puron rannalle. "Mitenkä tästä ylitse pääsemme?" huudahti kukko. Siellä puron reunalla makasi oljen-korsi, joka sanoi: "minä sillaksi laskeun puron poikki, jotta saatatte ylitseni ajaa." Mutta kun nuot kuusi hiirtä tuli sillalle, luikahti niitten alta korsi, vaipuen vetehen, ja hiiret myöskin putosivat sinne sekä hukkuivat kaikki. Oltiimpa nyt taaskin pahassa pulassa, mutta nytpä hiili tuli apuansa tarjoamaan sanoen: "minähän laskeun virran poikki, että pääsette ylitseni toiselle puolelle." Sen hiili nyt tekikin, mutta kovaksi onneksi vesi siihen koski hiukkasen, josta se kihisten sammui ja kuoli. Kun kivi tämän havaitsi, tuon tuli kukko raukkaa sääli, ja se nyt laskeutui veden poikki. Silloin kukko itse meni vaunuja vetämään, mutta kun hän toiselle rannalle piankin päästyänsä oli kedolle laskenut kana vainajan ja sitten sinne koetti hinata myöskin noita toisia, jotka vaunujen takana istuivat, tämä hänelle liian raskaaksi kävi, kovin monta kun siinä oli painamassa, vaunut nyt takaisin vyöryivät ja niissä oliat toinen toisensa päällitse putosivat vetehen sekä hukkuivat kaikin. Kukko siis jäi yksin kuolleen kanansa kanssa, ja tälle hän nyt haudan kaivoi, laski vainajan sinne, laittoi haudalle kummun sekä istui siihen suremaan, kunnes itsekin kuoli; ja nytpä siis viimeinenkin oli Manan maihin muuttanut.