Tunnettuja Grimmin satuja
Grimmin veljekset - Tunnettuja Grimmin satuja
1Punahilkka
Olipa muinoin pieni suloinen tyttö; tätä rakasti jokainen, joka hänen näki, mutta enimmän kuitenkin iso-äiti, joka lapselle aina anteli jos jotakin. Kerta hän hänelle lahjoitti punaisesta sametista tehdyn lakin, ja koska se oli sievän mukava eikä tyttö enään tahtonut muuta lakkia panna päähänsä, ruvettiin häntä nyt kutsumaan 'Punahilkka'. Sanoipa sitten kerta hänelle äiti: tule, Punahilkkaseni, tuossa kakkua palanen ja viiniä potillinen, vienet iso-äidille; hän on kipeänä, heikkona, ja antimes häntä on virvoittava. Mutta käytä itses kauniisti ja kohteliaasti, älä kohta tupaan tultuas joka nurkLue satu → 3Kolme kehrääjää
Oli muinoin laiska tyttö, joka ei kehrätä viitsinyt, eikä äiti häntä tuohon työhön saanut, vaikka kuinkakin kehoitti. Viimein äidiltä loppui mielen-maltti ja hän kerran suuttui niin kovasti, että löi tyttöä, josta tuo rupesi ääneensä itkemään. Juuri silloin osasi kuninkaan puoliso kulkea sieltä sivuitse ja porun kuultuansa käski tämä pysäyttää hevoset, meni huonehesen sekä kysyi äidiltä, miksi hän tytärtään niin kovin rankaisi, että paha parkuna kadulle kuului. Vaimo ei silloin kehdannut kertoa, mitenkä hänen tyttärensä oli laiska, vaan sanoi: minä en millään saa häntä kehräämästä, vaan yhä aiLue satu →
6Ruusunen
Ennen muinoin eli kuningas puolisoinensa, jotka jok'ikinen päivä huokailivat: oi jospa meillä toki olisi lapsi! mutta eipä heille lasta vain syntynyt. Tapahtuihan sitten, kerta kun kuningatar kylpemässä istui, että vedestä nousi sammakko, joka sanoi hänelle: sinun toivos on toteutuva; ennen-kuin on vuosi kulunut, olet sinä tyttären synnyttävä. Kuten sammakko oli ennustanut, siten kävikin, sillä synnyttipä kuningatar pikku tyttären, joka oli niin ihanan kaunis, että kuningas iloissansa tuskin tiesi kuhun kääntyä ja valmisti isot pidot. Näihin ei hän kutsunut ainoastaan sukulaisiansa, ystäviänsäLue satu → 7Kanan kuolema
Kukko ja kana pieni menivät muinoin yhdessä pähkinä-vuorelle ja päättivät keskenänsä, että kumpi vain ensiksi pähkinän löytäisi, hän siitä kumppanillensa jakaisi toisen puolen. Kana pian löysikin oikein tavattoman suuren pähkinän, mutta eipä tuosta mitään hiiskunutkaan, vaan tahtoi yksin syödä kaiken. Mutta tuopa oli niin suuri, ett'ei hän saanut sitä nieltyksi, vaan se kurkkuun istui, ja tästäpä nyt kana pelkäämähän, että ehkä tukehtuisi. Hän siis hätääntyneenä huusi: kukko rakas; juokse, minkä suinkin jaksat, minulle vettä noutamaan, sillä muuten varmaankin tukehdun. Kukko lähti pötkimään kaLue satu → 8Holle Rouva
Eräällä leskellä oli kaksi tytärtä, joista toinen oli kaunis ja ahkera, toinen ruma ja laiska. Mutta äiti tuota rumaa ja laiskaa piti paljonkin rakkaampana, sillä se hänen oikea, oma tyttärensä oli, mutta toisen täytyi olla kyökkyrinä sekä tehdä talon kaikki työt. Joka päivä tyttö paran täytyi istua valta-tien varrella kaivon ääressä sekä kehrätä niin ahkeraan, että vertä sormista juoksi. Tapahtuipa nyt kerta, että puola aivan vereen tuli; silloin hän, sitä viruttaaksensa, vettä kohden kumartui, mutta puola hänen kädestänsä luikahti ja putosi kaivoon. Tyttö tästä itkemään, juoksi sitten äiti-pLue satu → 9Roskaväkeä
Kukko kanalle lausui: nytpä jo pähkinät valmistuvat; lähtekäämme siis yhdessä ylös vuorelle, jotta kerrankin oikein kuvun täydeltä pähkinöitä saisimme, ennen-kuin orava net kaikki syö suuhunsa. No niin, lähdetään vain vaikka kohta, vastasi kana, tuostapa vasta hupainen huvi-retki tulee! Yhdessä sitten vuorelle menivät, ja koska kaunista ilmaa kesti koko päivän, viipyivät siellä iltaan saakka. Empä nyt tarkoin tiedä, olivatko liiaksi syöneet vai kopeusko heidät oli paisuttanut, mutta niinhän kuitenkin kävi, ettei heitä enään haluttanut jalkaisin tipsutella kotia, vaan rupesipa kukko pähkinän-kuLue satu → 10Kataja (Satu omena-puusta)
Jo nyt on aikoja, varmaankin kaksituhatta vuotta, kulunut siitä, jolloinka muinoin eli mies äveriäs, jolla oli ihana ja hurskas vaimo; nämät toisiansa hyvin rakastivat, mutta heillä ei lapsia ollut, vaikka hartahimmasti halasivat saadaksensa, ja vaimo tuota rukoili yöt päivät, vaan eipä vain heille lasta syntynytkään. Pihalla heidän huoneensa edustalla kasvoi omenapuu; tuon juurella vaimo eräänä talvi-päivänä seisoi omenaa kuoriellen, ja sitä siinä itsellensä kuoriessaan hän sormeensa leikkasi, ja haavasta vertä lumelle tippui. Voi, sanoi silloin vaimo huo'aten sekä sangen suru-mielisenä, kunLue satu → 12Onnekas Hannu
Oltuansa seitsemän vuotta yhden isännän palveluksessa sanoi Hannu hänelle: jo on, isäntä kulta, palvelus-aikani loppunut, minä nyt halusta palaisin kotia äitini tykö, maksakaa minulle palkkani. Tähän isäntä vastasi: sinä uskollisesti ja rehelisesti olet minua palvellut, ansios mukahan tulee sinulle palkkakin maksettavaksi, sekä antoi Hannulle kulta-kappaleen, joka oli ihan hänen päänsä kokoinen. Hannu taskustaan otti niistin-liinansa, kääri siihen tuon möhkäleen, nosti olallensa käärön ja läksi kotia-päin astumaan. Kun hän nyt siinä tallusteli, yhä konkuuttaen toista jalkaansa toisen etehen, sLue satu → 13Susi ja seitsemän pientä kiliä
Olipa muinoin vanha vuohi; sillä oli seitsemän kiloa, joita se rakasti, kuten äiti ainakin lapsiansa. Eräänä päivänä se metsään aikoi lähteä, sieltä noutaaksensa ruokaa, ja kutsui sentähden luoksensa kaikki seitsemän sekä sanoi noille: rakkaat lapset, minä metsähän ai'on; olkaa vain varoillanne, ett'ette sutta huonehesen laske, sillä jos se tänne sisälle pääsee, syö se suuhunsa teidät joka iki ainoan. Tuo konna usein on joku muu olevinansa, mutta karheasta äänestä ja mustista käpälöistä sen pian tunnette. Kilot vastasivat: äiti rakas, kyllä me olemme varuillamme, lähtekäätte vain huoletonna. SLue satu → 14Hanhipiika
Eli muinoin vanha leski-kuninkaanna, jonka puoliso jo vuosikausia oli ollut kuollehena, ja jolla oli tytär ihana. Tämä, kun hän oli täysi-kasvuiseksi ehtinyt, kihlattiin kovin kau'as eräälle kuninkaan-pojalle. Kun sitten läheni häitten aika ja tytön nyt tuli lähteä tuonne vierahasen valtakuntaan, vanha kuninkaanna hänen myötänsä sääli kovin paljon kalliita kaluja ja koristeita, kultaa ja hopeaa, pikareita ja kallis-arvoisia astioita, yleensä kaikki, mitä kuninkaallisiin myötäjäisihin vain kuului, sillä hellimmän hellästi hän tytärtänsä rakasti. Myöskin antoi hän hänelle kumppaniksi kamarineitsLue satu → 15Juutalainen piikkipensaassa
Oli ennen muinoin rikas mies ja hänen talossansa renki, joka häntä palveli uutterasti ja uskollisesti, nousi joka aamu ensimmäiseksi vuoteeltansa sekä meni illoin viimeisenä levolle, ja milloinka vain oli tehtävänä joku vaikea työ, johon ei kukaan ruveta tahtonut, hän aina siihen ryhtyi ensimmäiseksi. Eikä hän milloinkaan valittanut vaan oli kaikkeen tyytyväinen ja aina iloisella mielellä. Kun sitten hänen vuotensa oli loppunut, eipä isäntä hänelle palkkaa antanut penniäkään, vaan ajatteli: tämä varmaankin lienee viisahinta, niin saanhan hiukan säästetyksi, eikä poika kuitenkaan muualle muuta,Lue satu → 22Makea puuro
Olipa kerran köyhä, hurskas tyttö, joka eli yksin äitinsä kanssa, mutta heillä ei ollut enää mitä syödä. Tyttö läksi metsään ja kohtasi vanhan eukon, joka tiesi, mikä huoli häntä painoi. Eukko lahjoitti hänelle padan ja neuvoi häntä sanomaan: Pata kiehu!, niin pata keitti hyvää, makeata jauhopuuroa, ja kun sille sanoi: Pata seis!, niin se lakkasi kiehumasta. Tyttö vei padan äidille, ja nyt ei köyhyys eikä nälkä heitä enää kiusannut, vaan he söivät makeata jauhopuuroa niin usein, kuin mieli teki. Kerran, kun tyttö oli ulkona, sanoi äiti: Pata kiehu!, ja pata kiehui ja äiti söi vatsansa täyteen,Lue satu → 23Marian lapsi
Synkän metsän rinteellä asui puun-hakkaaja vaimoinensa, ja heillä oli yksi ainoa lapsi, kolmi-vuotias tyttönen. Mutta he olivat niin köyhiä, että jopa joka-päiväinen leipä heiltä puuttui, eivätkä tietänehet, miten lapsellensa ruoka hankkisivat. Eräänä aamuna meni puun-hakkaaja suru-mielin metsään työhönsä, ja hänen siinä puita hakatessaan ilmaantui äkkiä hänen eteensä ihana, jalo vaimo, jolla oli päässä loistavista tähdistä tehty kruunu. Hän puhui miehelle: minä olen Neitsy Maaria, Jesus lapsen äiti; sinä olet köyhä ja kovin varaton, anna minulle lapses, minä tahdon hänen ottaa myötäni, olla hLue satu → 24Kalastaja ja hänen vaimonsa
Oli muinoin kalastaja vaimoinensa, he pytyssä asuivat meren rannalla, ja kalastaja kävi joka päivä ongella; ja hän onkimistansa onkieli. Näimpä hän kerta onkimassa istui, yhä tuijotellen kirkkahasen vetehen; ja hän istumistansa siinä istuskeli. Silloin koukku pohjahan temmaistiin, kau'as alas syvyyteen, ja kun hän sen sieltä sai ylös vedetyksi, näkyi koukkuun tarttuneena iso kammelias. Tuo nyt lausueli: kuuleppas, kalastaja, minä sinua rukoilen, suo minun elää, minä en oikea kammelias olekkaan, vaan olempa kalaksi noiduttu prinssi. Mitä sinä siitä hyödyt, jos minun tapat? Ei minussa kuitenkaanLue satu → 25Bremenin soittoniekat
Eräällä miehellä oli aasi, joka jo monta vuotta oli ahkeraan kanneskellut jyvä-säkkejä myllyyn, mutta jolta nyt voimat rupesivat loppumaan, jotenka se kävi työhön yhä kykenemättömämmäksi. Isäntä silloin sitä ajatteli tappaaksensa rehuja kuluttamasta, mutta aasi pahan päivän enteet huomasi ja pötki tiehensä, luntustaen Bremen'iin päin, siellä kaupungin musikantiksi muka ruvetaksensa. Kappaleen matkaa kuljettuansa se koiran tapasi, joka tiellä makasi läähöttäen, kuten juoksemisesta väsynyt ainakin. No mitäs noin läähöttelet, Musti parka? kysäsi aasi. Vou, vou, vastasi koira, koska olen vanha jaLue satu → 
