Marian lapsi


성모 마리아의 아이


Synkän metsän rinteellä asui puun-hakkaaja vaimoinensa, ja heillä oli yksi ainoa lapsi, kolmi-vuotias tyttönen. Mutta he olivat niin köyhiä, että jopa joka-päiväinen leipä heiltä puuttui, eivätkä tietänehet, miten lapsellensa ruoka hankkisivat. Eräänä aamuna meni puun-hakkaaja suru-mielin metsään työhönsä, ja hänen siinä puita hakatessaan ilmaantui äkkiä hänen eteensä ihana, jalo vaimo, jolla oli päässä loistavista tähdistä tehty kruunu. Hän puhui miehelle: "minä olen Neitsy Maaria, Jesus lapsen äiti; sinä olet köyhä ja kovin varaton, anna minulle lapses, minä tahdon hänen ottaa myötäni, olla hänen äitinänsä sekä pitää hänestä huolta." Puunhakkaaja totteli, kävi lastansa noutamassa ja antoi hänen Neitsy Maarialle, joka vei lapsen mukaansa ylös taivahasen. Siellä hänen oli hyvä ollaksensa, hän söi sokeri-leipää ja joi rieska-maitoa, hänen vaatteensa olivat kullasta kudotuita ja enkelit hänen leikki-kumppaneinansa. Kun tyttö näin oli neljätoista-vuotiaaksi ehtinyt, kutsui Neitsy Maaria hänen kerran luoksensa ja lausui: "rakas lapsi, minä ai'on pitkälle matkalle, ota sinä siis talteesi taivaan-valtakunnan kolmentoista oven avaimet; kaksitoista ovea sinun on lupa avata sekä katsella niitten sisä-puolella olevaa loistoa ja ihanuutta, mutta kolmattatoista, johonka tämä pieni avain kuuluu, kiellän sinua avaamasta; varo vain, ettet sitä aukaise, sillä muutoin on sinulle kovan onnen päivä koittava." Tyttö lupasi olla kuuliainen, ja kun sitten Neitsy Maaria oli lähtenyt, rupesi hän taivaan-valtakunnan asunnoita katsastamaan; joka päivä hän yhden oven avasi, kunnes oli kahdessatoista huoneessa käynyt. Mutta jokaisessa istui apostoli valon ja loistehen ympäröitsemänä. Riemua tytössä synnytti kaikki tämä loistava komeus, ja myöskin enkelit, jotka aina häntä seurasivat ja riemuitsivat hänen kanssansa. Nyt oli ainoastaan tuo kielletty ovi avaamata, häntä kovasti halutti tietää, mitähän sen takana olikaan kätkettynä, ja sempä tähden sanoi hän enkeleille: "oikein en sitä ai'o avata, tahtoisimpa vain vähän raolle, saadakseni sitten siitä hiukan tirkistää." - "Älä millään muotoa," vastasi enkelit, "syntiähän tuo olisi; Neitsy Maaria on sen kieltänyt ja siitä varmaankin sinulle syntyisi onnettomuutta." Silloin hän vaikeni, mutta halu ja uteliaisuus eivät hänen sydämmessänsä vai'enneet, vaan sitä oikein nakersivat ja kalvasivat eivätkä sille rauhan rahtua suoneet. Ja kun enkelit kerran olivat ulos lähteneet, ajatteli hän: "olenhan nyt ihan yksinäni ja sopiipa siis kerran sinne kurkistaa, eihän sitä kukaan tiedä, vaikka tuon tekisinkin." Hän haki avaimen, ja kun se hänellä oli kädessä, pisti hän sen myös lukkuhun, ja kun siinä kerran avain oli, ei hän myöskään malttanut olla sitä vähän vääntämätä. Nytpä ovi yhtäkkiä aukeni ja hän näki Kolminaisuuden istuvan tulenliekissä ja loistossa. Kummastellen hän tätä kaikkea katseli ja kajosi sitten sormellaan kirkkautehen pikku hiukkasen, mutta sormi silloin joutui ihan kullatuksi. Kova tuska hänen nyt valloitti, pikaisesti hän paiskasi oven kiinni ja juoksi tiehensä. Tuska ei kuitenkaan enään ottanut hellittääksensä, vaikka hän kuinkakin koetti, ja sydän hänessä levottomasti tykytti eikä entistä rauhaansa saavuttanut; myöskin kulta oli tarttunut kiinni hänen sormeensa eikä enään lähtenyt, vaikka hän pesten ja hieroen kyllä pani parastansa.
울창한 숲 옆에 한 나무꾼과 그의 아내가 살고 있었습니다. 그들에게는 3살된 딸이 있었습니다. 하지만 그들은 매일 먹을 빵도 없고 아이에게 먹일만한 것도 없을 정도로 너무나 가난했습니다. 어느날 아침 나무꾼은 수심이 가득한 얼굴로 숲속에 땔감을 장만하러 갔습니다. 그런데 그의 앞에 반짝이는 별이 달린 왕관을 쓴 아름다운 여인이 나타나 나무꾼에게 말했습니다. "나는 예수의 어머니인 성모마리아입니다. 당신이 도움이 필요한 것 같군요. 아이를 나에게 주세요. 내가 그 아이를 데려가서 엄마가 되어주고 잘 보살펴 주겠습니다." 나무꾼은 이 말을 듣고 아이를 데려와 성모마리아에게 주었습니다. 성모마리아는 아이를 데리고 하늘나라로 가버렸습니다. 아이는 하늘나라에서 과자와 달콤한 우유를 먹고 황금 옷을 입고 아기천사들과 놀면서 잘 지냈습니다. 아이가 14살이 되자 성모마리아는 아이를 불러서 말했습니다. "얘야, 내가 멀리 다녀와야겠다. 이것은 천국의 13문 열쇠이니 니가 보관하렴. 이 중에 12문은 열어서 봐도 좋다. 이 작은 열쇠는 13번째 문의 열쇠인데 절대로 이 문은 열어선 안 된다. 만약 열었다간 불행해질거야." 아이는 성모마리아의 말대로 하겠다고 대답했습니다. 성모마리아가 떠난 후 아이는 하늘나라의 곳곳을 살펴보기 시작했습니다. 매일 문을 하나씩 열고 들어갔는데 안에는 예수의 제자가 한명씩 앉아 있었고 주위에서는 빛이 나고 있었습니다. 이 멋진 모습을 보며 아이는 좋아했고 아이와 늘 함께하는 아기천사들도 즐거워했습니다. 어느덧 12번째 문까지 열어보고 이제 절대 열어서는 안 되는 문만 남았습니다. 아이는 안에 무엇이 있는지 너무나 열어보고 싶어서 천사들에게 말했습니다. "문을 완전히 열지도 않을거고 들어가지도 않을거야. 그냥 틈으로 뭐가 있는지만 볼게." - "안돼!" 아기천사들이 말했습니다. "그건 죄를 짓는거야. 성모마리아님이 열어보지 말라고 하셨잖아. 니가 말을 안 들으면 불행해질게 뻔해." 아이는 이 말을 듣고 가만히 있었지만 마음 속에서는 열어보고 싶은 그 생각이 사라지지 않았습니다. 거기다 계속해서 그 생각에 시달려서 마음이 편치 않았습니다. 천사들이 모두 나갔을 때 아이는 생각했습니다. "지금은 나 혼자 뿐이니 들어가보자. 아마 아무도 모를거야." 아이가 열쇠를 찾아서 열쇠 구멍에 꽂아 돌렸더니 문이 열렸습니다. 안에는 불과 빛 가운데에 "삼위일체"(성부, 성자, 성령)가 앉아 있었습니다. 아이는 곁에 서서 그것을 바라보다가 손가락으로 불빛을 만져보았는데 손가락이 금으로 변했습니다. 아이는 갑자기 너무 무서워서 문을 닫고는 달아났습니다. 하지만 아무리 생각해도 그 공포감이 사라지지 않았습니다. 아이의 심장은 계속 두근거려서 안정이 되지 않았습니다. 게다가 손가락에 묻은 금은 아무리 닦아도 떨어지지 않았습니다.

Eipä aikaakaan, johan Neitsy Maaria matkaltansa palasi. Hän kutsui tytön luoksensa ja vaati häneltä taivaan-valtakunnan avaimet. Kun tämä nyt avain-kimpun antoi, katsoi Maaria häntä silmihin ja lausui: "ethän kuitenkaan ole kolmannenkin-toista huonehen ovea avannut?" - "En," vastasi tyttö. Silloin Maaria kätensä laski hänen sydämmellensä, tunsi, mitenkä se kovasti tykytti, ja huomasi selvään, että tyttö oli hänen käskynsä rikkonut ja avannut oven. Sempä tähden hän vielä toistamiseen kysäsi: "etkö varmaankaan ole tuota tehnyt?" - "En," väitti tyttö nytkin. Silloimpa huomasi Maaria sormen, jota taivaallinen tuli oli kullannut, ja näki vieläkin selvemmäksi, että tyttönen oli syntiä tehnyt, sekä kysyi kolmannen kerran: "etkö tottakaan ole tuolla käynyt?" - "En," vastasi tyttö vielä kolmannen erän. Neitsy Maaria siihen virkkoi: "sinä et ole minua totellut ja oletpa vielä valehdellutkin etkä siis enään ole kelvollinen olemaan taivaassa."
오래지 않아 성모마리아가 여행에서 돌아왔습니다. 성모마리아는 아이를 불러 열쇠를 돌려받으며 물었습니다. "13번째 문은 열지 않았겠지?" - "네" 아이가 대답했습니다. 성모마리아가 손을 아이의 가슴에 얹으니 아이의 심장이 쿵쾅거리는게 느껴져서 아이가 거짓말을 했음을 알았습니다. 성모마리아는 다시 아이에게 물었습니다. "정말로 열어보지 않은거지?" - "네" 아이가 다시 대답했습니다. 이 때 성모마리아는 금으로 변한 아이의 손가락을 보고는 아이가 죄를 지었음을 알고 다시 물었습니다. "정말이냐?" - "네" 아이가 대답했습니다. "넌 내 말을 듣지 않았다. 거기다 거짓말까지 하는구나. 넌 더이상 이곳에 있을 수 없다."

Silloin tyttönen vaipui sikeään uneen ja herätessänsä hän makasi keskellä erä-maata alhaalla maan päällä. Hän koetti huutaa, mutta hänen suustansa ei äänen hiiskaustakaan lähtenyt, hän kavahti pystyhyn ja tahtoi juosta pois, mutta, minne-päin ikänänsä hän kääntyi, aina oli siinä häntä estämässä tiheät orjantappura-pensastot, joittenka läpi hänen oli ihan mahdoton päästä. Tuon erä-maan keskellä seisoi vanha, ontelo puu; sen täytyi hänelle kelvata asunnoksi. Yön pimetessä hän sinne hiipi sisälle, ja kun tuuli riehui tahi vettä virtana sateli, oli hänellä siinä suojansa. Mutta surkean surkeaa elämää tämä oli, ja kun hänen mieleensä muistui taivaan ihanuudet sekä miten hän siellä enkelien seurassa oli leikkiellyt, silloimpa hän purskahti katkerasti itkemään. Juuria ja metsä-marjoja hänellä oli ainoana ravintonansa, niitä hän kävi haeskelemassa kaikkialta, minne vain pääsi. Syksyllä kokoili hän puista varisseita pähkinöitä ja lehtiä sekä kantoi net luolaansa; pähkinät olivat talvella hänen ruokanansa, ja kun lumi ja jää maan peittivät, silloin hän, kuten pieni eläin parka, pujahti lehti-kasahan, ettei hänen tulisi vilu. Piampa häneltä vaatteetkin kuluivat repaleiksi ja putosivat hänen yltänsä riepu toisensa perästä. Mutta kun aurinko taas lämpimästi paistoi, meni hän ulos sekä istahti puun juurelle, ja hänen pitkät hiuksensa ikään-kuin vaippa häntä ylt'ympäri verhosivat. Näin hän mailman tuskaa ja kurjuutta kokein istuskeli vuosikausia.
아이는 정신이 혼미해지며 잠이 들었습니다. 잠에서 깨어보니 인간세상의 황야에 누워있었습니다. 소리를 지르고 싶었지만 목소리가 나오지 않았습니다. 아이는 일어나서 달아나려 했지만 어디도 갈 수 없었습니다. 빽빽한 가시나무가 그녀를 가로막고 빠져나가지 못하게 하고 있었습니다. 곁에는 속이 빈 늙은 나무가 있었는데 이것이 아이의 집이 되어 주었습니다. 밤이 다가오면 아이는 나무 동굴로 들어가서 잠을 잤고, 비바람이 몰아치면 안에 숨어 있었습니다. 이런 생활은 매우 처참하여 아이는 하늘나라에서의 행복했던 시절을 떠올리며 울었습니다. 풀뿌리와 과일이 아이의 유일한 식량이었는데 그것조차도 찾기가 힘들었습니다. 가을이 되자 아이는 땅에 떨어진 호두와 나뭇잎을 주워 동굴에 가져왔습니다. 호두는 겨우내 식량이 되었고 눈발이 날리는 추운 날에는 불쌍한 동물처럼 나뭇잎 속에 파뭍혀 추위를 이겨냈습니다. 오래지 않아 아이의 옷은 헤졌고 한올 한올 떨어져 나갔습니다. 태양이 다시 대지를 비출 때면 아이는 동굴에서 나와 나무 앞에 앉았습니다. 아이의 긴 머리카락은 망토처럼 아이의 몸을 덮어주었습니다. 그렇게 아이는 한해 한해 보내면서 고통과 불행을 겪었습니다.

Kerran, jolloinka puut taas nuoren viheriöinä rehoittivat, kävi metsässä tuon maan kuningas metsästämässä, ajaen kaurista takaa, ja kun se oli paennut siihen pensastoon, joka tuota onttoa puuta ympäröitsi, astui hän alas ratsahilta, kiskoi pensahat erillensä ja raivasi miekallaan itsellensä tietä. Siten varvikon läpi päästyänsä näki hän puun suojassa istuvan ihmeen-ihanan naisen, jota kanta-päihin asti peitteli hänen kullan-kellertävät hiuksensa. Kummastellen kuningas paikalle pysähtyi ja katseli ihastuksissansa tyttöä sekä puhutteli häntä sitten, kysyen: "Kuka olet? miksi täällä erä-maassa istuskelet?" Tyttö ei mitään vastannut, sillä äänen-hiiskaustakaan ei hän kyennyt suustansa saamaan. Kuningas vielä lausui: "tahdotko minua seurata minun linnaani?" Silloin tuo vain hiukan nyykäytti päätänsä. Kuningas nyt otti tytön sylihinsä, kantoi hänet hevosensa selkään ja ratsasti hänen kanssansa kotia. Tultuansa kuninkaalliseen linnaansa puetti hän kauniit vaatteet hänen päällensä ja antoi hänelle yllin kyllin jos jotakin. Ja vaikk'ei tyttönen toki osannutkaan puhua, oli hän kuitenkin niin ihana ja suloinen, että kuningas häntä rupesi sydämmellisesti rakastamaan, eikä aikaakaan, jopa otti hänet puolisoksensa.
겨울이 가고 봄이 오자 나무는 초록빛으로 바뀌었습니다. 어느 날 왕이 숲속에 사냥을 나와 고라니를 쫓고 있었는데 고라니가 관목덤불 속으로 뛰어 들었습니다. 왕은 말에서 내려 검으로 관목덤불을 베어 길을 만들었습니다. 덤불을 치우고 나니 한 아름다운 아가씨가 나무 아래에 앉아 있었는데 발끝까지 자란 금발이 여인의 온몸을 가려주고 있었습니다. 왕이 물었습니다. "당신은 누구요? 왜 여기에 있죠?" 하지만 여인은 아무 말도 할 수 없었습니다. 왕이 다시 물었습니다. "나와 함께 성으로 가겠소?" 여인은 그냥 고개만 끄덕였습니다. 왕은 여인을 안아서 말에 태우고 성으로 돌아가 여인에게 아름다운 옷과 각종 선물을 주었습니다. 여인은 말을 할 수 없었지만 오히려 그것이 더욱 아름답게 보였습니다. 왕은 진심으로 여인을 사랑하게 되어 여인을 아내로 맞이하였습니다.

Kun oli vuoden vaalo kulunut, synnytti kuninkaan puoliso pojan. Kun hän sitten seuraavana yönä yksin makasi vuoteellansa, ilmestyi hänelle Neitsy Maaria puhuen: "jos tahdot toden tunnustaa sekä myöntää, että avasit oven, jota avaamasta sinua oli kielletty, niin minä kieles kahlehet katkaisen ja palautan sinuhun puheen-voiman, mutta jos pysyt synnissä ja uppiniskaisena valehtelet, vien sinun äsken syntyneen lapses mukahani." Silloin kuninkaannalle puheen-lahja suotiin, mutta hän pysyi paatuneena sekä vastasi: "empä olekkaan tuota kiellettyä ovea avannut," ja nyt Neitsy Maaria otti lapsukaisen hänen sylistänsä ja katosi. Seuraavana aamuna, koska ei lasta löytynyt mistään, syntyi kansassa huhu semmoinen, että kuninkaanna oli ihmis-syöjä ja oman lapsensa murhaaja. Hän kyllä kaiken kuuli, vaan ei kyennyt mitään vastaamaan, mutta kuningas ei ottanut tuota huhua uskoakseensa, sillä hän hellästi rakasti puolisoansa.
1년이 지나고 왕비는 아들을 낳았습니다. 그날 밤 왕비가 홀로 침대에 누워 있을 때 성모마리아가 나타나서 말했습니다. "니가 그때 문을 열였다고 사실대로 말한다면 나도 니가 말을 할 수 있게 해주마. 하지만 계속 고집을 피우겠다면 니 아들을 데려가겠다." 성모마리아가 잠시 왕비가 말하도록 허락하자 왕비는 완고하게 말했습니다. "아뇨, 난 열어보지 않았어요." 성모마리아는 왕바에게서 아이를 빼앗아서 데려갔습니다. 둘째날 아침 아이가 안 보이자 사람들 사이에선 여러 말이 오갔습니다. 왕비가 사람을 잡아먹는 마녀인데 자기의 아이를 죽였다고 말이죠. 이 말은 왕비의 귀에 들어갔지만 아무런 말도 할 수 없었습니다. 왕은 왕비를 너무나도 사랑하여 그 말을 믿지 않았습니다.

Vuoden päästä kuninkaanna toisen pojan synnytti. Yöllä astui taas Neitsy Maaria hänen eteensä ja lausui: "jos myönnyt tunnustamaan, että olet kielletyn oven avannut, tahdon sinulle antaa sinun lapsesi takaisin sekä kirvottaa kielesi sitehet, mutta jos valehdellen pysyt synnissäs, vien minä myös tuon äsken syntyneenkin mukaani." Silloin kuninkaana taas vastasi: "en suinkaan, minä en ole tuota kiellettyä ovea avannut," ja Maaria otti lapsen hänen sylistänsä ja vei sen taivahasen. Aamulla, kun kansa kuuli, että toistamiseen oli lapsi kadonnut, juteltiin julkisesti, että oma äiti sen muka oli syönyt, ja kuninkaan neuvon-antajat pyysivät, että hän tuomittavaksi saatettaisiin. Mutta kuningas puolisoansa niin rakasti, ett'ei hän ottanut tuota uskoaksensa, ja kielsi kuoleman- rangaistuksen uhalla neuvon-antajiansa siitä sen enempää puhumasta.
1년 후 왕비는 또 아들을 낳았습니다. 밤이 되자 성모마리아가 또 나타나 말했습니다. "니가 문을 열었다고 인정하면 아이를 돌려주고 말을 할 수 있게 해주마. 하지만 계속 부인한다면 이 아이도 데려가겠다." - "아뇨, 전 열지 않았어요." 왕비는 여전히 부인했습니다. 성모마리아는 이번에도 아이를 데리고 하늘나라로 갔습니다. 다음날 아침 사람들은 아이가 사라진걸 보고 왕비가 분명 먹어치웠을거라 수군거렸습니다. 왕의 대신들도 왕비를 심판하길 요구했지만 왕은 다른 사람들의 말을 믿지 않고 대신들이 이 일에 대해 말하는걸 금지시켰습니다.

Kolmantena vuonna kuninkaan puoliso ihanan kaunihin pikku tyttären synnytti; silloimpa taas ilmestyi yöllä Neitsy Maaria ja sanoi: "seuraa minua." Hän otti häntä kädestä kiinni, vei hänet taivahasen ja näytti hänelle molemmat hänen vanhemmat lapsensa, jotka maa-palloa leikki-kalunansa vieritellen hänelle hymyilivät. Riemu tuosta kuninkaannan sydäntä sykäytti, ja Neitsy Maaria lausui: "jos nyt suostut tunnustamaan, että avasit sen oven, jota sinua kielsin avaamasta, annampa sinulle jälleen molemmat poikasi." Mutta kuninkaanna kolmannen kerran vastasi: "en, minä en ole tuota kiellettyä ovea avannut." Silloin Maaria hänen taas laski taivaasta alas maan päälle sekä korjasi haltuhunsa myös hänen kolmannenkin lapsensa.
또다시 1년이 지나고 왕비는 아름다운 딸을 낳았습니다. 성모마리아는 또 나타나서 말했습니다. "나와 가자." 성모마리아는 왕비의 손을 잡고 하늘나라로 가서 두 아들을 보여줬습니다. 두 형제는 왕비를 보고 웃고는 지구본을 가지고 놀았습니다. 이 장면을 본 왕비는 흐뭇했습니다. 이 때 성모마리아가 말했습니다. "너의 마음이 아직 누그러들지 않았더냐. 니가 인정만 한다면 두 아이를 돌려주마." - "전 열어보지 않았어요." 왕비가 대답했습니다. 성모마리아는 왕비를 지상으로 돌려보내고 셋째 아이를 뺏았습니다.

Seuraavana aamuna, kun tuosta saatiin tieto, huusi koko kansa ääneensä: "kuninkaan puoliso, on ihmis-syöjä, hän on välttämättömästi tuomittavaksi toimitettava!" eikä kuningas enään saattanut olla neuvon-antajiensa mieltä noudattamata. Hänen puolisonsa tuotiin tuomio-istuimen etehen tutkittavaksi, ja koska ei hän mitään vastannut eikä saattanut itseänsä puolustaa, tuomittiin hän poltto-rovion omaksi. Puita kannettiin kokohon ja kun hän oli paaluun sidottu kiinni ja valkea rupesi hänen ympärillänsä palamaan, silloin suli ylpeyden kova jää-kuori, katumus hänen sydämmensä valloitti ja hän ajatteli: "jospa vain ennen kuolemaani saisin tunnustaa tuon oven avanneeni!" Silloin hänehen puheen-lahja palasi, ja hän huusi ääneensä: "tosin, Maaria, minä olen sen tehnyt!" Ja kohta taivas laski satehen, joka liekit sammutti, hänen ympärillensä loisto leimahti, ja kantaen sylissään tuon pienen tyttösen Neitsy Maaria astui sinne alas sekä molemmat pikku pojat hänen rinnallansa. Lempeästi nyt Maaria hänelle lausui: "joka syntiänsä katuu ja rikoksensa tunnustaa, hänelle se myös anteeksi annetaan," jätti sitten lapset hänen haltuunsa, päästi hänen kielensä sitehistä ja lahjoitti hänelle onnea koko hänen elin kaudeksensa.
다음날 아침 아이가 사라진걸 보고 사람들은 일제히 소리쳤습니다. "왕비는 사람을 잡아먹는 마녀다! 왕비를 심판하자!" 이번에는 왕조차도 말릴 수가 없었습니다. 이렇게 왕비의 심판이 거행되었지만 왕비가 아무 말도 할 수 없어서 변론을 할 수가 없었습니다. 결국 왕비는 화형될 위기에 처했습니다. 장작더미 위에 왕비가 묶이고 사방에서 불이 타오르기 시작했습니다. 이 때 왕비의 거만했던 마음이 녹기 시작해 왕비는 뼈저리게 뉘우치며 생각했습니다. "죽기 전에 내가 문을 열었던 걸 인정할 수 있으면 좋으련만!" 그러자 왕비의 목소리가 돌아왔습니다. 왕비는 큰소리로 외쳤습니다. "그래요, 성모마리아님! 내가 문을 열어보았어요!" 그 말이 떨어지자 하늘에서는 비가 내려서 불꽃이 꺼졌습니다. 왕비의 머리 위에서 한줄기 빛이 나며 성모마리아가 나타났습니다. 성모마리아는 방금 태어난 공주를 안고 두 왕자를 데리고 왕비의 곁에 와서는 자상하게 왕비에게 말했습니다. "사람은 자신의 죄만 인정하고 참회한다면 용서받을 수 있단다." 성모마리아는 왕비에게 세 아이를 돌려주고 왕비가 다시 말할 수 있게 해주어서, 왕비는 영원히 행복하게 살았습니다.