Tunnettuja Grimmin satuja
Grimmin veljekset (Sivu 2)
27Viisas Elsa
Elipä muinoin mies, jolla oli 'Viisas Elsa' niminen tytär. Kun nyt tuo oli täysikasvuiseksi tullut, sanoi isä: sopisipa meidän jo hänet naittaa. Kyllä maar, vastasi äiti, jos vain kosia tulisi. Viimein tulikin kaukaa muuan Hannu niminen ja pyysi häntä vaimoksensa, mutta panipa ehdoksi että tuo Viisas Elsa tosiaankin olisi aivan ymmärtäväinen. Oi, väitti isä, hän vasta terävä-päinen, ja äiti lisäsi: hän tuulen näkee kadulla kiitävän ja kuulee kärpäsenkin yskän. No niin, sanoi Hannu, jollei hän oikein peri-viisas ole, en minä hänestä huoli. Kun sitten syömästä päästyään pöydän ääressä vielä istuLue satu → 29Kolme laiskuria
Eräällä kuninkaalla oli kolme poikaa, jotka kaikki olivat hänelle yhtä rakkaita, eikä hän tietänyt, kenenkä hän heistä määräisi tulemaan kuninkaaksi hänen kuoltuaan. Tunnettuaan kuoleman-hetkensä lähestyvän kutsui hän vuoteensa ääreen kaikki poikansa ja sanoi heille: rakkaat lapseni! minulla on teille jotakin sanottavaa, jota tarkoin olen miettinyt: joka teistä laiskin lienee, hän on kuninkaaksi pääsevä minun kuoltuani. Silloin vastasi vanhin: isä kulta! minumpa siis on valtakunta, sillä minä niin laiska olen, että kun maata panen ja minua nukuttaa, en viitsi silmiäni ummistaa, en, vaikka niihLue satu →
31Käärmesatuja
I. Oli muinoin lapsukainen, jolle äiti joka ilta antoi maitoa kupillisen sekä nisu-leivän palasen, ja lapsi pihalle istuutui saaliinensa. Mutta kun se syömään rupesi, tuli haltia-käärme kivi-aidan raosta madellen, pisti päänsä kuppihin ja alkoi myöskin syödä. Lapselle siitä oli iloa, ja kun tuo pikkarainen siellä istui, kuppi kädessä, eikä käärme kohta viereen tullut, hän sille huusi: käärme! joudu luokseni, tule, pieni, tyköni! maitoa sä maiskuta, leipää älä unhota! Silloin haltia-käärme kiiruusti sinne saapui ja nautti mielihyvällä osansa. Myöskin osoitti se kiitollisuutta, sillä sala-aartehLue satu → 32Juutalainen piikkipensaassa
Oli ennen muinoin rikas mies ja hänen talossansa renki, joka häntä palveli uutterasti ja uskollisesti, nousi joka aamu ensimmäiseksi vuoteeltansa sekä meni illoin viimeisenä levolle, ja milloinka vain oli tehtävänä joku vaikea työ, johon ei kukaan ruveta tahtonut, hän aina siihen ryhtyi ensimmäiseksi. Eikä hän milloinkaan valittanut vaan oli kaikkeen tyytyväinen ja aina iloisella mielellä. Kun sitten hänen vuotensa oli loppunut, eipä isäntä hänelle palkkaa antanut penniäkään, vaan ajatteli: tämä varmaankin lienee viisahinta, niin saanhan hiukan säästetyksi, eikä poika kuitenkaan muualle muuta,Lue satu → 35Makea puuro
Olipa kerran köyhä, hurskas tyttö, joka eli yksin äitinsä kanssa, mutta heillä ei ollut enää mitä syödä. Tyttö läksi metsään ja kohtasi vanhan eukon, joka tiesi, mikä huoli häntä painoi. Eukko lahjoitti hänelle padan ja neuvoi häntä sanomaan: Pata kiehu!, niin pata keitti hyvää, makeata jauhopuuroa, ja kun sille sanoi: Pata seis!, niin se lakkasi kiehumasta. Tyttö vei padan äidille, ja nyt ei köyhyys eikä nälkä heitä enää kiusannut, vaan he söivät makeata jauhopuuroa niin usein, kuin mieli teki. Kerran, kun tyttö oli ulkona, sanoi äiti: Pata kiehu!, ja pata kiehui ja äiti söi vatsansa täyteen,Lue satu → 37Hanhipiika
Eli muinoin vanha leski-kuninkaanna, jonka puoliso jo vuosikausia oli ollut kuollehena, ja jolla oli tytär ihana. Tämä, kun hän oli täysi-kasvuiseksi ehtinyt, kihlattiin kovin kau'as eräälle kuninkaan-pojalle. Kun sitten läheni häitten aika ja tytön nyt tuli lähteä tuonne vierahasen valtakuntaan, vanha kuninkaanna hänen myötänsä sääli kovin paljon kalliita kaluja ja koristeita, kultaa ja hopeaa, pikareita ja kallis-arvoisia astioita, yleensä kaikki, mitä kuninkaallisiin myötäjäisihin vain kuului, sillä hellimmän hellästi hän tytärtänsä rakasti. Myöskin antoi hän hänelle kumppaniksi kamarineitsLue satu → 39Lintujen kuningas ja karhu
Kesällä oli kerta karhu ja susi metsässä kävelemässä. Silloin kuuli karhu aivan ihanan linnun-laulun ja sanoi: susi veljyeni! mikä lintu tuo lienee, joka noin suloisesti visertelee? Sehän on lintujen kuningas, vastasi susi, häntä meidän tulee kumartaa: mutta olipa tämä peukalokitti. Koska hän on tuommoinen pohatta, sanoi karhu, minä mielelläni tahtoisin hänen kuninkaallista palatsiansa katselemaan; tule nyt ja saata minut sinne. Eipä tuo niin näppärästi käy, kuten sinä luulet, väitti susi, sinun täytyy malttaa mieltäs, kunnes Rouva Kuningatar kotia saapuu. Hetkisen kuluttua tämä tuli, kuin tulLue satu → 40Koira ja varpunen
Erään paimen-koiran oli isäntä häijy semmoinen, joka sitä nälällä kovin kiusasi. Kun ei se tätä kurjuutta kyennyt kau'emmin kestämään, se aivan huolissansa juoksi matkoihinsa. Maantiellä tuli vastaan varpunen, joka kysyi: koira veljyeni, miksi noin olet surullinen. Tähän tuo vastasi: minun on nälkä, enkä ollenkaan tiedä, mistä syötävää saisin. Varpunen silloin sanoi: tule, veli kulta, kanssani kaupunkiin, kyllä minä sinulle ravintoa toimitan tarpeeksi. Yhdessä sitten sinne läksivät, ja kun liha-puodin edustalle ennättivät, varpunen koiralle sanoi: jää sinä tänne seisomaan, minä sinulle tuoltaLue satu → 41Onnekas Hannu
Oltuansa seitsemän vuotta yhden isännän palveluksessa sanoi Hannu hänelle: jo on, isäntä kulta, palvelus-aikani loppunut, minä nyt halusta palaisin kotia äitini tykö, maksakaa minulle palkkani. Tähän isäntä vastasi: sinä uskollisesti ja rehelisesti olet minua palvellut, ansios mukahan tulee sinulle palkkakin maksettavaksi, sekä antoi Hannulle kulta-kappaleen, joka oli ihan hänen päänsä kokoinen. Hannu taskustaan otti niistin-liinansa, kääri siihen tuon möhkäleen, nosti olallensa käärön ja läksi kotia-päin astumaan. Kun hän nyt siinä tallusteli, yhä konkuuttaen toista jalkaansa toisen etehen, sLue satu → 42Reetu ja Kaisaliisa
Oli muinoin Reetu niminen mies ja Kaisaliisa niminen vaimo; he naimisissa olivat, elellen keskinäisessä sovussa, kuten vasta-nainehet ainakin. Eräänä päivänä Reetu sanoi: minä nyt pellolle lähden, Kaisaliisaseni; soisimpa halusta, että, kun työstäni palaan, pöydällä olisi jotakin paistettua syötäväkseni sekä kaljaa raikasta janohoni. Mene sinä vain, Reetu kulta, vastasi Kaisaliisa, mene vain, kyllä minä sinulle mieliksi tuon toimitan. Kun sitten ruo'an aika lähestyi, otti hän savu-torvesta makkaran, pisti sen paistin-pannuhun, pani tuohon voita vähäsen sekä nosti tulelle pannun. Pihisten makkaLue satu → 44Köyhä mies ja rikas mies
Ennen muinoin, jolloinka hyvä Jumalamme vielä vaelsi täällä maan päällä ihmisten joukossa, tapahtui kerta eräänä iltana, että häntä kovin väsytti. Yö oli jo tullut, mutta eipä hän vielä sattunut saamaan itsellensä yö-siaa. Nyt näkyi tien varrella, vasta-päätä toisiansa, kaksi asuntoa, toinen suuri ja komea, vaan toinen varsin pieni ja huono. Tuo komea oli rikkaan miehen talo, mutta se pieni mökki siinä köyhän asuntona. Tässä nyt 'Herra' ajatteli: tuolle rikkaalle en minä varmaankaan tule vaivoiksi olemaan, sinneppä siis menen ovea koputtamaan. Kuultuaan, että joku ovea kolkutti, aukasi rikas aLue satu → 46Marian lapsi
Synkän metsän rinteellä asui puun-hakkaaja vaimoinensa, ja heillä oli yksi ainoa lapsi, kolmi-vuotias tyttönen. Mutta he olivat niin köyhiä, että jopa joka-päiväinen leipä heiltä puuttui, eivätkä tietänehet, miten lapsellensa ruoka hankkisivat. Eräänä aamuna meni puun-hakkaaja suru-mielin metsään työhönsä, ja hänen siinä puita hakatessaan ilmaantui äkkiä hänen eteensä ihana, jalo vaimo, jolla oli päässä loistavista tähdistä tehty kruunu. Hän puhui miehelle: minä olen Neitsy Maaria, Jesus lapsen äiti; sinä olet köyhä ja kovin varaton, anna minulle lapses, minä tahdon hänen ottaa myötäni, olla hLue satu → 47Uskollinen Johannes
Oli muinoin vanha kuningas, joka sairaana makasi ajatellen: kuolintautiani tässä nyt varmaankin sairastelen. Sitten sanoi hän: kutsukaa tyköni uskollinen Johannekseni. Tämä oli hänen rakkahin palveliansa, joka tuon nimensä oli saanut siitä, että hän koko elin-kautenansa oli hartahimman hartainta uskollisuutta osoittanut. Kun sitten palvelia oli hänen vuoteensa viereen saapunut, lausui kuningas: Johannes, sinä uskollisimpani, hyvinhän tunnen, että loppuni lähenee, eikä minua enään huoleta muu mikään, kun poikani tulevaisuus; hän on vielä nuori eikä siis aina ymmärrä, mikä neuvoksi parahin, ja jLue satu → 49Kanan kuolema
Kukko ja kana pieni menivät muinoin yhdessä pähkinä-vuorelle ja päättivät keskenänsä, että kumpi vain ensiksi pähkinän löytäisi, hän siitä kumppanillensa jakaisi toisen puolen. Kana pian löysikin oikein tavattoman suuren pähkinän, mutta eipä tuosta mitään hiiskunutkaan, vaan tahtoi yksin syödä kaiken. Mutta tuopa oli niin suuri, ett'ei hän saanut sitä nieltyksi, vaan se kurkkuun istui, ja tästäpä nyt kana pelkäämähän, että ehkä tukehtuisi. Hän siis hätääntyneenä huusi: kukko rakas; juokse, minkä suinkin jaksat, minulle vettä noutamaan, sillä muuten varmaankin tukehdun. Kukko lähti pötkimään kaLue satu → 
