Tunnettuja Grimmin satuja
Grimmin veljekset (Sivu 2)
26Käärmesatuja
I. Oli muinoin lapsukainen, jolle äiti joka ilta antoi maitoa kupillisen sekä nisu-leivän palasen, ja lapsi pihalle istuutui saaliinensa. Mutta kun se syömään rupesi, tuli haltia-käärme kivi-aidan raosta madellen, pisti päänsä kuppihin ja alkoi myöskin syödä. Lapselle siitä oli iloa, ja kun tuo pikkarainen siellä istui, kuppi kädessä, eikä käärme kohta viereen tullut, hän sille huusi: käärme! joudu luokseni, tule, pieni, tyköni! maitoa sä maiskuta, leipää älä unhota! Silloin haltia-käärme kiiruusti sinne saapui ja nautti mielihyvällä osansa. Myöskin osoitti se kiitollisuutta, sillä sala-aartehLue satu → 28Hanhipiika
Eli muinoin vanha leski-kuninkaanna, jonka puoliso jo vuosikausia oli ollut kuollehena, ja jolla oli tytär ihana. Tämä, kun hän oli täysi-kasvuiseksi ehtinyt, kihlattiin kovin kau'as eräälle kuninkaan-pojalle. Kun sitten läheni häitten aika ja tytön nyt tuli lähteä tuonne vierahasen valtakuntaan, vanha kuninkaanna hänen myötänsä sääli kovin paljon kalliita kaluja ja koristeita, kultaa ja hopeaa, pikareita ja kallis-arvoisia astioita, yleensä kaikki, mitä kuninkaallisiin myötäjäisihin vain kuului, sillä hellimmän hellästi hän tytärtänsä rakasti. Myöskin antoi hän hänelle kumppaniksi kamarineitsLue satu → 29Makea puuro
Olipa kerran köyhä, hurskas tyttö, joka eli yksin äitinsä kanssa, mutta heillä ei ollut enää mitä syödä. Tyttö läksi metsään ja kohtasi vanhan eukon, joka tiesi, mikä huoli häntä painoi. Eukko lahjoitti hänelle padan ja neuvoi häntä sanomaan: Pata kiehu!, niin pata keitti hyvää, makeata jauhopuuroa, ja kun sille sanoi: Pata seis!, niin se lakkasi kiehumasta. Tyttö vei padan äidille, ja nyt ei köyhyys eikä nälkä heitä enää kiusannut, vaan he söivät makeata jauhopuuroa niin usein, kuin mieli teki. Kerran, kun tyttö oli ulkona, sanoi äiti: Pata kiehu!, ja pata kiehui ja äiti söi vatsansa täyteen,Lue satu →
33Koira ja varpunen
Erään paimen-koiran oli isäntä häijy semmoinen, joka sitä nälällä kovin kiusasi. Kun ei se tätä kurjuutta kyennyt kau'emmin kestämään, se aivan huolissansa juoksi matkoihinsa. Maantiellä tuli vastaan varpunen, joka kysyi: koira veljyeni, miksi noin olet surullinen. Tähän tuo vastasi: minun on nälkä, enkä ollenkaan tiedä, mistä syötävää saisin. Varpunen silloin sanoi: tule, veli kulta, kanssani kaupunkiin, kyllä minä sinulle ravintoa toimitan tarpeeksi. Yhdessä sitten sinne läksivät, ja kun liha-puodin edustalle ennättivät, varpunen koiralle sanoi: jää sinä tänne seisomaan, minä sinulle tuoltaLue satu → 34Kolme laiskuria
Eräällä kuninkaalla oli kolme poikaa, jotka kaikki olivat hänelle yhtä rakkaita, eikä hän tietänyt, kenenkä hän heistä määräisi tulemaan kuninkaaksi hänen kuoltuaan. Tunnettuaan kuoleman-hetkensä lähestyvän kutsui hän vuoteensa ääreen kaikki poikansa ja sanoi heille: rakkaat lapseni! minulla on teille jotakin sanottavaa, jota tarkoin olen miettinyt: joka teistä laiskin lienee, hän on kuninkaaksi pääsevä minun kuoltuani. Silloin vastasi vanhin: isä kulta! minumpa siis on valtakunta, sillä minä niin laiska olen, että kun maata panen ja minua nukuttaa, en viitsi silmiäni ummistaa, en, vaikka niihLue satu → 36Kanan kuolema
Kukko ja kana pieni menivät muinoin yhdessä pähkinä-vuorelle ja päättivät keskenänsä, että kumpi vain ensiksi pähkinän löytäisi, hän siitä kumppanillensa jakaisi toisen puolen. Kana pian löysikin oikein tavattoman suuren pähkinän, mutta eipä tuosta mitään hiiskunutkaan, vaan tahtoi yksin syödä kaiken. Mutta tuopa oli niin suuri, ett'ei hän saanut sitä nieltyksi, vaan se kurkkuun istui, ja tästäpä nyt kana pelkäämähän, että ehkä tukehtuisi. Hän siis hätääntyneenä huusi: kukko rakas; juokse, minkä suinkin jaksat, minulle vettä noutamaan, sillä muuten varmaankin tukehdun. Kukko lähti pötkimään kaLue satu → 37Marian lapsi
Synkän metsän rinteellä asui puun-hakkaaja vaimoinensa, ja heillä oli yksi ainoa lapsi, kolmi-vuotias tyttönen. Mutta he olivat niin köyhiä, että jopa joka-päiväinen leipä heiltä puuttui, eivätkä tietänehet, miten lapsellensa ruoka hankkisivat. Eräänä aamuna meni puun-hakkaaja suru-mielin metsään työhönsä, ja hänen siinä puita hakatessaan ilmaantui äkkiä hänen eteensä ihana, jalo vaimo, jolla oli päässä loistavista tähdistä tehty kruunu. Hän puhui miehelle: minä olen Neitsy Maaria, Jesus lapsen äiti; sinä olet köyhä ja kovin varaton, anna minulle lapses, minä tahdon hänen ottaa myötäni, olla hLue satu → 38Lintujen kuningas ja karhu
Kesällä oli kerta karhu ja susi metsässä kävelemässä. Silloin kuuli karhu aivan ihanan linnun-laulun ja sanoi: susi veljyeni! mikä lintu tuo lienee, joka noin suloisesti visertelee? Sehän on lintujen kuningas, vastasi susi, häntä meidän tulee kumartaa: mutta olipa tämä peukalokitti. Koska hän on tuommoinen pohatta, sanoi karhu, minä mielelläni tahtoisin hänen kuninkaallista palatsiansa katselemaan; tule nyt ja saata minut sinne. Eipä tuo niin näppärästi käy, kuten sinä luulet, väitti susi, sinun täytyy malttaa mieltäs, kunnes Rouva Kuningatar kotia saapuu. Hetkisen kuluttua tämä tuli, kuin tulLue satu → 39Juutalainen piikkipensaassa
Oli ennen muinoin rikas mies ja hänen talossansa renki, joka häntä palveli uutterasti ja uskollisesti, nousi joka aamu ensimmäiseksi vuoteeltansa sekä meni illoin viimeisenä levolle, ja milloinka vain oli tehtävänä joku vaikea työ, johon ei kukaan ruveta tahtonut, hän aina siihen ryhtyi ensimmäiseksi. Eikä hän milloinkaan valittanut vaan oli kaikkeen tyytyväinen ja aina iloisella mielellä. Kun sitten hänen vuotensa oli loppunut, eipä isäntä hänelle palkkaa antanut penniäkään, vaan ajatteli: tämä varmaankin lienee viisahinta, niin saanhan hiukan säästetyksi, eikä poika kuitenkaan muualle muuta,Lue satu → 40Kolme kehrääjää
Oli muinoin laiska tyttö, joka ei kehrätä viitsinyt, eikä äiti häntä tuohon työhön saanut, vaikka kuinkakin kehoitti. Viimein äidiltä loppui mielen-maltti ja hän kerran suuttui niin kovasti, että löi tyttöä, josta tuo rupesi ääneensä itkemään. Juuri silloin osasi kuninkaan puoliso kulkea sieltä sivuitse ja porun kuultuansa käski tämä pysäyttää hevoset, meni huonehesen sekä kysyi äidiltä, miksi hän tytärtään niin kovin rankaisi, että paha parkuna kadulle kuului. Vaimo ei silloin kehdannut kertoa, mitenkä hänen tyttärensä oli laiska, vaan sanoi: minä en millään saa häntä kehräämästä, vaan yhä aiLue satu → 41Uskollinen Johannes
Oli muinoin vanha kuningas, joka sairaana makasi ajatellen: kuolintautiani tässä nyt varmaankin sairastelen. Sitten sanoi hän: kutsukaa tyköni uskollinen Johannekseni. Tämä oli hänen rakkahin palveliansa, joka tuon nimensä oli saanut siitä, että hän koko elin-kautenansa oli hartahimman hartainta uskollisuutta osoittanut. Kun sitten palvelia oli hänen vuoteensa viereen saapunut, lausui kuningas: Johannes, sinä uskollisimpani, hyvinhän tunnen, että loppuni lähenee, eikä minua enään huoleta muu mikään, kun poikani tulevaisuus; hän on vielä nuori eikä siis aina ymmärrä, mikä neuvoksi parahin, ja jLue satu → 43Kolme metsän menninkäistä
Oli muinoin mies, jolta kuoli vaimo, sekä vaimo, jolta kuoli mies; miehellä oli yksi tytär ja myöskin vaimolla oli yksi tytär. Tytöt, jotka olivat tuttuja keskenänsä, kävivät kerran yhdessä kävelemässä ja tulivat sitten vaimon huonehesen. Silloin tämä sanoi miehen tyttärelle: kuuleppas, kerro sinä isälles, että minua haluttaisi hänen avio-puolisoksensa; sitten sinä joka aamu saat maitoa peso-veden verosta ja viiniä juotavakses, mutta minun oman tyttäreni täytyy pestä itsensä vedellä, ja ainoastansa vettä hän saapi juodaksensa. Kotia tultuansa kertoi tyttö isälleen, mitä vaimo oli puhunut. MiesLue satu → 44Tähtitaalerit
Oli ennen aikaan tyttö pikkarainen, jonka isä ja äiti olivat Manalaan muuttaneet, jättäen lapsi parkansa niin köyhäksi, ettei hänellä enään ollut mökkistäkään asunnoksensa, ei vuodetta, mihinkä olisi levolle laskenut, eikä edes mitään muuta, paitsi net vaatteet, jotka olivat hänen yllänsä, sekä leipä-palanen, jonka oli eräs armelias ihminen hänelle antanut. Mutta tyttö oli hyvä ja hurskas. Ja koska koko mailma näin oli hänen hylännyt, läksi hän mieron tietä astumaan, vahvasti luottaen Jumalan laupiutehen. Silloin tuli häntä vastaan köyhä mies, joka sanoi: oi anna minulle syötävää riikusen, minLue satu → 46Hyvä kauppa
Eräs talonpoika oli lehmänsä vienyt markkinoille ja myynyt sen seitsemästä markasta. Paluu-matkallansa hän joutui kulkemaan lammikon ohitse ja kuuli jo kaukaa, mitenkä siellä sammakot kurisivat: kak, kak, kak, kak. Mitä mar, hän itseksensä jupisi, päin mäntyä nuot huutavat: seitsemän markkaa minä sain enkä kahdeksaa. Sitten lammen rannalle ehdittyänsä huusi hän noille: tehän vasta tyhmiä tomppeleita! eikö teillä tarkempaa tietoa? seitsemän markkaa sain enkä suinkaan kahdeksaa. Sammakot kuitenkin kurisemistansa yhä kurisivat; kak, kak, kak, kak. Noh, koskette ota uskoaksenne, kyllä minä teidänLue satu → 48Onnekas Hannu
Oltuansa seitsemän vuotta yhden isännän palveluksessa sanoi Hannu hänelle: jo on, isäntä kulta, palvelus-aikani loppunut, minä nyt halusta palaisin kotia äitini tykö, maksakaa minulle palkkani. Tähän isäntä vastasi: sinä uskollisesti ja rehelisesti olet minua palvellut, ansios mukahan tulee sinulle palkkakin maksettavaksi, sekä antoi Hannulle kulta-kappaleen, joka oli ihan hänen päänsä kokoinen. Hannu taskustaan otti niistin-liinansa, kääri siihen tuon möhkäleen, nosti olallensa käärön ja läksi kotia-päin astumaan. Kun hän nyt siinä tallusteli, yhä konkuuttaen toista jalkaansa toisen etehen, sLue satu → 49Roskaväkeä
Kukko kanalle lausui: nytpä jo pähkinät valmistuvat; lähtekäämme siis yhdessä ylös vuorelle, jotta kerrankin oikein kuvun täydeltä pähkinöitä saisimme, ennen-kuin orava net kaikki syö suuhunsa. No niin, lähdetään vain vaikka kohta, vastasi kana, tuostapa vasta hupainen huvi-retki tulee! Yhdessä sitten vuorelle menivät, ja koska kaunista ilmaa kesti koko päivän, viipyivät siellä iltaan saakka. Empä nyt tarkoin tiedä, olivatko liiaksi syöneet vai kopeusko heidät oli paisuttanut, mutta niinhän kuitenkin kävi, ettei heitä enään haluttanut jalkaisin tipsutella kotia, vaan rupesipa kukko pähkinän-kuLue satu → 
