The four skilful brothers


Neljä taitavaa veljestä

There was once a poor man who had four sons, and when they were grown up, he said to them, "My dear children, you must now go out into the world, for I have nothing to give you, so set out, and go to some distance and learn a trade, and see how you can make your way." So the four brothers took their sticks, bade their father farewell, and went through the town-gate together. When they had travelled about for some time, they came to a cross-way which branched off in four different directions. Then said the eldest, "Here we must separate, but on this day four years, we will meet each other again at this spot, and in the meantime we will seek our fortunes."
Then each of them went his way, and the eldest met a man who asked him where he was going, and what he was intending to do? "I want to learn a trade," he replied. Then the other said, "Come with me, and be a thief." - "No," he answered, "that is no longer regarded as a reputable trade, and the end of it is that one has to swing on the gallows." - "Oh," said the man, "you need not be afraid of the gallows; I will only teach you to get such things as no other man could ever lay hold of, and no one will ever detect you." So he allowed himself to be talked into it, and while with the man became an accomplished thief, and so dexterous that nothing was safe from him, if he once desired to have it. The second brother met a man who put the same question to him what he wanted to learn in the world. "I don't know yet," he replied. "Then come with me, and be an astronomer; there is nothing better than that, for nothing is hid from you." He liked the idea, and became such a skillful astronomer that when he had learnt everything, and was about to travel onwards, his master gave him a telescope and said to him, "With that you canst thou see whatsoever takes place either on earth or in heaven, and nothing can remain concealed from thee." A huntsman took the third brother into training, and gave him such excellent instruction in everything which related to huntsmanship, that he became an experienced hunter. When he went away, his master gave him a gun and said, "It will never fail you; whatsoever you aim at, you are certain to hit." The youngest brother also met a man who spoke to him, and inquired what his intentions were. "Would you not like to be a tailor?" said he. "Not that I know of," said the youth; "sitting doubled up from morning till night, driving the needle and the goose backwards and forwards, is not to my taste." - "Oh, but you are speaking in ignorance," answered the man; "with me you would learn a very different kind of tailoring, which is respectable and proper, and for the most part very honorable." So he let himself be persuaded, and went with the man, and learnt his art from the very beginning. When they parted, the man gave the youth a needle, and said, "With this you can sew together whatever is given you, whether it is as soft as an egg or as hard as steel; and it will all become one piece of stuff, so that no seam will be visible."

When the appointed four years were over, the four brothers arrived at the same time at the cross-roads, embraced and kissed each other, and returned home to their father. "So now," said he, quite delighted, "the wind has blown you back again to me." They told him of all that had happened to them, and that each had learnt his own trade. Now they were sitting just in front of the house under a large tree, and the father said, "I will put you all to the test, and see what you can do." Then he looked up and said to his second son, "Between two branches up at the top of this tree, there is a chaffinch's nest, tell me how many eggs there are in it?" The astronomer took his glass, looked up, and said, "There are five." Then the father said to the eldest, "Fetch the eggs down without disturbing the bird which is sitting hatching them." The skillful thief climbed up, and took the five eggs from beneath the bird, which never observed what he was doing, and remained quietly sitting where she was, and brought them down to his father. The father took them, and put one of them on each corner of the table, and the fifth in the middle, and said to the huntsman, "With one shot thou shalt shoot me the five eggs in two, through the middle." The huntsman aimed, and shot the eggs, all five as the father had desired, and that at one shot. He certainly must have had some of the powder for shooting round corners. "Now it's your turn," said the father to the fourth son; "you shall sew the eggs together again, and the young birds that are inside them as well, and you must do it so that they are not hurt by the shot." The tailor brought his needle, and sewed them as his father wished. When he had done this the thief had to climb up the tree again, and carry them to the nest, and put them back again under the bird without her being aware of it. The bird sat her full time, and after a few days the young ones crept out, and they had a red line round their necks where they had been sewn together by the tailor.

"Well," said the old man to his sons, "I begin to think you are worth more than breen clover; you have used your time well, and learnt something good. I can't say which of you deserves the most praise. That will be proved if you have but an early opportunity of using your talents." Not long after this, there was a great uproar in the country, for the King's daughter was carried off by a dragon. The King was full of trouble about it, both by day and night, and caused it to be proclaimed that whosoever brought her back should have her to wife. The four brothers said to each other, "This would be a fine opportunity for us to show what we can do!" and resolved to go forth together and liberate the King's daughter. "I will soon know where she is," said the astronomer, and looked through his telescope and said, "I see her already, she is far away from here on a rock in the sea, and the dragon is beside her watching her." Then he went to the King, and asked for a ship for himself and his brothers, and sailed with them over the sea until they came to the rock. There the King's daughter was sitting, and the dragon was lying asleep on her lap. The huntsman said, "I dare not fire, I should kill the beautiful maiden at the same time." - "Then I will try my art," said the thief, and he crept thither and stole her away from under the dragon, so quietly and dexterously, that the monster never remarked it, but went on snoring. Full of joy, they hurried off with her on board ship, and steered out into the open sea; but the dragon, who when he awoke had found no princess there, followed them, and came snorting angrily through the air. Just as he was circling above the ship, and about to descend on it, the huntsman shouldered his gun, and shot him to the heart. The monster fell down dead, but was so large and powerful that his fall shattered the whole ship. Fortunately, however, they laid hold of a couple of planks, and swam about the wide sea. Then again they were in great peril, but the tailor, who was not idle, took his wondrous needle, and with a few stitches sewed the planks together, and they seated themselves upon them, and collected together all the fragments of the vessel. Then he sewed these so skilfully together, that in a very short time the ship was once more seaworthy, and they could go home again in safety.

When the King once more saw his daughter, there were great rejoicings. He said to the four brothers, "One of you shall have her to wife, but which of you it is to be you must settle among yourselves." Then a warm contest arose among them, for each of them preferred his own claim. The astronomer said, "If I had not seen the princess, all your arts would have been useless, so she is mine." The thief said, "What would have been the use of your seeing, if I had not got her away from the dragon? so she is mine." The huntsman said, "You and the princess, and all of you, would have been torn to pieces by the dragon if my ball had not hit him, so she is mine." The tailor said, "And if I, by my art, had not sewn the ship together again, you would all of you have been miserably drowned, so she is mine." Then the King uttered this saying, "Each of you has an equal right, and as all of you cannot have the maiden, none of you shall have her, but I will give to each of you, as a reward, half a kingdom." The brothers were pleased with this decision, and said, "It is better thus than that we should be at variance with each other." Then each of them received half a kingdom, and they lived with their father in the greatest happiness as long as it pleased God.
Oli muinoin köyhä mies ja hänellä neljä poikaa; kun näistä miehen-alkuja oli kasvanut, sanoi heille isä: "rakkaat lapseni! teidän nyt täytyy täältä kotoa ulos mailmalle, minulla ei ole mitään, jota teille saattaisin antaa; lähtekää siis vieraille maille onnenne hakuhun ja oppikaa joku ammatti, millä kykenette teitänne elättämään." Nyt tarttui nuot neljä veljestä matka-sauvaan, jättivät isänsä hyvästi ja läksivät pois koti-kylästään. Kappaleen matkaa sitten astuttuansa tulivat ristiykselle, josta tie kävi neljälle eri haaralle. Silloin sanoi vanhin veli: "täällä meidän tulee toisistamme eritä, mutta yhtykäämme taas tähän paikkaan, kun on tästä päivästä neljä vuotta umpehen kulunut, ja sillä välin meistä kukin onneansa pyytäköön."

Nyt jokainen eri tietänsä meni, ja vanhimmalle tuli vastaan mies, joka kysyi, minne matkustaja aikoi ja missä toimissa hän liikkui. "Minä jotakin ammattia tahtoisin oppia," vastasi tämä. Silloin sanoi mies: "tule minun kumppanikseni ja rupee varkaaksi." - "En maaren," pani poika vastaukseksi, "eipä tuota tähän aikaan enää pidetä minään kunniallisena ammattina, ja lorun lopuksi ehkä vielä joutuu kellon-kielen virkaa toimittamaan." - "Mitä turhia," väitti mies, "hirsi-puuta ei sinun tarvitse pelätä; minä vain tahtoisin sinua opettaa ottamaan, mitä ei muutoin ole kenenkään ihmisen saatavissa, sekä siinä niin viisaasti menettelemään, ettei viejästä iki-päivinä kukaan kykene saamaan edes vihiäkään." Silloin poika tuohon suostui ja meni miehen seuraan sekä oppi niin perin näppäräksi varkaaksi, että kyllä sai puoleensa korjatuksi, mitä ikinä vain tahtoi. Toinen veli samoin kohtasi miehen, joka häneltä kysyi, mitä hän läksi oppimaan. "Empä tarkoin vielä tiedä itsekään," vastasi tämä. "Noh tule minun luokseni ja opi tähti-tietäjäksi, sitä parempaa virkaa ei löydy, sillä tietäjältä ei mitään pysy salassa." Tuo pojalle mieleen, ja hänestä niin taitava tähti-tietäjä paisui, että, kun hän oppi-ajan loputtua päätti lähteä talosta, opettaja hänelle antoi kiikarin, sanoen: "tämä on pitkä-silmä semmoinen, että sen avulla voit nähdä, mitä ikinänsä tapahtuu maan päällä, jopa taivaassakin, eikä mitään saata sinulta jäädä salatuksi." Kolmannen veljen otti eräs metsästäjä luoksensa sekä opetti hänelle niin tarkoin kaikki, mitä metsästykseen kuuluu, että hänestä tuli oikein täysi-oppinen metsästäjä. Hyvästi-jättäissään opettaja hänelle lahjoitti pyssyn ja sanoi: "tämä ei petä; mitä tällä tähtäät, siihen luotis varmaankin sattuu." Nuorin veli myöskin tapasi miehen, joka häntä rupesi puhuttelemaan kysyen, missä asioissa hän kuljeskeli. "Eikö sinua haluttaisi ruveta räätäliksi?" - "Tiesi tuota," tokasi poika, "eipä tuommoinen alin-omainen aamusta iltaan kestävä kyyryssä-istuminen eikä neulan ja prässi-raudan ainainen käytteleminen ole aivan mieleeni." - "Mitäs joutavia!" vastasi mies, "sinä puhut, kuten ymmärrät; minun tykönäni pääset oppimaan ihan toisellaista räätälin-työtä, joka on mukavaa ja siistiä, jopa oikein kunniallista." Silloin pojan rupesi tekemään mieli, ja hän tuota miestä seurasi kotihin sekä oppi juurta jaksain kaikki hänen temppunsa. Kun sitten tuli jää-hyväisten aika, mestari pojalle neulan antoi lausuen: "tällä saatat yhtehen neuloa, mitä hyvänsä vain tahdot, olkoon se niin rauskeata, kuten muna, taikka niin kovaa, kuin teräs; ja neulottu niin on yhdeksi liittyvä, ettei siinä enään saa sauman jälkeäkään huomatuksi."

Kun oli kulunut nuot neljä vuotta, saapui yht'aikaa tien-ristiykselle nämät neljä veljestä, ja siinä toisiansa syleilivät ja suutelivat sekä läksivät sitten kotia isänsä tykö. "Noh tämä vasta iloa!" lausui ukko aivan mieli-hyvillänsä, "tuuliko teidät on taas tuonut tänne minun luokseni?" Pojat kertoivat, miten heidän oli käynyt ja kukin opittavansa oppinut. He nyt ihan huoneen edustalla istuivat ison puun suojassa, ja isä silloin virkkoi: "minä heti teitä vähäsen koettelen nähdäkseni, mitä osaatte." Sitten hän ylös-päin katsahti sanoen toiselle pojallensa: "tuolla ylhäällä puun latvassa on kahden oksan välissä peipposen-pesä; sano minulle, montako siinä on munaa." Tähti-tietäjä otti kiikarinsa, kurkisteli tuonne ylös ja vastasi: "viisi niitä on." Isä sitten sanoi vanhimmalle: "tuo sinä munat tänne, mutta älä millään muotoa häiritse lintua, joka siinä istuu hautomassa." Tuo varas näppärä kiipesi puuhun, nappasi linnun alta, joka mitään huomaamata siinä kökötti, nuot viisi munaa sekä toi net alas isälle. Tämä munat otti, laski pöydän joka kulmahan yhden sekä keski-pöydälle viidennen ja sanoi metsästäjälle: "ammu nyt yhdellä laukauksella kaikki viisi keskeltä halki." Metsästäjä pyssyllään tähtäsi sekä ampui, kuin ampuikin, isän käskyn mukahan nuot munat kaikki ihan ainoalla laukauksella, hänellä varmaankin oli sitä lajia ruutia, joka yht'aikaa viepi joka taholle. "Nyt on sinun vuoros," sanoi isä neljännelle pojallensa, "neulo sinä taas eheiksi munat ja myöskin pienet, niissä olevat linnun-sikiöt, mutta toki niin varovasti, ett'ei noille jää ampumasta vähintäkään haittaa." Räätäli neulansa otti ja neuloi, kuten isä oli vaatinut. Kun hän tehtävänsä oli tehnyt, täytyi varkaan taas viedä munat ylös puuhun tuonne pesään, ja tämä net sinne pisti niin näppärästi, ettei lintu tuota ollenkaan huomannut. Peipponen vain hautomistansa hautoeli, ja muutaman päivän päästä poikaset munista pujahtivat, ja olipa niitten kaulassa pieni punainen piiru ihan sillä kohtaa, mistä räätäli oli net kokoon ommellut.

"Aivan oivallista!" sanoi isä pojillensa, "minun teitä täytyy koko mestareiksi kehua! te hyvin olette käyttäneet aikanne ja kelpo konsteja oppineet; minä en saata sanoa, kenenkä teistä päättäisin etevimmäksi. Vasta silloin käypi tuosta selvän saaminen, kuin joskus oikein toden takaa pääsette kykyänne koettamaan." Eikä aikaakaan, jopa syntyi valtakunnassa kova kohina, sillä kuninkaalta oli lohi-käärme ryöstänyt hänen tyttärensä. Kuningas siitä oli yöt päivät huolissansa sekä julkaisi julistuksen semmoisen, että, kuka vain saisi prinsessan pelastetuksi, hän tuon puolisoksi pääsisi. Arveli silloin nuot neljä veljestä keskenänsä: "tämähän meille sopiva tilaisuus näyttämään, mihin kelpaamme!" ja he yhdessä läksivät kuninkaan-tytärtä pelastamaan. "Missä prinsessa lienee, sen kohta saanen selville," sanoi tähti-tietäjä ja katsahti kiikarillansa ympärilleen sekä lausui tämän tehtyänsä: "jopa hänen jo näen! hän tuolla kaukana istuu kalliolla meren-luodossa, mutta vieressä venyy lohi-käärme häntä vartioitsemassa." Sitten hän kuninkaan puheille meni, pyysi laivan itsellensä ja veljilleen sekä läksi heidän kanssansa mertä purjehtimaan, kunnes tuonne luotoon tulivat. Kuninkaan-tytär siinä istui, mutta hänen sylissään makasi lohi-käärme nukkumassa. Metsästäjä sanoi: "minä en arvaa ampua, sillä tappaisimpa laukauksellani myöskin tuon ihanan neitosen." - "Noh ehkähän minä onneani koettaisin," virkahti varas, hiipi sinne ja vei lohi-käärmeen alta tytön, mutta niin hiljaa ja sukkelasti, että peto ei huomannut mitään, vaan jäi kuorsaamistansa yhä kuorsailemaan. Aivan iloissansa veljekset nyt kiiruusti kuninkaan-tyttären kantoivat laivahan ja läksivät aavan meren aaltoja laskettelemaan, mutta lohi-käärme, joka herättyänsä ei enään löytänytkään prinsessaa, lensi raivoissaan heidän peräänsä, ja läheni ilmassa, puuskuen vihasta. Kun se jo ihan laivan päällitse liihoitteli ja juuri oli alas laskeumaisillaan, silloin metsästäjä tähtäsi pyssyllänsä ja osasi petoa aivan sisimpään sydämmeen. Hengetönnä lohi-käärme kannelle kopahti mutta se niin tavattoman iso oli, että pudotessansa särki murskaksi koko laivan. Laivassa-oliain kuitenkin onnistui kaapata kiinni pariin lautaan, ja he nyt aavalla merellä ajelehtivat sinne tänne. Silloin taas oli hätä kovakin, mutta räätäli kyllä neuvon tiesi; hän ihmeellisen neulansa otti, neuloi muutamalla pitkällä pistämällä laudat tuota pikaa yhtehen, istui tuonne lautallensa, sousi oikealle ja vasemmalle sekä kokosi laivan kaikki kappaleet. Sitten hän nuot myöskin ompeli yhteen niin taitavasti, että piankin laiva jälleen oli täydessä kunnossa, ja he sitten onnellisesti saapuivat kotia.

Kun kuningas taas näki tyttärensä, syntyi linnassa oikein iso ilo. Hän sanoi noille neljälle veljekselle: "yhden teistä tulee saada tyttäreni puolisoksensa; mutta kenenkä? - sen heitän teidän omaksi päätettäväksenne." Silloin heidän keskenänsä nousi kova riita. Tähti-tietäjä sanoi: "jollen minä olisi kuninkaan-tytärtä nähnyt, olisivat teidän temppunne kaikki olleet turhia; sempä tähden hän on minun." Varas väitti: "mitä tuosta näkemisestä olisi apua ollut, ellen minä olisi tyttöä siepannut lohi-käärmeen alta; siksi hän minun ompi." Metsästäjä puolestansa vakuutti: "sekä teidät että kuninkaan-tyttären olisi tuo hirviö aivan rääpäleiksi repinyt, jollei luotini olisi ilkiöön sattunut; sen tähden tyttö on minun." Ja räätäli taas sanoi: "jollen minä taidollani olisi taas laittanut laivaa entisellensä, olisitte te kaikki surkeasti hukkuneet; siitä syystä prinsessa on minun." Kuningas silloin lausui tämmöisen tuomion: "teillä on kullakin yhden-vertainen oikeus, mutta koska ei neito jokaiselle riitä puolisoksi, ei tule teistä yksikään häntä saamaan, mutta minä tahdon kullekkin antaa palkaksi puolen kuningaskunnan." Tällainen ratkaisu aivan oli veljeksille mieleen, ja he sanoivat: "tämähän toki on paljon parempi, kuin että olisimme riitaantuneet keskenämme." He sitten jokainen saivat puolen kuningaskuntansa ja elivät isänsä kanssa oikein onnellisina aina niin kauan, kuin heidän oli sallittu elää.

Compare two languages:

Donations are welcomed & appreciated.

Thank you for your support.